null Muistissa osa 8: Vartiokylän linnavuorta on vaikea bongata

Vartiokylän linnavuorelta näki vihollisen lähestymisen. Kuva: Esko Jämsä

Vartiokylän linnavuorelta näki vihollisen lähestymisen. Kuva: Esko Jämsä

Hyvä elämä

Muistissa osa 8: Vartiokylän linnavuorta on vaikea bongata

Pari vuotta sitten kaupunki yritti myydä muinaislinnan, ja halvalla olisi lähtenyt.

Vartionkylänlahden pohjukassa on jyrkkärinteinen mäki, josta näkee kauas. Paikan strateginen arvo äkättiin jo 1300-luvulla, jolloin mäen päälle rakennettiin linnoitus. Etelään merelle päin rakennettiin kolminkertaiset kivivallit, muihin suuntiin kevyemmät varustukset.

Jos vihollinen lähestyi, lähialueen väki kerääntyi siilipuolustukseen vallitusten suojaan. Asukkaita oli vähän, mutta eipä mäkikään ole suuri.

Kun linnavuori oli käytössä, turkkilaiset muslimit valloittivat Anatoliaa Bysantilta, musta surma tappoi joka toisen eurooppalaisen ja Firenzessä alkoi syntyä taide- ja kulttuurisuuntaus, jota alettiin myöhemmin kutsua renessanssiksi.

Mutta Suomi oli Euroopan syrjäinen takapiha, jossa elettiin hissukseen. Kohta Vartiokylän linnakin hylättiin, ja vajaan kahdeksan kilometrin päähän länteen perustettiin muutaman sadan asukkaan pikkukaupunki nimeltä Helsinki.

Nyt Vartiokylän omakotitaloalueen keskellä on metsäinen mäki, jonka päälle vievät portaat. Niiden alapäässä on tietolaatta, joka kertoo linnavuoren historiasta. Se on tarpeen, koska tavallinen ihminen ei muinaislinnaa erota maastosta.

Pari vuotta sitten kaupunki yritti myydä linnavuoren. Kauppahinta oli alle 300 000 euroa, mutta rakentaminen ja louhiminen oli kielletty. Huonot kaupat, eikä niitä sitten tehtykään.

 

Sarja poimii esiin merkittäviä henkilöitä ja tapahtumia Helsingin muistolaattojen ja -merkkien kautta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.