Oletko sinä se musta lammas oikeauskoisten laumassa? Kuva: Thinkstock
Moni on tietämättään kerettiläinen
Harhaoppisuudesta on tullut melkeinpä valtavirran kristillisyyttä. Moni uskovainenkin voi olla tietämättään kerettiläinen. Toiset taas myöntävät ihan häpeilemättä uskovansa, mutta eivät niin kuin kirkko opettaa.
Pappi ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki kirjoitti kirjan kerettiläisyydestä eli harhaoppisuudesta. Kerettiläisen käsikirja on ajankohtainen varsinkin nyt, kun kirkkoon kuuluvistakin osa uskoo ”eri tavalla kuin kirkko opettaa”. Omasta mielestään oikeassa olijoitahan meillä myös riittää, mutta Heinimäki on kirjoittanut kirjan niin sanotuista ”väärinajattelijoista”.
Monesti valtavirran ajattelutapa ei tunnu yhtä houkuttelevalta kuin vaihtoehtoinen, vaikka on niitäkin, jotka edelleen haluavat liittyä vuosisataisten perinteiden kannattajien joukkoon. Heinimäestä kerettiläisyys ei välttämättä edustakaan raikasta omilla aivolla ajattelua ja oikeaoppisuus olisi auktoriteettiuskoista älyllistä itsemurhaa.
Ajateltu on siis ennen meitäkin, myös useimmat yhä pinnalle pulpahtavista opillisista kiistoista onkin jo käyty vuosisatoja sitten. Monet Heinimäen käsittelemistä seitsemästä harhaopista tai niiden muunnelmat ovat edelleen yleisiä.
Raamatuntulkinnat erilaisia alusta asti
”Kirkolla on opit kolminaisuudesta ja Kristuksen kahdesta luonnosta, mutta kirkolla ei ole oppia esimerkiksi avioliitosta. Kirkolla on toki käsitys ja opetus avioliitosta. Toisin kuin oppi, joka on muuttumaton, käsitys ja opetus avioliitosta ovat aikain saatossa muuttuneet”, kirjoittaa Heinimäki.
Esimerkiksi avioliitto eri säätyjen välillä on ollut menneinä vuosisatoina kauhistus myös kirkon silmissä ja opetuksessa.
Jo kristinuskon alkutaipaleelta on myös Raamatun tulkinnassa ollut eroavaisuuksia eri koulukuntien kesken. Aleksandrian kirkkoisät lukivat Raamattua vertauskuvallisesti ja Antiokiassa taas luotettiin kirjaimelliseen tulkintaan.
"Molemmissa perinteissä oli kuitenkin vahva mystiikanteologinen juonne, jonka ansiosta kristinuskosta ei tullut ylimielistä oikeassa olemista", kirjoittaa Heinimäki.
1. Harhaoppi: Tosiuskovilla parempaa tietoa Jumalasta?
Ensimmäisillä vuosisadoilla esiintyneessä gnostilaisuudessa ajateltiin suurin piirtein, että tosiuskovaisilla olisi parempaa tietoa Jumalasta kuin tapakristityillä. Gnostilaistyyppinen hengellinen etsintä ei ole Heinimäestä hävinnyt nykyaikanakaan mihinkään.
Kaikki henkisyyden ja sisäisen ihmisen etsintä ei ole gnostilaisuutta, vaan sen tyyppistä ajattelua esiintyy myös oikeaoppisena pidetyssä kristillisyydessä. Taivasta ihannoivaa maailmankielteisyyttä ja henkeä yli ruumiillisuuden korostavaa kristillisyyttä löytyy edelleenkin.
2. Harhaoppi: Vanhan testamentin Jumala on ankara
”Vanhan testamentin Jumala oli ankara ja kostonhimoinen, mutta Uuden testamentin Jumala on armahtavainen ja laupias” -ajattelutapa on myös harhaoppinen. Toisella vuosisadalla elänyt Markion halusi jopa luopua kokonaan Vanhasta testamentista. Hän korosti armoa, ja lain kumoamista.
Vaikka Lutherkin korosti armoa, ei hänkään pitänyt lakia virattomana, vaan ajatteli, että "Jumala on kirjoittanut lakinsa kaikkien ihmisten sydämeen". Tämä sydämeen kirjoitettu laki toimii ennen kaikkea ns. kultaisen säännön noudattamisena eli toisia ihmisiä on kohdeltava siten, kuten haluaa itse tulla kohdelluksi. Jeesus itsekin viittasi jatkuvasti Vanhan testamentin teksteihin, joten näiden hylkäämiselle ei löydetty perusteita.
3. Harhaoppi: Jeesus ei ole Jumala
Jo varhaisina vuosisatoina kirkon piirissä oli ajattelijoita, jotka eivät pitäneet Jeesusta Jumalana, vaan merkittävänä opettajana, siis ihmisenä. Jopa Uuden testamentin joitakin jakeita (Matt. 19:17, Joh. 14:28 ja Luuk. 22:42) käytettiin tukemaan ajattelua Jeesuksen alemmuudesta suhteessa Jumalaan. Edelleen Jeesuksen jumaluuden kieltävä ajattelu elää esimerkiksi Jehovan todistajien opeissa Kristuksesta tai islaminuskossa, jossa Jeesusta pidetään profeettana.
Kirkon oppeja ei voi perustella pelkällä Raamatulla, vaan keskeisiä opinmuodostuksessa ovat olleet kristillisessä kirkossa yhteisesti sovitut näkemykset ja tulkinnat. Luterilaisuudessa opin pohjana toimivat lisäksi Tunnustuskirjat.
”Uuden testamentin tekstit(kään) eivät luo pohjaa kirkon ykseydelle, vaan pikemminkin tunnustuskuntien moninaisuudelle”, Heinimäki toteaa kirjassaan.
4. Harhaoppi: Jeesus on Jumala, ei ihminen
Myös toiseen ääripäähän on lipsahdettu, ja nähty Jeesus pelkästään jumalallisena. Tämäkin on väärinajattelua. Jeesus ei ollut ihmisen valepuvussa maan päällä vieraillut Jumala.
Tosin Heinimäki arvioi, että tällainen doketistinen kerettiläisyys on nykyään jopa puhdasoppista Jeesuksen kaksiluonto-oppia yleisempi ajattelutapa. Kaksiluonto-opissa ajatellaan oikeaoppisesti, että ”Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen”. Heinimäen mukaan nykyisin kristityt käytännössä arvostavat enemmän hänen jumaluuttaan kuin ihmisyyttään.
Esimerkkinä tästä Heinimäki mainitsee monissa hard core -uskovaisissa heräävät reaktiot, kun vaikkapa taideteoksessa korostetaan Jeesuksen inhimillisiä piirteitä. Myös fundamentalistinen Raamatuntulkinta, joka hylkää ajatuksen Raamatun inhimillisyydestä, ja pitää sitä sanasta sanaan jumalallisena ja erehtymättömänä tekstinä, on harhaoppinen. Ihmiset eivät ole Raamatun kirjojakaan kirjoittaessaan toimineet Jumalan tahdottomina sanelukoneina.
5. Harhaoppi: Jeesuksen jumaluus ja inhimillisyys ovat eri asioita
Jeesuksen olemukseen liittyvä harhaoppi oli myös ajatus siitä, että Jeesus oli Jumala ja ihminen, mutta ne ovat kaksi ihan eri asiaa. Jeesus ei siis myöskään ole mikään hybridi tai jumalihminen. Efeson kirkolliskokouksissa ratkaistiin, että Kristuksella on kaksi luontoa yhdessä persoonassa ja hänen äitiään Mariaa voidaan kutsua Jumalansynnyttäjäksi.
Muutenkin koko kolminaisuusoppi on yleensä ottaen aika vaikeasti käsitettävä asia. Pyhä Henkikin on Jumala, kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona, eikä vain jumalallinen voima, kuten vaikkapa Jehovan todistajat ajattelevat.
6. Harhaoppi: Syntiset pysyköön pois kirkosta
Vakava harhaoppi on myöskin donatolainen kirkon jäseniin liittyvä ajattelutapa, jonka mukaan kirkon katsotaan olevan pyhien yhteisö, josta syntiset pysykööt kaukana. Mutta kirkon pyhyys ei ole ihmisten pyhyyttä, vaan Kristuksen. Ihmisten pyhyyteen kietoutuu tässä maailmassa aina syntiä ja pahuutta.
Myöskään kirkolliset toimitukset tai vaikkapa ehtoollisen jako eivät Lutherinkaan mukaan perustu niitä toimittavien ihmisen pyhyyteen tai kelvollisuuteen vaan Jumalan sanaan. Mutta vielä tänäkin päivänä voidaan törmätä ajatteluun, jonka mukaan esimerkiksi naispappien toimittamia kasteita tai ehtoollisia ei pidetä oikeina.
7. Harhaoppi: Kuka tahansa pystyy välttämään syntiä
Seitsemännen Heinimäen esittelemän kerettiläisen ajattelutavan mukaan kuka tahansa pystyy välttämään syntiä, ja se olisi itsestä kiinni. Tätä kutsutaan pelagiolaiseksi harhaopiksi. Synnissä ei kuitenkaan ole kysymys siitä, mitä ihminen tekee, vaan mitä (peri)synti tekee meissä. Perisynti on ihmisessä oleva taipumus tai valmius tehdä syntiä, se on ominaisuus, ei ihmisen oma vika.
Oikeaoppiseen ajatteluun liittyy, että pelastus nähdään lahjana Jumalalta, eikä esimerkiksi palkkiona Jeesuksen esimerkin seuraamisesta. Nykyäänkin esiintyy ajattelua, jonka mukaan jos ihminen yrittää parhaansa, niin Jumala kyllä auttaa. Kun ihmisen omaa osuutta korostetaan liikaa, ajattelutapa on semipelagiolainen. Kun taas oikeaoppinen kristillinen käsitys on yksinkertaisesti: ”kaikki on armoa”.
Sekä liberaalit että konservatiivit väärässä
Kaikkein tärkeimpänä asiana Heinimäki korostaa kirjassaan kuitenkin, että kristittyjen ykseyden perustana ei ole ”väkisin runnottu yksimielisyys, vaan Jumala itse, Pyhä Henki, joka kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.”
Myöskään kirkossa toistensa vastapuoliksi usein leimatut konservatiivit ja liberaalit eivät kummatkaan ole välttämättä oikeassa. Konservatiivi tulkitsee Heinimäen mukaan uskontunnustusten luonteen väärin ja uskoo liikaa, kun taas liberaali tulkitsee ne toisella tapaa väärin ja uskoo liian vähän.
Näiden kahden ääripään välille voisi ajatella uskonmuodon, jota on kutsuttu muun muassa arkaistiseksi, myyttiseksi tai postmoderniksi tavaksi ”elää menneisyyden kokemuksesta ja kielestä, mutta joka on nykyisyydelle avointa”. Näin vältettäisiin sekä liberalismin taipumus jäädä nykyisyyden että konservatiivien taipumus jäädä menneisyyden vangiksi.
Usko kun ei kumminkaan ole vain joidenkin Jumalaa koskevien väitteiden totena pitämistä, vaan se on suhde persoonaan. Usko on luottamista Jumalan rakkauteen, toivoa ja uskaltamista, ”kyse on elämän ja maailman näkemisestä uskon silmin”. Eikä kukaan tule omalla uskollaan autuaaksi, vaan yksin armosta Kristuksen tähden.
Kirjallisuutta: Jaakko Heinimäki: Kerettiläisen käsikirja. Mitä harhaoppiseksi haluavan olisi syytä tietää. Kirjapaja, 2015.
Jaa tämä artikkeli: