Murre on sydämen kieli

Murre on sydämen kieli

Meissä helsinkiläisissä on paljon muualta tulleita. Osa on tullut pääkaupunkiin opintojen, osa työn tai ehkä rakkauden perässä. Monestikin murre, sydämen kieli, on muuttanut mukana.

Vaikka radion ja television viljelemä yleiskieli sekä uuden naapuruston puhumisen tapa usein valtaavat muuttaneiden kielessä alaa, saattaa lapsuuden puhetapa pitää pintansa oikeinkin hyvin. Vähintään lomamatkalla kotiseudulle se voi ryöpsähtää esiin.

Jonkun uushelsinkiläisen puheenparressa kuuluu kotiseudun murre runsaana, toisen puheessa pilkahtelee vain yksittäisiä sanoja. Itä-Suomesta tullut saattaa sanoa minän asemesta mie tai miä, kun sana tamperelaislähtöisen suusta kuuluu muodossa mää, ja helsinkiläisen sanomana. Tai ehkä murre ilmenee enää vain satunnaisina äänteinä kuten itämurteisena liudennuksena tarkkakorvaisimpien havainnoitavaksi.

Stadin slangi on Helsingissä noin 1880-luvulta puhuttu kielimuoto. Se syntyi samassa pihassa asuneiden suomen- ja ruotsinkielisten poikien yhteiseksi puhekieleksi. Uusimmassa slangissa on paljon sanastoa englannista ja siinä on piirteitä myös maahanmuuttajiemme kielestä.

Kotiseudun kieli istuu meissä syvällä. Murre on yleensä enemmän puhuttu kuin kirjoitettu kielimuoto, ja se yhdistetään usein huumoriin – oli syytä tai ei. Saakoon se myös pulputa ilmoille yhteistä kielenkäyttöämme rikastuttamaan, esimerkiksi nyt Kirkko ja kaupungin lukijoiden omina murretulkintoina Suvivirrestä.

Ja sitten veisaamaan!

Pälvi Ahoinpelto

Jaa tämä artikkeli: