Musiikkipitoista komediaa työelämästä
Nykymeininkiä. Minna Kivelän (vas.), Antti Korhosen ja Annu Valosen Huippuosaajat-näytelmä perustuu työelämästä kertoviin artikkeleihin. Kuva: Anna Heinonen / Haavekuva Helsinki

Nykymeininkiä. Minna Kivelän (vas.), Antti Korhosen ja Annu Valosen Huippuosaajat-näytelmä perustuu työelämästä kertoviin artikkeleihin. Kuva: Anna Heinonen / Haavekuva Helsinki

Musiikkipitoista komediaa työelämästä

Musiikkiteatteri Kapsäkissä, Hämeentie 68, saa torstaina 6.3. ensi-iltansa Huippuosaajat – alaston komedia työelämästä. Miksi kyseinen esitys on tehty, näyttelijä Annu Valonen?

– Tällaiselle tuntui olevan kysyntää. Olen nelisen vuotta esiintynyt näyttelijä Minna Kivelän kanssa yritysten työhyvinvointitapahtumissa. Käytämme tunnistamiseen perustuvaa metodia eli olemme esittäneet humoristisia sketsejä erilaisista tilanteista työpaikoilla. Olemme saaneet niistä todella hyvää palautetta, ja näinä yt-neuvottelujen aikoina päädyimme tekemään aihepiiristä kokonaisen näytelmän.

Ketkä ovat olleet tekemässä Huippuosaajia?

– Tuottajamme Hanna Puukko-Manninen keräsi satakunta työelämään liittyvää artikkelia. Työryhmän ideoinnin ja näiden artikkeleiden pohjalta teimme näytelmään käsikirjoituksen ohjaaja Jukka Keinosen kanssa. Antti Korhonen sävelsi ja sanoitti esitykseen kymmenen uutta työaiheista laulua. Tanssinopettaja Ansku Bergström suunnitteli lisäksi koreografiat muutamaan kappaleeseen.

Millainen näytelmä on luvassa?

– Olemme halunneet tehdä suurella sydämellä tragikoomisen ja musiikkipitoisen näytelmän nykypäivän raadollisesta työelämästä. Näyttämöllä nähdään muun muassa Vilma Valittaja, Pekka Besserwisser, Jutta Juoruilija, Sirpa Säätäjä ja Jaana Jahkaaja. On yt-jumppaa, yt:hän tarkoittaa yhdessä tekemistä, työpaikkakiusaamista, kehityskeskustelua, suoritusarviointia, työhyvinvointipäivää ja terapiaistuntoa. Luvassa on onnellinen loppu, sillä päähenkilömme Sirpa ja Olli, kaksi oravanpyörästä tipahtanutta, kohtaavat ja voimansa yhdistämällä löytävät uudelleen paikkansa työelämässä.

Marjo Kytöharju

Jaa tämä artikkeli: