Kuva: Sirpa Päivinen
Mukana työelämässä
– Tulen töihin ennen muita, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa. Pidän paikkaa pystyssä, Liisa Hänninen kertoo.
Lievästi kehitysvammainen Hänninen, 30, työskentelee apuemäntänä vammaisperheiden monitoimikeskus Jaatisessa Pitäjänmäellä. Hän teki monta vuotta töitä puutarha-alalla, mutta kiinnostui sitten keittiöhommista niin, että kouluttautui kokiksi. Työharjoittelun jälkeen ensimmäinen palkkatyö löytyi Jaatiselta.
Aluksi Hänninen ravasi kyselemässä neuvoja työkavereilta. Käyttöön otettiin kuvallinen päiväohjelma, joka helpottaa tehtävien hahmottamista.
Hännisen on vaikea käsitellä suurta määrää tietoa kerralla, ja muutokset aiheuttavat ahdistusta. Kun työpaikalla asioista kerrotaan etukäteen ja annetaan selkeät ohjeet, kaikki sujuu paremmin.
– Täällä puhalletaan yhteen hiileen, ja kaikki ovat tasavertaisia. Minuun uskotaan ja luotetaan siihen, että pystyn tekemään tehtävät, jotka minulle annetaan, Hänninen sanoo tyytyväisenä.
Työstään Liisa Hänninen saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Hän on päässyt Helsingin kaupungin tuetun työllistymisen palveluiden piiriin. Se tarkoittaa sitä, että hänellä on työpaikan ulkopuolinen työvalmentaja, jota hän tapaa pari kertaa kuussa. Lisäksi Työ-ja elinkeinotoimisto korvaa työnantajalle osan Hännisen palkasta palkkatuen kautta.
Apuemännän asiat ovat siis hyvin. Valtaosa suomalaisista, työikäisistä ja -kykyisistä kehitysvammaisista ei käy palkkatöissä, vaan osallistuu toimintakeskuksissa järjestettävään palkattomaan työtoimintaan. Toinen Suomessa käytössä oleva kehitysvammaisten työllistämismalli on avotyö. Se tarkoittaa sitä, että työntekijä ei saa palkkaa vaan kunnan maksamaa työosuusrahaa, joka on 0–12 euroa päivässä. Varsinaiseen palkkatyöhön työllistyneitä kehitysvammaisia on vain joitakin satoja.
– Pidän siitä, että saan olla tekemisissä asiakkaiden kanssa. Vaikka joku olisi kehitysvammaisempi kuin minä, osaan tulkata heitä. En näe kehitysvammaisia erilaisina ihmisinä, Hänninen kertoo.
Kotona Liisa Hännistä odottaa poikaystävä. Pari on asunut yhdessä yli kymmenen vuotta, ja naimisiinmenostakin on ollut puhetta. Hännisen vanhemmat asuvat kantakaupungissa, ja heitä Hänninen tapaa usein.
– Iskä on aina kannustanut minua ja ollut sitä mieltä, että pärjään siinä missä muutkin. Poikaystäväkin sanoo, että mitä omatoimisempi olen, sen parempi.
Vapaa-aikanaan Hänninen katselee elokuvia, ulkoilee ja pyöräilee. Hän on ihastunut piirtämiseen ja käynyt alastonmallista piirtämisen kurssin sekä suunnitellut tatuointeja.
– Yksi tulevaisuuden haaveista on opiskella taidetta enemmänkin. Olemme myös poikaystävän kanssa puhuneet, että voisimme joskus matkustaa Kiinaan tai Japaniin.
P.S. Asun Vallillassa avomieheni kanssa. Yhdessä olemme eläneet myrskyt ja naurut ja eteenpäin menneet toisiamme tukien ja rakkautta vaalien.
Nautin uimisesta ja kauhuleffoista. Olen joutunut joissakin asioissa tsemppaamaan itseäni, kun alkuelämä oli minulla hurjaa. Joudun välillä koville ja arkiaskareista selviän muita hitaammin.
Olen asunut Helsingissä koko ikäni. Olen nähnyt kaunista ja välillä ikävääkin kaupunkia. Ajan saatossa on tapahtunut muutoksia ja samalla olen myös kasvanut aikuiseksi.
Aija Salovaara
Jaa tämä artikkeli: