Seurakuntavaalit on ollut yleinen puheenaihe. Toisin luultiin vielä alkusyksystä. Mitä muuta on odotettavissa vaalitulosten julkistusten ja kohonneiden äänestysprosenttien jälkeen?

Suvaitsevaisuuskeskustelu ja eropiikki ovat saaneet liikkeelle kirkon jäsenten hiljaisen enemmistön, joka ei määritä itseään sen paremmin konservatiivi-liberaali-akselilla kuin jonkun yksittäisen teologian kysymyksenkään suhteen. Tuo vaitonaisena pysynyt enemmistö on alkanut aktivoitua, järjestäytyä ja miettiä ääneen suhdettaan kirkkoon. Seurakuntavaalien tuloksissa tuskin näkyy vielä suuria siirtymiä tai uusia teemoja, mutta liikehdintää kylläkin.

Eropiikin yhtenä seurauksena on läpinäkyvyyden kasvu. Helsingin Sanomat julkisti ansiokkaasti kirkolliskokouksen äänestäneiden kannat eikä tämän jälkeen yhtäkään suurta asiaa voida päättää salassa. Läpinäkyvyyttä lisää myös se, että vastaisuudessa kirkon ja seurakuntien tekemisiä kommentoi aiempaa laajempi ryhmä asiantuntijoita, keskustelijoita ja aktiiveja. Kannat ja vastakkainasettelut tehdään näkyviksi. Seurakuntalaisdemokratian edellytykset paranevat.

Odotan jännityksellä kirkkoherranvaaleja, joissa seurakuntalaiset onnistuvat valitsemaan kolmossijalle asetetun ehdokkaan vastoin erilaisten sisäpiirien suunnitelmia.

Eduskuntavaaleissa kirkon teemat noussevat uudelleen esille aluepolitiikan, maahanmuutto- ja kielikysymysten ohella. Kristillisdemokraatteja, perussuomalaisia ja vihreitä yhdistää selvän värin tunnustaminen siinä missä kolme toistaiseksi suurinta puoluetta edelleen yrittävät syleillä ihan kaikkia.

Valtakunnan politiikassa tapahtunee samantapaista temaattista selkiytymistä kuin seurakuntavaaleissa. Ehkäpä äänestysikääkin lasketaan jo piakkoin kuuteentoista kirkon mallin mukaan. Äänestäjä haluaa lisää selväpiirteisyyttä, kannanottamista ja seurantamahdollisuuksia. Ja kun kuluttajakansalainen haluaa lisää ymmärrettäviä vaihtoehtoja, hän myös niitä saa.

Selvien, vastakkaistenkin kantojen esilletulo on suuresti toivottua. Sen lisäksi meidän pitäisi vielä oppia keskustelemaan rakentavasti eriävistä kannoista huolimatta. Tässä Juha Pihkala ja Esko Valtaoja näyttävät hyvää mallia.