Iloa musiikista. Paavalin seurakunta perusti uusia muskariryhmiä suuren kysynnän vuoksi. Miikka Heino (oik.) käy muskarissa tyttärensä Enni Eteläniemen kanssa. Päivi Lindberg säestää laululeikkiä.
Muskari Musiikkitalossa
Musiikkitalossa nautitaan lauantaina musiikin ilosta aamusta iltaan saakka.
Teksti Anu Heikkinen
Kuva Esko Jämsä
Musiikkitalo avaa lauantaina ovensa kaikenikäiselle yleisölle. Musiikkiharrastuksen teemapäivässä on tarjolla muun muassa konsertteja, muskareita ja musiikkityöpajoja perheille, nuorille ja vähän vanhemmillekin.
Teemapäivä on osa Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry:n järjestämien ensimmäisten valtakunnallisten musiikkikasvatuspäivien ohjelmaa. Tapahtumassa on mukana myös kirkon musiikkikasvatus. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin aineryhmä, Kirkkohallitus sekä Seurakuntien Lapsityön Keskus (SLK) esittelevät lauantaina seurakuntien musiikkitoimintaa.
Kirkkomuskarituokiota teemapäivässä vetävä kanttori ja kouluttaja Mari Torri-Tuominen SLK:sta on ilahtunut siitä, että musiikkikasvatuspäivien ohjelmassa on otettu huomioon ammattilaisten lisäksi myös eri-ikäiset musiikin harrastajat.
– On hienoa, että myös laaja ja monipuolinen kirkon musiikkikasvatustyö on esillä. Seurakuntien musiikkitoiminta on avointa kaikille. Siinä toteutuvat konkreettisella tavalla ilo ja yhdessä tekeminen.
Organo-salissa pidettävässä perheiden kirkkomuskarissa lauletaan ja leikitään tuttuja muskarilauluja lasten virsillä höystettynä. Tilaisuus alkaa kello 10.15.
Kirkkomuskari on Seurakuntien Lapsityön Keskuksen luoma nimike seurakuntien musiikkileikkikouluille. Siihen virikeaineistona liittyvä laulukirja ja musiikki-cd ovat laajasti seurakuntien käytössä.
– Kirkkomuskari on aivan tavallinen muskari, mutta mukana on myös lasten hengellisiä lauluja ja virsiä. Teema voi liittyä esimerkiksi kirkkovuoteen. Lauantaina aiheena ovat sydän ja kaveruus, Torri-Tuominen kertoo.
Samoin Organo-salissa kello 11.30 pidettävässä 3–7-vuotiaille tarkoitetussa urkumuskarissa tutustutaan urkujen äänimaailmaan laulamalla, kuuntelemalla ja liikkumalla. Lopuksi lapset pääsevät kokeilemaan urkujen soittoa. Tuokion vetävät Martina Hägg ja Susanne Kujala Sibelius-Akatemiasta. Mukana on myös musiikkiopistolaisia skidi-urkureita.
Päivän ohjelmaan ei ole ennakkoilmoittautumista. Osallistuminen on maksutonta suurimpaan osaan tapahtumista.
Varhaisiän musiikkikasvatus on Torri-Tuomisen mielestä seurakuntien musiikkityössä erityisen tärkeää. Sillä luodaan pohjaa, joka voi kantaa myös myöhemmin elämässä.
– Pienelle lapselle esimerkiksi Jumalan kämmenellä -virsi voi oleellisella tavalla luoda turvallisuuden tunnetta. Ei ole yhdentekevää, mitä lapsen kanssa lauletaan.
Seurakunnissa on järjestetty musiikkileikkikouluja jo vuosikymmenien ajan. Viime vuonna seurakuntien muskareissa ja lasten soitinyhtyeissä oli mukana noin 13 000 lasta. Torri-Tuomisen mukaan muskareilla on hyvät näkymät.
– Vanhemmat hakevat muskareista tukea lasten kotihoidolle sekä yhdessäoloa muiden perheiden kanssa. Toiminta on kysynnän myötä vahvassa kasvussa, ja myös seurakuntien työntekijät ovat hyvin motivoituneita siihen.
Monissa Helsingin seurakunnissa on tarjolla muskaritoimintaa. Ryhmät ovat erittäin suosittuja.
Paavalin seurakunnassa muskariryhmien määrää lisättiin tänä syksynä seitsemästä yhdeksään suuren kysynnän vuoksi. Muskaritoiminnassa on mukana kaikkiaan 120 vanhempi–lapsiparia. Noin puolessa perheistä on mukana useampia lapsia.
Muskariryhmiä vetävän sosiaalikasvattaja Päivi Lindbergin mukaan seurakunnan muskari tukee lapsen henkistä ja hengellistä kasvua musiikin keinoin. Se opettaa myös monia käytännön taitoja, kuten ryhmässä olemista.
– Lasten ilo musiikista on riemastuttavaa. Tärkeää ovat tutut laulut, leikit, liike ja soittaminen, se että saa olla orkesterin jäsen. Aina edetään lapsen ehdoilla. Joku hyppii musiikin tahdissa, toinen nauttii hiljaa kuunnellen, hän sanoo.
Lindbergin mukaan muskari on monelle perheelle tärkeä tuki. Etenkin ensimmäisen lapsen kanssa kotona olevat äidit kaipaavat vertaistukea. Lindberg on iloinen siitä, että mukana on myös isiä.
– Muskari on ennen muuta lapsen ja vanhemman yhteinen hetki. Nykypäivän vilkkaassa elämänrytmissä sellaiset ovat erityisen tärkeitä. Muskari on myös helppo tapa tulla mukaan seurakuntaan.
Muskariryhmistä ja niihin ilmoittautumisesta saa tietoa osoitteesta www.helsinginseurakunnat.fi/lapsetjaperheet.
Musiikki yhdistää! Musiikkiharrastuksen teemapäivä lauantaina 23.11. kello 10 alkaen Musiikkitalossa, Mannerheimintie 13. Lisätietoa ja ohjelma: www.fisme.fi/musiikkikasvatuspaivat
Jaa tämä artikkeli: