null Musiikki vie joulutunnelmaan

Musiikki vie joulutunnelmaan

Uusissa joululevyissä on sekä perinteistä että uudenmuotoista tuttujen joululaulujen tulkintaa ja tuoreita, virkistäviä sävellyksiä. Hyvää musiikkijoulua!

Teksti Pälvi Ahoinpelto
LEVY Yhtaikaa moderni, iloinen ja harras on Iiro Rantalan lapsuutensa kokoonpanolle, Helsingin tuomiokirkon poikakuorolle Cantores Minoresille, säveltämä Jouluoratorio. Teos on kiinnostava kokoelma erilaisia musiikkityylejä, tunnetiloja ja kerrostumia niin kuin itse elämäkin.

Keveästi helisevän intron aloittaa Rantalan oma instrumentti piano, jolla on muutenkin tässä teoksessa suuri osa. Anu Komsin tulkitsema Marian kiitosvirsi Vaikka Jumala on suuri ja minä olen pieni soi herkänromanttisena ja kirkkaana. Kuorosolisti-tietäjien kauniin mietteliäästi laulava kolmikko saatetaan maisemaan itämaisin sävelkuluin ja rytmein. Oratorioperinteen mukaisessa tenorikertojan roolissa esiintyy vakuuttavasti Mika Pohjonen. Tarkkakorvainen voi aistia J.S. Bach -vaikutteita ainakin Tulkaa ja kuulkaa -kuoron fuugassa. Orkesteri Tiksola Co vaihtaa taitavasti musiikkityylistä toiseen ja soittaa tarvittaessa itseään suuremmin.

Jaakko Heinimäki on kirjoittanut libreton toisaalta keveäksi, jopa humoristiseksi, toisaalta viiltävän syvälliseksi.

Voisin veikata, että kolmena erilaisena versiona teoksessa toistuva sointuisa kuoro-osa Kuin harmaa verho peittäisi koko maailman (Tähtilaulu) alkaa levitä kuorojen jouluohjelmistoon. Ainakin sen kannattaisi.

Iiro Rantala: Jouluoratorio. Libretto Jaakko Heinimäki. Cantores Minores, Tiksola Co, Anu Komsi, Mika Pohjonen, Iiro Rantala, joht. Hannu Norjanen. FUGA-9351.

 

LEVY Laulaja Ida Elina esittää Valoisaa Joulua -levyllään perinteisiä joululauluja säestäen itseään konserttikanteleella. Hän näppäilee kannelta perinnemusiikista tutulla tavalla, mutta kantele on hänen käsissään myös rytmisoitin slap-kitaristien malliin.

Ida Elina laulaa notkealla kansanlaulutyylisellä luonnonäänellään puhtaasti, kirkkaasti ja herkästi, mutta äänestä löytyy tarvittaessa myös yllättävästi voimaa. Sovitukset kanteleelle ja muutamalla muulle soittimelle ovat laulajan itsensä käsialaa.

Kymmeniä kertoja levytettyjen joululaulujen tekeminen uudella tavalla voi olla riski, mutta tässä tapauksessa lopputulos on kovin onnistunut. Levyllä on myös yksi Ida Elinan oma sävellys, kaunis Enkeleiden joululaulu.

Ida Elina: Valoisaa Joulua. IMU-CD 132.

 

LEVY Lauluyhtye Club for Five maalaa äänellään maisemia. Komealla levyllään Jouluna se vie kuulijan mukanaan milloin tuuleen ja tuiskuun, milloin piiritanssin pyörteisiin tai tähtikirkkaan taivaan alle.

Taitavasti laulava kokoonpano tekee haastavien sovitustensa tulkinnasta tahrattoman puhtaasti ja kuulaasti soivaa taidetta, mutta hämmästyttävin on sen tapa ymmärtää rytmi tavalla, joka on enemmän kuin täsmällisyyttä. Club for Fivelle rytmi on vaistoon perustuvaa muiden liikkeen tiedostamista ja oman olemisen sulauttamista kokonaisuuteen, mikä kuuluu esimerkiksi tyylikkäänminimaalisissa pidätyksissä, joista jokainen on lahja kuulijalle.

Jouluna-levy on monipuolinen kooste tuttuja hilpeitä ja hartaita joululauluja. Tutuimmista on mukana muun muassa Jouni Kanniston sovittama tunnelmallinen Maa on niin kaunis. Minun suosikkini on Päivi Ojanperän herkkä laulu Jumala kuiskaa Joulun maailmaan.

Club for Five: Jouluna. Warner Music Finland 5053105994021.

 

LEVY Baritoni Esa Ruuttunen laulaa Mökit nukkuu lumiset -levyllä tuttuja ja hiukan tuntemattomampia joululauluja. Sovitukset säestävälle neljän sellon yhtyeelle ovat Matti Makkosen.

Levyltä löytyvät muun muassa suositut P.J. Hannikaisen Tuikkikaa, oi joulun tähtöset ja Jean Sibeliuksen On hanget korkeat nietokset. Uudempia lauluja levyllä ovat Osmo Vänskän Joulusanoma sekä Paaterin joulu, jonka Matti Makkonen on säveltänyt Heikki Turusen runoon.

Levy koostuu kauttaaltaan rauhallisesta ja tunnelmallisesta joulumusiikista. Vaikka laulajan ääni tuntuu välillä väsyvän, muodostavat sellot ja baritoni yhdessä samansävyisen, soinnillisesti ehjän kokonaisuuden.

Esa Ruuttunen: Mökit nukkuu lumiset. Jussi Makkonen, Ulla Lampela,
Iida-Vilhelmiina Laine ja Matti Makkonen, sello. NRECD-07.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.