null Murheenkryynistä helmeksi?

Murheenkryynistä helmeksi?

– Linnunlaulun huvilaa on käsitelty Helsingin kaupungin rakennuslautakunnassa ainakin 30 kertaa ja oikeudessakin kymmenkunta kertaa, huokaisee rakennusvalvontaviraston päällikkö Lauri Jääskeläinen.

Piha-alueen siisteyteen ja talon peruskorjaamiseen liittyen talon omistavalle Aulis Junekselle on määrätty uhkasakkoja ja esitetty, että kaupunki teettää kunnostamisen.

Vuonna 2010 Aalto-yliopiston restaurointikurssilaiset tutkivat rakennuksen perusteellisesti ja laativat siitä raportin emeritusprofessori Panu Kailan johdolla. Lopputulos: runko on pääosin kunnossa.

– Junes on esittänyt, ja sitä on kannatettu, että korjaamiseen voi käyttää pehmeitä menetelmiä. Meillekin passaisi, jos hän saa kokoon talkooporukoita työtä tekemään. Piha-alueen siisteydestä todettiin vuonna 2012, että tavaramäärä ei enää ole liian suuri, Jääskeläinen sanoo.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehdin Anne Karppisen mukaan Linnunlaulun huvila ja koko alue on määritelty suojeltavaksi ”valtakunnallisesti merkittävänä”. Suojeluasemakaava valmistunee vuonna 2016.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.