Testausta. Susanna Välimäki joutuu tekemään välillä salapoliisityötä tulkitessaan aikoja sitten eläneiden säveltäjien lempiruokien reseptejä. Kuvassa hän maistaa Mendelssohnin lempiherkkua, Schokokuss-leivosta. Kuva: Sirpa Päivinen
Musiikintutkija kertoo blogissa säveltäjien lempiruoista
Susanna Välimäen mielestä Beethovenin musiikki on yhtä tuhtia kuin juustomakaroni.
Kaukaisilta vaikuttavien asioiden väliltä paljastuu yllättäviä yhteyksiä.
– Säveltäjien ei ole pakko ottaa kantaa aikansa kirjallisuuteen, mutta he eivät voi olla syömättä, sanoo musiikintutkija Susanna Välimäki.
Välimäki perusti viime marraskuussa Syötävät sävelet -blogin, jossa hän kartoittaa historiallisten säveltäjien ruokatottumuksia ja lempiaterioita. Kirjoittaja jakaa myös reseptejä ruoista, joita hän uskoo säveltäjien aikanaan syöneen.
Välimäki metsästää reseptejä tutkijan tarkkuudella. Valmistusohjeiden on oltava aikakaudelleen mahdollisimman uskollisia. Siksi Välimäki vertailee ja penkoo aikalaislähteitä kirjeistä muistelmiin. Fraktuuralla ja vanhahtavalla saksalla tai ranskalla kirjoitettujen keittokirjojen tulkitseminen ei ole mutkatonta.
– Reseptit on kirjoitettu eri tavalla kuin nykyään. Rivien välissä on paljon asioita, joita sen ajan ihminen olisi osannut tulkita, mutta me emme. Tutkiminen on salapoliisin työtä, ja tykkään siitä paljon.
Ruoka-aineissa ja keittiövälineissä on ollut etsimistä. 1100-luvulla elänyt monilahjakkuus Hildegard Bingeniläinen raastoi itse muskottipähkinänsä valmistaessaan mausteisia keksejä. Välimäki löysi kokonaisia pähkinöitä lopulta vain yhdestä kauppahallin liikkeestä.
Franz Lisztin nauttima parsakeitto valmistettiin paseeraamalla kasvikset keittoon käsin. Sauvasekoittimien aikakaudella tasapohjaiset rumpusiivilät ovat harvassa.
– Musiikintutkijana pidän rumpusiivilän nimestä. Siivilä on kiinnostava väline, sillä se löytyy ruokahistorioitsijoiden mukaan kaikista korkeakulttuureista.
Tuhtia saksalaista sinfoniaa
Susanna Välimäen mielestä sekä musiikkia että ruokia kuvaillessa yritetään sanallistaa aistikokemuksia, joita varten ei ole yksinkertaisia mitta-asteikkoja.
– Maistelemme ruokaa ja viiniä samalla tavalla kuin kuuntelemme sointia. Maku ja sointiväri ovat todella lähellä toisiaan.
Joskus ruokaa voi kuvata musiikin termeillä. Säveltäjä ja pianisti Clara Schumannilla oli tapana syödä lounaaksi sokeroituja lettuja ja viinietikalla maustettuja salaatinlehtiä.
– Schumannin salaatti on erinomaisesti orkestroitu, Välimäki sanoo.
Eri soittimet, teoksen raaka-aineet, sulautuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Alkuperäiset ainesosat selviävät vain partituurista tai reseptistä.
Mutta kuuluvatko säveltäjien ruokatavat heidän musiikissaan? Välimäen mukaan romantiikan ajan säveltäjä Felix Mendelssohn oli perso makealle.
– Jos Mendelssohnin musiikkia pitäisi kuvailla, se olisi enemmän makeita vaahtoleivoksia kuin hapankaalia ja savustettua possua, joista taas Johannes Brahms tykkäsi.
Ludwig van Beethoven söi toistuvasti vehnäjauhotaikinasta valmistettua, rasvaista juustomakaronia. Myös Brahms ja Anton Bruckner pitivät yksinkertaisesta arkiruoasta.
– Heidän musiikkinsa onkin tuhtia, saksalaista sinfoniaa.
Oopperasäveltäjät herkuttelivat
Säveltäjien aamiainen oli useimmiten niukka: kahvi ja leivänkäntty riittivät. Myöhäinen lounas syötiin vasta, kun päivän sävellysurakka oli saatu hoidettua.
– Suurimmalla osalla säveltäjistä päivärytmi oli tarkkaan määritelty, jotta he pystyivät säveltämään, Susanna Välimäki kertoo.
Monille säveltäjille syöminen merkitsi pois alta suoritettavaa velvollisuutta. Beethoven söi vain saadakseen energiaa työskentelyyn. Jos hän ei ollut tyytyväinen juustomakaroniinsa, hän saattoi heittää annoksen palveluskunnan päälle.
Toisaalta ranskalaisimpressionistit ja italialaiset oopperasäveltäjät olivat herkuttelijoita, jotka jopa vaihtoivat reseptejä kirjeitse.
– Nuori Puccini kirjoitti äidilleen, että lähetä nyt kunnollista oliiviöljyä ja paljon. Kun Verdi lähti Pietariin muutamaksi kuukaudeksi, hänen perässään tuli pari junanvaunua, jotka olivat täynnä italialaista ruokaa ja ranskalaisia viinejä, Välimäki selvittää.
Sävellystyöt saattoivat nostaa säveltäjien yhteiskunnallista asemaa ja samalla myös aterioiden tasoa. Kun hovi tai kirkko palkkasi säveltäjän, musiikkitaituri joutui tutustumaan hienoihin pöytätapoihin ja keittiötaiteeseen.
Syöminen aiheutti myös ongelmia. Alkoholia kului paljon, ja osa säveltäjistä söi hallitsemattomasti. Isokokoinen Georg Friedrich Händel saattoi livahtaa tärkeistä seurapiiritilaisuuksista omaan huoneeseensa naukkailemaan likööriä ja ahmimaan leivoksia.
– Händelistä on olemassa pilapiirroksia, joissa hänen ylensyöntiään parodioidaan ilkeästi. Kuvissa hän soittaa urkuja, ja urkupilleistä lentää kalkkunoita ja muuta ruokaa.
Susanna Välimäki on kerännyt runsaasti anekdootteja säveltäjien ja muiden historiallisten henkilöiden ruokatavoista. Joidenkin ruokien valmistaminen saa silti jäädä yhteen kertaan.
– Paavi Gregorius Suuren kikhernekeitto oli kauheaa! Keitto on kiinnostavaa kulttuurihistoriallisesti mutta ei suussa, Välimäki nauraa.
Jaa tämä artikkeli: