Näillä käsillä. Kivikossa asuva ja Kongosta kotoisin oleva Blandine Nsampala innostui tekemään kankaanpainantatuokiossa värikylläisiä tyynyliinoja.
Monikulttuurileiriltä voimaa arkeen
Kulttuurikeskus Sofiassa Vuosaaressa riitti juhannuksen alla vilskettä, kun monikulttuurisella perheleirillä retkeiltiin, saunottiin ja leikittiin. Itä-Helsingin seurakuntien diakoniatyön järjestämän leirin teemana oli ”Hengähdä Helsingissä”.
Liki 40 leiriläistä tulivat eri puolilta Itä-Helsinkiä. Joku oli lähtöisin Irakista tai Ghanasta, joku taas Vietnamista tai Venäjältä. Oli myös kahden kulttuurin perheitä, joissa toinen vanhemmista on syntyjään suomalainen. Lapsille ja aikuisille oli ohjelmaa sekä yhdessä että erikseen. Lastenohjaajat pitivät lapsista huolta sillä aikaa, kun aikuiset saivat levähtää omissa keskusteluhetkissään.
Leirin tarkoituksena on tarjota lepoa ja vaihtelua arkeen perheille, joilla ei välttämättä muutoin olisi mahdollisuutta lähteä lomalle.
– Eräs äiti totesi, että elämäni on muuttunut täällä. Niin suuri merkitys voi pienelläkin lepohetkellä ja uusilla kontakteilla olla, kuvailee ohjaajana toiminut Mikaelin seurakunnan diakoni Susanna Pekkonen .
– Leirillä saa yhteyden muihin samankaltaisessa tilanteessa eläviin ja vertaistukea heiltä, Vuosaaren seurakunnan diakoni Kaarina Kauppila täydentää.
– Tarvetta tämän tyyppiselle virkistykselle on, sillä leiri täyttyi nopeasti. Seurakunta puolestaan voi tätä kautta kutsua uusia ihmisiä toimintaan mukaan.
Moni leiriläinen mainitsi, että uusien ihmisten tapaaminen oli melkein parasta antia.
– Voi, täältä saa voimaa arkeen! Kolmipäiväinen leiri vain loppuu liian pian. Toivoisin enemmänkin tällaisia hengähdysmahdollisuuksia, huokaisi marokkolaissyntyinen Ilham Laaguid . Hän oli tullut paikalle 9-vuotiaan poikansa kanssa.
Samassa seurassa viihtynyt Algeriasta lähtöisin oleva Mounira Kahoul kertoi mielissään, että leiri tarjosi hänelle ja hänen 6-vuotiaalle pojalleen kaivattua virkistystä ja uusia tuttavia. Kongolaissyntyinen viiden lapsen äiti Blandine Nsampala puolestaan piti parhaimpana yhdessä rukoilemista.
Helsingin seurakunnat järjestävät tänäkin kesänä useita monikulttuurisia perheleirejä, myös muun muassa viron-, venäjän-, kiinan- ja arabiankielisinä. Itä-Helsingissä näitä leirejä on pidetty jo 1990-luvulta lähtien.
Monikulttuurileirit ovat avoimia eri uskontoja tunnustaville. Myös hengellinen puoli on tärkeä. Leirien ohjelmassa on luterilaisia hartaushetkiä, joihin kukin voi osallistua valintansa mukaan.
Eila Jaakola
Jaa tämä artikkeli: