Terveiset. Kortti kertoo muistamisesta.

Muistaminen

• 06.05.2013 13:45

Tämän tästä palaan Barbara Honigmannin kirjaan Romaani lapsesta. Nyt luen siitä kertomusta vanhasta itäsaksalaisesta herra Altenkirchesta. Hän on hyvin yksinäinen, mutta vuokralaisen pito tuo sisältöä elämään. Tällä kertaa vuokralaiseksi tulee nuori dramaturginainen.

Vanhan herran päiväjärjestykseen kuuluu yhteinen aamiainen vuokralaisen kanssa. ”Siten minullakin on vähän seuraa”, hän sanoo. Vanhus laittaa aamiaisen, ja yhdessä syödessään he katselevat valokuva-albumia, johon mies on liimannut perhekuvien lisäksi aikaisempien vuokralaistensa lähettämiä kortteja. ”Myöhemmin minäkin sitten kirjoitan hänelle postikortteja, hän tulee siitä iloiseksi, kun hän on niin yksinäinen”, nuori vuokralainen ajattelee.

Sitten vuokralaisen on muutettava toiseen kaupunkiin. Kohtelias vanha herra saattaa hänet kadun kulmaan. Kun nainen katsoo taakseen ja näkee vilkuttavan vanhuksen, hän ajattelee taas, että lähettää tälle silloin tällöin postikortin.

Kuluu vuosia. Nainen muistaa herra Altenkirchen, varmaan jo kuolleen, ja sen, ettei tämä ole saanut häneltä yhtään postikorttia. Niin vain on käynyt. Syyllisyyden tunteissaan nainen kuvittelee, miten vanhus on postinkantajan käytyä kurkistanut postilaatikkoonsa, toivoen, että löytäisi sieltä kortin häneltä. Sitten toivo on vähitellen sammunut, mutta pettymys on jäänyt. ”Ja nyt minulla on siitä paha mieli. Antakaa anteeksi, herra Altenkirch.”

Eeva Hurskainen

6. sunnuntai pääsiäisestä