— Nykyään minua kiinnostaa se, miten asiat ovat tapahtuneet, vaikka kouluaikana historia oli minulle inhokkiaine, sanoo Pekka Rantanen.
Montun pohjalla
Koivuhaassa asuva Pekka Rantanen alkoi harrastaa arkeologiaa parikymmentä vuotta sitten.
Koivuhaassa asuva Pekka Rantanen alkoi harrastaa arkeologiaa parikymmentä vuotta sitten.
— Tuli ajatus, että pitäisi ryhtyä harrastamaan jotain sellaista, mitä voisin jatkaa eläkkeellä ollessanikin.
Vaikka vaihtoehtoja oli useampia, hän päätyi arkeologiaan.
— Kuinka ollakaan, juuri niinä aikoina Heurekassa etsittiin ihmisiä Jokiniemen kaivauksille. Kuka tahansa sai osallistua niihin.
Vuodesta 1991 lähtien Rantanen on ollut kaivauksilla joka kesä.
— Tieteen harrastaminen viehättää minua. Se vaatii tarkkuutta, keskittymistä ja huolellisuutta.
Suunnilleen samat vaatimukset veivät Rantasen aikoinaan matematiikan opintojen pariin ja työuralle tietojenkäsittelyalalle, tukkukauppaan, pankkiin ja opettajaksi ammattikorkeakouluun.
Jo muuan lapsuudenkokemus vei ajatuksia arkeologian suuntaan.
— Olin 11-vuotias, kun meille kotiin Hämeeseen kaivettiin kaivo ja maasta löytyi hiottu pyöreän kivilevyn puolikas. Tajusin, että se liittyi historiaan. Vein kappaleen syksyllä historian opettajalle, joka ei osannut sanoa, mikä se oli.
Hiottu kivi hävisi sille tielleen.
Lihakset kipeytyvät
Jonakin kesänä Pekka Rantanen on ollut kaivamassa vain muutaman päivän, mutta usein kaksi viikkoa.
— Kaivaminen on kunnon työtä. Vähintäänkin ensimmäisen päivän jälkeen lihakset ovat kipeinä. Vaatii kuntoa, että jaksaa kököttää kumarassa montun pohjalla koko päivän.
Maata poistetaan lastalla kerros kerrokselta. Jos jostain kerroksesta löydetään jotain, sijainti mitataan tarkasti ja merkitään muistiin. Lisäksi lastalla poistettu maa-aines kerätään sankoihin ja seulotaan pienempien kappaleiden löytämiseksi.
Useimmiten kaivaukset järjestetään kursseina.
— Ohjaajat selittävät ja näyttävät, miten kaivetaan ja miten löytöjä tunnistetaan. He kertovat, jos kaivauksessa on jotain tavallisesta poikkeavaa ja mitä on odotettavissa. Totta kai he näyttävät myös, mitä on jo löydetty.
Kurssin järjestäjänä on usein työväenopisto, kesäyliopisto tai avoin yliopisto. Ne järjestävät myös muunlaisia arkeologia-aiheisia kursseja. Uudenmaan arkeologian harrastajien yhdistys Ango ollut kaivausasioissa aktiivinen.
— Ango on tehnyt yhteistyötä muun muassa Tarton yliopiston professorin Aivar Kriiskan kanssa. Yhteistyö on jatkunut kymmenkunta vuotta, ja olemme käyneet kaivamassa aluksi Pärnun ja myöhemmin Narvan seudulla.
Jousipyssy muinaistekniikalla
Läheskään kaikki arkeologian harrastajat eivät kuitenkaan itse kaiva.
— Jotkut ovat kaivaneet aikaisemmin, mutta vaikkapa terveyssyistä eivät enää voi. Mutta kaikki arkeologian harrastajat eivät ole kaivaneet koskaan. Angon 160 jäsenestä aktiivisia kaivajia on noin 20–25, toteaa Rantanen.
Hän on ollut perustamassa Angoa 20 vuotta sitten ja toimii sen puheenjohtajana. Näyttely Arkeologia harrastuksena — Ango 20 vuotta on esillä 23. tammikuuta asti Monitoimikeskus Lumossa Korsossa.
Mutta mikä on ango?
— Ango on muinaisjäännös, väkäsellinen, pitkäruotoinen keihäs. Vanhimmat löydöt ovat rautakauden merovingiajalta. Angoa käyttivät erityisesti suomalaiset. Roomalainen keihäs edeltää sitä. Aidon angon kuvat ovat yleensä huonoja, ja siksi siitä joudutaan yleensä esittämään tyylitelty kuva.
Keihäiden lisäksi muutkin muinaiset aseet, kuten jousipyssyt ja asut, kiinnostavat harrastajia. Joitakin jopa niin, että he valmistavat niitä muinaistekniikoilla.
Vuodenajoista kevät ja syksy ovat retkien aikaa. Mielenkiintoisia kaivauskohteita löytyy pitkin Eurooppaa. Angolaisilla on kokemusta Sloveniasta, Turkista ja Tšekistä.
Hitaasti ja pienin askelin
Pekka Rantanen ei ole tehnyt kaivauksilla mitään kovin ihmeellisiä löytäjä. Silti arkeologia jaksaa kiinnostaa, paitsi tekemisenä myös omaa maailmankuvaa rakentavana tiedonlähteenä.
— Arkeologia on auttanut ymmärtämään, kuinka hitaasti tai pienin askelin ihminen tai kulttuuri kehittyy.
Hän kertoo esimerkin keramiikka-astioiden valmistuksesta. Aluksi savea työstettiin pelkin käsin. Sitten keksittiin alusta, jota voi pyörittää. Myöhemmin alustan alle tuli tuki, jonka päällä alusta pyöri helpommin. Vielä myöhemmin alustaan tuli vipu, joka helpotti pyörittämistä.
— Pienten muutosten kautta syntyi dreija. Samaan tapaan kehittyvät nykyajankin laitteet.
Jaa tämä artikkeli: