null Monikulttuurisuutta dekkareissa

Eppu Nuotio.

Eppu Nuotio.

Monikulttuurisuutta dekkareissa

Uutuusdekkareista löytyy monikulttuurisuuden erilaisia vaiheita Suomessa, Ruotsissa ja Havaijilla.

Ruumiina morsian

Eppu Nuotio: Varjo. Otava 2009.

Eppu Nuotion uusin kirja Varjo kertoo kulttuurien kohtaamisista suomalaisessa arjessa.

Pikkukaupungissa löytyy nuoren naisen morsiuspukuinen ruumis. Vihkisormussormi on leikattu irti ja huulet ommeltu kiinni. Maahanmuuttajataustainen nainen oli ollut menossa naimisiin suomalaissyntyisen miehen kanssa. Ajatukset vievät helposti kunniamurhaan.

Päähenkilö Pii Marin puolestaan on ensimmäistä kertaa tavannut isänpuoleista sukuaan Tansaniassa. Sukutausta, jota ikänsä Suomessa asunut Pii on yrittänyt torjua, herää eloon.

Vastakkainasettelut ja ennakkoluulot elävät myös viranomaisissa. Poliisikunnassa Akbar Linsa ja Räyhä-Rissanen ovat jatkuvasti törmäyskurssilla.

Nuotion kirjassa kaikki ei ole sitä, miltä ensi näkemältä näyttää. Kaikki asiat eivät selity vain kulttuuriristiriidoilla. Monikulttuurisuutta käsitellään kiihkottomasti eikä kaikkeen löydy yksiselitteisiä ratkaisuja.

Surmattu nainen ja hänen sukulaisensa edustavat kiinnostavasti erilaisia valintoja monen kulttuurin keskellä. Ristiriidat sukulaisuuden, lojaaliuden, tiedonhalun, uskon, sopeutumisen, oman tahdon, rakkauden ja perinteen jännitekentässä olisivat ansainneet enemmänkin tilaa.

Juonellisesti loppu töksähtää. Jännitystä nostatetaan samanaikaisilla tapahtumilla eri puolilla kaupunkia, mutta osa niistä jää ilmaan kuin ne olisivat unohtuneet.

Nuotion teksti on nopealukuista, lyhyttä ja sujuvaa. Kirjaan on helppo hypätä sisään, vaikka ei olisi lukenut Nuotion aiempia dekkareita.


Ruotsin poliisin A-ryhmä

Arne Dahl: Juhannusyön uni. Otava 2009.

Arne Dahlin Juhannusyön uni kertoo paljon muusta kuin takakansi ja kustantajan esittelyt antavat ymmärtää.

Kirjan päähenkilöinä ovat Ruotsin poliisin A-ryhmän jäsenet. Erikoisyksikön tehtävänä on kansainvälisen luokan väkivaltarikollisuuden torjuminen.

Dahlin dekkarin tapahtumat sijoittuvat nimensä mukaisesti juhannuksen alle, kesän valoisimpiin päiviin ja iltoihin. Poliisit koettavat saada juttunsa ratkaistua ja päästä juhannuksen viettoon.

Aluksi Juhannusyön uni kertoo kahdesta murhasta. Tositelevisio-ohjelmiin erikoistunut tuottajapomo ja maahanmuuttajamies surmataan. Lisää tapahtumia vyöryy kuitenkin esiin pitkään.

Tapahtumia seurataan usean eri henkilön kautta. Samat tapahtumat kerrotaan peräkkäin eri ihmisten näkökulmasta. Tarina on kuin kaleidoskooppi, jota kääntämällä kuvio menee uusiksi. Varsinkin alkupuolella tapahtumien monitasoisuus aiheuttaa lukijalle päänvaivaa, kun ei voi olla täysin varma, mikä on se kaikkein punaisin lanka.

Tapahtumia tärkeämpiä ovat Dahlin kirjassa niiden syyt. Syvimmillään kirja pakottaa lukijan miettimään, kenellä on oikeus elää. Onko väärin tappaa joku, jos samalla pelastaa toisen hengen? Kenen henki on arvokkaampi? Onko toisia vahingoittavan ihmisen tappaminen vähemmän väärin? Mikä on heikoimpien kohtalo — sairaiden, naisten, lasten, maahanmuuttajien?

Tietyt fantasianomaiset piirteet — esimerkiksi tietyn kokemuksen toistuminen samaan aikaan kaikkien poliisiryhmän jäsenten elämässä — ovat hieman alleviivaavia. Dahlin kirja on monitasoinen ja mukaansatempaava lukukokemus, kun pääsee vauhtiin.


Sukulaisten maakiista

Sujata Massey:
Rei Shimura Havaijilla. Gummerus 2009.

Sujata Masseyn tänä keväänä suomeksi ilmestynyt kirja päättää Rei Shimurasta kertovan sarjan. Rei Shimura Havaijilla –kirjassa päähenkilö päätyy isänsä ja muutaman lähisukulaisensa kanssa Havaijille penkomaan kaukaisten sukulaisten vanhaa maakiistaa.

Sekä kirjailija että hänen päähenkilönsä ovat taustaltaan monikulttuurisia. Yhdysvalloissa asuva Massey on syntynyt Englannissa intialais-saksalaiseen perheeseen. Rei Shimura on amerikkalais-japanilainen amatöörietsivä.

Kiintoisinta kirjassa on, miten monella tasolla monikulttuurisuus vaikuttaa. Japanilaiset perinteet elävät päähenkilön perheessä ja suvussa, vaikka hän on elämäntavaltaan amerikkalainen. Kaukaisiakin sukulaisia autetaan ja vanhempien ihmisten kunnioitus on tärkeää.

Kirjassa sivutaan myös japanilaissyntyisten Yhdysvaltain kansalaisten kohtaloita toisen maailmansodan aikana. Heitä siirrettiin internointileireille ja osa menetti työpaikkansa tai omaisuutensa.

Havaijilla syntyneet taas tekevät selvän eron muualta muuttaneisiin.

Kirjaa lukiessa tuntuu kuin katsoisi amerikkalaista televisiosarjaa, koska miljöitä ja ihmisten ulkonäköä kuvataan paljon, kun taas henkilöiden tunteet ovat melko yksiviivaisia. Rei Shimura Havaijilla on kuitenkin sujuvaa viihdetekstiä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.