null Murhaaja matkalla taivaaseen

Evankelista vankilasta. Lauri ”Late” Johansson houkutteli kuulijoitaan Jeesuksen luo Narinkkatorilla, jossa moni kertoi uskon auttaneen irti rikollisuudesta. Aihetta on tutkittu vähän. Kuva: Markus Sommers

Evankelista vankilasta. Lauri ”Late” Johansson houkutteli kuulijoitaan Jeesuksen luo Narinkkatorilla, jossa moni kertoi uskon auttaneen irti rikollisuudesta. Aihetta on tutkittu vähän. Kuva: Markus Sommers

Murhaaja matkalla taivaaseen

Lauri ”Late” Johansson istuu periaatteessa vankilassa elinkautista kolmoismurhasta. Viime torstaina hän kuitenkin luki lavalla Raamattua noin 150 kuulijalle Kampin Narinkkatorilla.

– Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin, Johansson siteerasi Matteuksen evankeliumia.

Elinkautisvangin ympärillä riitti yhteiskuvan ottajia ja taputtelijoita. Tapahtuman julkkis poseerasi, halasi ja kuunteli. Kädenpuristus oli löysä.

– Käytin ennen huumeita päivittäin ja olin matkalla kadotukseen. Nyt olen siihen toiseen matkakohteeseen menossa. Rukoilu on parempaa kuin kama, Johansson vakuutti.

Ex-Criminal Dayssä monet entiset rikolliset kertoivat, kuinka uskoon tuleminen auttoi heidät eroon rikoksista, väkivallasta ja päihteistä. Päivän järjesti Vapaan evankeliumiyhdistyksen Citymission, joka toimii evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolella.

– Jeesuksen armo on niin valtava, että murhamiehet ja puukottajatkin voivat saada syntinsä anteeksi ja tehdä parannuksen, kertoi naisystäväänsä puukottanut muusikko Jukka Tolonen mikrofoniin omalla todistusvuorollaan.

–Amen! huudettiin yleisöstä.

Uskonnon roolia rikosten jättämisessä on tutkittu melko vähän. Kriminologian dosentti Henrik Elonheimo Turun yliopistosta sanoo, että tilastollinen yhteys uskoontulon ja rikoksista luopumisen välillä ei ole riidaton.

– On kuitenkin selvää, että uskonto voi tarjota ainakin sosiaalista tukea ja kontrollia, joka auttaa ylläpitämään rikoksetonta elämäntapaa.

Seurantatutkimuksissa on havaittu, että myönteiset käännekohdat elämässä liittyvät rikollisen elämän jättämiseen. Tällaisia ovat ainakin naimisiinmeno, mielekkään työpaikan saaminen ja muutto paremmalle alueelle.

Oikeustieteiden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että jotkut yhdysvaltalaistutkimukset ”tukevat varovasti oletusta” siitä, että uskoon tulo auttaisi jättämään rikollisen elämäntavan.

– Uusiminen vähenee ainakin rikoksissa, joilla on yhteyttä alkoholiin tai huumausaineisiin. Usko auttaa pääsemään näistä eroon ja johtaa tietysti sellaisten rikosten uusimisen riskin pienenemiseen, joita tehdään päihteissä tai päihteiden hankkimiseksi.

Kristillistä päihdetyötä tehdään Suomessa paljon. Kristillisiä päihdejärjestöjä yhdistävän Sininauhaliiton viestintäpäällikön Maarit Avellanin tiedossa ei silti ole selkeää näyttöä uskon raitistavasta vaikutuksesta.

– Asiaa ei ole tietääkseni kunnolla tutkittu.

Katja Kuusiston vuonna 2010 julkaistussa sosiaalityön väitöskirjassa tutkitaan eri reittejä pois alkoholismista. Monelle vertaistuen avulla raitistuneelle Jumala tai muu korkeampi voima on ollut tärkeä toipumisen edistäjä. Korkeampi voima kuuluu vertaisryhmiä pitävän AA:n peruselementteihin.

Omatoimisesti tai ammattimaisessa hoidossa raitistuneilla korkeampi voima edisti harvemmin toipumista.

Jos Late Johanssonilta kysytään, Raamatun seuraaminen ratkaisisi maailmasta monta muutakin ongelmaa kuin päihderiippuvuuden. Esimerkiksi aidsin.

– Avioliiton ulkopuolinen seksi on syntiä. Ei se sen isompi juttu ole.

Pihla Tiihonen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.