Uusia avauksia. Sanna Lehtinen viihtyy hyvin yhteiskunnallisessa keskustelussa, joka koskettaa myös kirkkoa. Kirkon vankkaa osaamista pitäisi hänestä nostaa enemmän ihmisten tietoisuuteen.
Monipuolinen toimija
Perusutelias Sanna Lehtinen ottelee monella kentällä: politiikassa, tutkimusmaailmassa ja kirkossa.
Teksti Tommi Sarlin
Kuva Esko Jämsä
Tässä lehdessä kolumnistina aloittava Sanna Lehtinen, 36, työskentelee tutkijana ja kansanedustaja Mari Kiviniemen (kesk.) eduskunta-avustajana. Hänen tehtävänään on auttaa kansanedustajaa kaikissa valtiopäivätyöhön liittyvissä asioissa, kuten tiedonhankinnassa ja yhteyksien pitämisessä ulkomaita myöten.
Pappinakin toimiva ja kirkkososiologiasta syksyllä tohtoriksi väitellyt Lehtinen on suuntautunut viime vuosina vahvasti politiikkaan. Hän aloitti vuosituhannen alussa kansanedustaja Liisa Hyssälän (kesk.) osa-aikaisena avustajana viimeistellessään gradua Helsingin yliopistossa.
Keskustapuolueeseen hän liittyi vuonna 2011 ja oli eduskuntavaaliehdokkaana Helsingissä. Hän sai keskustalaisista kolmanneksi eniten ääniä. Keskustasta vain Kiviniemi tuli valituksi. Nyt Lehtinen on ehdolla toukokuussa pidettävissä europarlamenttivaaleissa yhtenä keskustan 17 ehdokkaasta.
– Vaaliteemani liittyvät sosiaalisiin kysymyksiin, koulutus- ja aluepolitiikkaan sekä tasa-arvoon. Kannatan itsenäisten valtioiden välistä EU:ta. Läheisyysperiaatetta tulee vahvistaa ja avointa päätöksentekoa lisätä, hän tiivistää.
Kipinän politiikkaan Lehtinen sai pienviljelijä-isovanhemmiltaan, jotka keskustelivat paljon yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hänen äitinsä, Maarian kirkkoherra Katri Rinne on vaikuttanut kunnallispolitiikassa Alastarolla. Yhtenä innostajana on toiminut myös arkkipiispa John Vikström.
– Kun isäni Heimo Rinne toimi pappisasessorina Turun tuomiokapitulissa, me lapset pääsimme välillä mukaan piispantaloon. Minuun teki vaikutuksen, kun arkkipiispa Vikström kysyi myös lasten mielipidettä ajankohtaisiin asioihin, Lehtinen muistelee.
Keskustalaisuudessa häntä viehättää perhepolitiikka.
– Keskusta on siinä maan ykkönen. Tärkeä painopiste on myös pitää koko maa asuttuna, jottei väestö pakkaannu vain pääkaupunkiseudulle. Alkiolaisuus on täysin kotimainen poliittinen aate, jossa minua viehättää jatkuva itsensä sivistämisen ihanne.
– Keskusta on ilmaissut ohjelmassaan, että kirkon asema suhteessa valtioon on nykyisellään hyvä. Pappina ja kristittynä minun on helppo kuulua keskustalaiseen rivistöön.
Väitöskirjassaan Lehtinen käsitteli Euroopan sosiaalirahaston projektiyhteistyötä. Tutkimus osoitti, että seurakunnat tekevät paljon työtä näissä hankkeissa. Kirkon asema on niissä kuitenkin epämääräinen ja näkymätön. Kirkon työ olisikin Lehtisen mukaan syytä tuoda reippaammin esiin.
Kirkon diakoninen työ on ollut lähellä Lehtisen sydäntä aina. Toimiessaan ensin pappina Turussa Martinseurakunnassa ja myöhemmin Munkkiniemen ja Munkkivuoren seurakunnissa hän kohtasi karua hätää.
– Lääkäri saattoi kysyä seurakunnasta kaupassakäyntiapua, kun leikkauksesta toipuva potilas piti kotiuttaa oman onnensa nojaan. Kotikäynneillä saatoin tulla kotiin, joka aivan sekaisin ja pölyn peitossa. Omaishoitaja saattoi kertoa, ettei hän ole useaan vuoteen käynyt oman korttelinsa ulkopuolella, Lehtinen kertoo.
Kirkko ja kaupungin kolumneissa Lehtinen aikoo katsoa maailmaa helsinkiläisen ”arkikristityn” näkökulmasta. Ideat nousevat kohtaamisista ja lähipiirin kanssa käydyistä keskusteluista. Ainakin diakoniatyötä hän tulee käsittelemään.
– Suomessa on noin 3 400 sosiaalityöntekijää, joiden työtä kirkon 1 400 diakoniatyöntekijää täydentävät. Kirkon työ ulottuu tilanteisiin, joissa viranomaiset eivät voi toimia tai heidän antamansa apu tulee liian hitaasti. Kirkon diakoniatyöllä on tärkeä rooli yhteiskunnassa.
Myös ajankohtaiset sosiaalipoliittiset teemat saavat Lehtisen innostumaan. Hän aikoo provosoitua, jos provosoidaan.
– Jos esimerkiksi Leo Stranius kirjoittaa jotain kärkästä kirkon ja valtion suhteista, aion tuoda oman näkemykseni esiin. Minusta kirkon ja valtion suhteita tulee enemmänkin kehittää kuin purkaa.
Ajankohtaiseen avioliittokeskusteluun Lehtinen haluaisi tuoda uutta suvaitsevaisuutta.
– Minusta Norjan malli on toimiva. Yhteiskunta suhtautuu tasapuolisesti kaikkiin parisuhteisiin. Uskonnolliset yhteisöt voivat itse päättää siitä, kuinka ne suhtautuvat samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.
Lue Sanna Lehtisen ensimmäinen kolumni täältä.
Jaa tämä artikkeli: