Munkki ja kurtisaani. Athanaël lankeaa Thaïsin pauloihin. Munkki rukoilee: Herra! Anna hänet minulle, anna hänet minulle! Ja minä tuon hänet luoksesi ikuista elämää varten.
Munkin kilvoitus murenee
Uskonto ja erotiikka kohtaavat toisensa Kansallisoopperan kauniisti visualisoidussa uutuudessa.
Teksti Risto Nordell
Kuva Heikki Tuuli
Kerrankin oopperan juonessa pysyy vaivatta mukana. Munkki Athanaël on kerran täpärästi välttänyt synnin kauniin kurtisaani Thaïsin kanssa. Munkki päättää pelastaa kaunottaren sielun Jumalalle ja onnistuukin käännyttämisessään. Athanaël saattaa Thaïsin luostariin.
Jäähyväiset ovat traagiset, sillä sisimmässään kilvoittelija tietää himoitsevansa tätä entistä yläluokan prostituoitua. Muutaman kuukauden kuluttua Athanaël palaa näkynsä riivaamana vielä luostariin, missä Thaïs on kuolemaisillaan. Ajatuksia herättävässä loppukohtauksessa munkki paljastaa kuolevalle, että mitään taivasta ja Jumalaa ei ole olemassa. On vain Venus ja maallinen rakkaus.
Ranskalaisen Jules Massenet’n (1842–1912) ooppera Thaïs kuuluu säveltäjänsä suosituimpiin. Ei ihme, sillä se on täynnä lumoavan kaunista musiikkia, kuten toisen näytöksen Meditaationa tunnettu orkesterivälisoitto.
Ennen kaikkea Thaïs herättää ajatuksia moraalista ja suurista elämänvalinnoista. Athanaël on vain ihminen, mutta ottaa itselleen korskean ja messiaanisen pelastustehtävän. Kylvö lankeaa otolliseen maahan, sillä Thaïs kokee elämänsä tarkoituksettomaksi ja pelkää kauneutensa lakastumista.
Onko Athanaël sisimmässään alusta saakka maallisen rakkauden lumoissa, vai onko pelastustahto aito? Oopperan lopussa käännyttäjän ja käännytetyn osat vaihtuvat.
Munkin kilvoitus murtuu, mutta entisestä syntisestä tulee pyhä. Mieleen nousee Raamatun kohta, jossa kerrotaan, miten itsensä ylentävä lopulta alennetaan. Oopperan viimeinen repliikki on Athanaëlin huuto: Armoa! Asetelma jää avoimeksi. Pyytääkö hän sittenkin vielä kerran armoa itselleen vai rakastettunsa sielulle?
Thaïsin uskonnollinen pohdiskelu laajenee myös yleisinhimilliseksi. Athanaël on ristiriitojen vaivaama. Hänen kohtalonsa on sama kuin monen ihmisen nykypäivänä. Syystä tai toisesta joudumme tekemään yhtä, vaikka tunnemme toista. Tuollaisessa tilanteessa ristiriita murtaa meidät lopulta samoin kuin Athanaëlin, joka itse asiassa on oopperan nimestä huolimatta koko teoksen päähenkilö.
Ristiriitojen kalvaman munkin rooli nousee laulaja Jaakko Kortekankaan loistoroolien joukkoon. Kortekangas sopii tehtävään niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Koko laulajan olemus kertoo raastavasta sielullisesta kamppailusta. Kortekankaan kultivoituneessa baritonissa soi koskettavalla tavalla myös Athanaëlin tuska.
Thaïsin roolin laulanut Sabina Cvilak teki myös roolistaan mieliinpainuvan. Cvilakin sävyltään yllättävän dramaattinen sopraano yltää vaivattomasti korkeuksiin ja se taipuu myös läpikuultaviin pianissimoihin.
Pienemmissä rooleissa oli helppoa ihastella Luc Robertin vuolasta tenoria Niciaksen roolissa ja Sari Nordqvistin syvää alttoa abbedissa Albinena. Mikko Franckin varmoin ottein johtama orkesteri tarjosi rikkaan soinnillisen paletin.
Nicola Raabin ohjaus on siirtänyt näyttävästi Thaïsin 300-luvun Egyptistä Massenet’n ajan Ranskaan. Ihmetystä herättivät kuitenkin Athanaëlin munkkiveljet, jotka frakeissaan ja valkoisissa hanskoissaan muistuttivat enemmän herrojen salaseuraa kuin perinteistä munkkiyhteisöä. Raabin ohjauksessa Thaïsiin liittyvää maksetun rakkauden teemaa korostettiin myös alkusoiton aikana, jolloin munkkiveljet hiippailivat hämärän bordellin portaikoissa.
Jules Massenet: Thaïs. Ensi-ilta
Suomen Kansallisoopperassa 25.1.
Esityksiä 28.2. saakka.
Jaa tämä artikkeli: