Monikulttuurisuustaitoja voi oppia
Kansainvälistyvässä Suomessa tarvitaan yhä enemmän monikulttuurisuustaitoja. Helsingissä lokakuussa Suomen Ekumeenisen Neuvoston naisjaoston pitämän seminaarin osallistujat totesivat, että niitä olisi parasta oppia kotona. Kodit voivat saada tukea tähän eri järjestöiltä, kouluilta ja uskonnollisilta yhteisöiltä.
Seminaarissa alustanut Suomen Punaisen Ristin rasisminvastaisen valtakunnallisen hankkeen koordinaattori Janette Grönfors määrittelee moninaisuuden siten, että erilaisia ihmisiä ja elämäntapoja arvostetaan tasavertaisina.
– Yleensä rasistiset ennakkoluulot pohjautuvat tietämättömyyteen. Kun tutustuu toiseen kulttuuriin, kannattaa keskittyä näkemään samanlaisuuksia oman ja toisen kulttuurin välillä, Grönfors kertoo.
SPR:ssä on käynnissä nelivuotinen Ei rasismille! -hanke. Tarkoitus on muun muassa vähentää rasistisen puheen leviämistä ja parantaa dialogia. Tänä syksynä aiheeseen on tartuttu esimerkiksi sosiaalisen median koulutuksen, työpajojen ja jalkapalloturnauksen avulla.
Hankkeeseen liittyy myös kouluvierailuja. Rasismia kohdanneet saavat hankkeen kautta vertaistukea. Hankkeessa on mukana useita järjestöjä, SPR:n toimijoiden lisäksi myös yksityishenkilöitä.
Helsinkiläisen Strömbergin koulun oppilaat viettivät monikulttuurisen juhlavuoden lukuvuonna 2011–2012. Seminaarissa aiheesta kertoi koulun rehtori Päivi Katila. Sen tavoitteena oli tutustua eri kulttuureihin elämyksellisesti. Yhteiset juhlat olivat avajaisjuhla, Eid al Fitrh, joulu, ortodoksinen pääsiäinen ja päätösjuhla. Ennen kutakin juhlaa oppilaat saivat perustiedot. Kyseistä tunnustusta edustava vieras kertoi juhlan vietosta omassa lapsuudessaan. Itse juhlapäivänä oli työpajoja ja juhla.
– Vanhempien kutsuminen oli tärkeää ja he osallistuivatkin juhliin, Katila kertoo.
Juhlissa keskityttiin juhlanviettoperinteisiin. Katilan mielestä lapsilla ei ole ennakkoluuloja. Kodit vahvistavat, muuttuvatko asenteet myönteisiksi vai kielteisiksi.
Katilan mielestä omien juurien tunteminen on tärkeää ja se, että saa kunnioitusta omana itsenään. Tärkeää oli saada erilaisuuden kohtaamisen kokemuksia arkeen.
Juhlavuoden aikana oppilaiden kiinnostus ja keskinäinen kunnioitus muita kulttuureja kohtaan lisääntyi. Oppilaat perheineen tuntevat nyt paremmin oman asuinympäristönsä ihmisiä. Juhlavuoden jälkeen koulussa jatkuu edelleenkin monikulttuuristen juhlien vietto.
Lokakuussa pidetyssä seminaarissa puhuttiin myös Suomessa asuvien juutalaisten ja muslimien kokemuksista monikulttuurisuudesta.
Laura Koskelainen
Jaa tämä artikkeli: