Kirkkokahvilla. Meeri Savolainen liikuttuu, kun hän muistelee suosikkilaulujaan. Tytär Jaana Savolainen pyyhkii kyyneleitä. Kustaankartanon sairaalapastori Heli Harjunpää seuraa vieressä.
Muistisairaalle tuttuus tuo turvaa
Muistisairas palaa lapsuudenuskoon ja sen luomaan tunnemaailmaan.
Teksti Laura Koskelainen
Kuva Sirpa Päivinen
Jaana Savolainen ja hänen äitinsä (Meeri Savolainen), Kustaankartanon monipuolisen palvelukeskuksen asukas, saapuvat viime hetkellä Oulunkylän kirkon pääsiäismessuun. Taksikuljetus oli myöhässä, mikä sotki aikataulut. He riisuvat päällysvaatteet ja ehtivät kirkon etuosaan alkuvirren aikana. Kustaankartanon vanhainkotiosastojen vuoden ainoa kirkkohetki keskuksen ulkopuolella on juuri alkanut.
Kustaankartanon asukkaat ovat saapuneet läheiseen kirkkoon joko taksikyydein tai pyörätuolilla saattajan kanssa, joka on joko omainen, vapaaehtoinen tai työntekijä. Kirkossa istuimet on aseteltu väljästi, jotta saattaja mahtuu hyvin pyörätuolin viereen istumaan.
Kirkkosalissa Kustaankartanon sairaalapastori Heli Harjunpää ojentaa virsikirjan eräälle Kustaankartanon asukkaalle.
– Minä en kyllä näe mitään, hän sanoo.
Se ei haittaa, sillä kun tulee aika laulaa virsi, vanha nainen osaa sen ulkoa.
Messu on lyhyt ja se noudattaa pitkälti viikkomessun kaavaa. Pastorit Harjunpää ja Marko Mattila lukevat muutaman raamatunkohdan ja Harjunpää pitää saarnan. Harjunpää haluaa välittää jumalanpalveluksessa iloa ylösnousemuksesta ja iankaikkisen elämän toivosta. Muistisairaiden jumalanpalveluksessa on tärkeää tuoda esiin myös tunne kiireettömästä läsnäolosta.
Muistisairaiden jumalanpalvelus- ja hartauselämässä lapsena opitut tutut laulut ja rukoukset ovat tärkeitä, sillä ne jäävät usein muistiin, kun muut asiat häviävät. Niiden laulaminen ja lausuminen tuo turvaa. Sen huomaa tänäänkin: uskontunnustukseen, Isä meidän -rukoukseen, vanhalla sävelmällä laulettuun Jumalan karitsaan ja tuttuihin pääsiäisvirsiin on kirkkovieraiden helppo yhtyä.
Ehtoollinen tulee lähelle. Pastorit pujottelevat verkkaisesti penkkirivien väleissä jakamassa viiniin kastettua leipää.
Loppukiitoksen jälkeen Oulunkylän seurakunta tarjoaa kustaankartanolaisille kirkkokahvit. Meeri ja Jaana Savolainen ovat jo ehtineet kahvikupin äärelle. He ovat kiitollisia, että pääsivät paikalle.
– Luulin jo juhannuksena, että vien hänet jumalanpalvelukseen viimeistä kertaa. Äiti on vakavasti sairas, mutta nyt hän on saanut jatkoaikaa, Jaana Savolainen kertoo.
Meeri Savolainen on liikuttunut. Vaikka hän ei liiku eikä puhu, hänestä näkee, että kirkkoon pääsy ja tuttujen virsien kuunteleminen on ollut tärkeää. Häntä itkettää ja naurattaa vuorotellen ja Jaana pyyhkii äitinsä kyyneleitä.
– Äiti on aina ollut uskonnollinen ja ennen sairastumistaan hän kävi kirkossa vähintään kerran viikossa. Kun hän sairastui, ryhdyin viemään häntä kirkkoon ja Kustaankartanon hartauksiin, Jaana Savolainen kertoo.
Hän lukee äidilleen aina Uutta testamenttia tai psalmeja, kun vierailee tämän luona. Palvelukeskuksen hoitajat lukevat Meeri Savolaiselle aina iltarukouksen, joka on kiinnitetty huoneen seinään. Joka kerta Meerille tulee kyyneleet silmiin.
Äitinsä uskonnollisesta elämästä huolehtiminen on saanut Jaana Savolaisenkin kiinnostumaan kirkosta ja hengellisyydestä enemmän. Hän on todella tyytyväinen siihen hengelliseen työhön, jota sekä Kustaankartanon sairaalapapit että Oulunkylän seurakunta tekevät palvelukeskuksen asukkaiden hyväksi.
Viime vuonna ilmestyneessä kirkkohallituksen julkaisemassa Muistisairaan messu -julkaisussa kerrotaan, että muistisairas palaa lapsuudenuskoon ja sen luomaan tunnemaailmaan ja turvallisuudentunteeseen. Siksi tutut elementit ovat tärkeitä. Kyky tuntea hengellisyyttä säilyy, vaikka ihminen olisikin vaikeasti sairas. Vakaumus voi tukea elämänhallintaa ja lisätä turvallisuudentunnetta: Jumala on kanssamme, kuulee rukoukset, antaa anteeksi eikä hylkää. Joskus sairastuminen voi aktivoida piilossa olleen uskonnollisuuden.
Kustaankartanossa sairaalapastorit pitävät hartauksia juhlasalissa ja osastoilla. Pääsiäisenä he käyvät jumalanpalveluksessa palvelukeskuksen ulkopuolella ja muutaman kerran vuodessa he tekevät retkiä. Näiden lisäksi Harjunpää ja Mattila käyvät satoja keskusteluja asukkaiden kanssa ja pitävät myös yksityisiä ehtoollis- tai rukoushetkiä. Samoin saattohoito ja hautaansiunaamiset kuuluvat heidän työnkuvaansa. Sairaalapastorit keskustelevat myös Kustaankartanon työntekijöiden ja omaisten kanssa.
Jaa tämä artikkeli: