Montako Jumalaa?
Kristinusko pohjautuu juutalaisuuteen, ja Islam syntyi Muhammedin tutustuttua Syyriassa vaimonsa Kadidjan liikeasioita hoidellessaan näihin molempiin. Sama pohja siis kaikilla kolmella.
Yhteistä mainituille on muun muassa usko yhteen Jumalaan. Jos Jumalia on yksi, niin kyse on samasta Jumalasta, kutsuttiinpa häntä miksi hyväänsä. On vaikea osoittaa, että meidän Jumalamme on se oikea ja muiden vääriä. Uskoa toki voi.
Jos Jumalamme on luonut kaiken, hän on luonut myös koko universumin, jonka ikä on 13,82 miljardia vuotta ja halkaisija noin 27,64 miljardia valovuotta. Jos miljardi valovuotta merkitään senttimetrillä, universumimme olisi noin koripallon kokoinen.
Meillä ei ole käsitystä siitä, mitä universumimme rajan takana on. Ei ainakaan betoniseinää. Ehkäpä universumimme ympärillä on joukko toisia universumeita – ”koripalloja”. Ehkäpä niissä asuu kaltaisiamme tai joitain muita, jotka myös uskovat yhteen Jumalaan, ja siis samaan kuin mekin.
On kummallista, että maailmassa, jonka on luonut yksi Jumala, on erilaisia kirkkoja, seurakuntia, lahkoja ja muita, jotka uskovat olevansa oikeauskoisia, jotkut jopa rajaavat oikeiden uskovaisten määrän kovin pieneksi. Kummallista on myös, että ”vääräuskoisia” on vainottu ja vainotaan vielä tänäkin päivänä.
Pitäisiköhän meidän kaikkien hieman löysätä uskonpipoamme, antaa arvo toisille ja yrittää elää sovussa ja kukin omassa ukossamme. Tämä lienee Jeesuksen viisaiden ja yleispätevien opetusten ydin.
Mikko Pesola
Jaa tämä artikkeli: