Totuus esiin. Sun täytyy kertoa, mitä tapaht ui, Kosti (oik.) painostaa Caritaa. Hänelle itselleen menneestä avautuminen on mahdotonta.
Mutta julmin on rakkaus
Tulipunainen hevonen on komea sukellus uskon, rakkauden ja vallan syövereihin.
Teksti Marja Kuparinen
Kuva Pate Pesonius
Parhainkin kääntyy vastakohdakseen – erityisesti, kun kyseessä on niin kokonaisvaltainen ja herkkä asia kuin uskonto. Erityisen tehokkaasti tuhoa syntyy, jos ihminen ei näe elämäänsä kokonaisuutena.
Näytelmä alkaa herätyssaarnalla teatteriaulan yleisölle. Taivaallisen isän alati kestävän suojeluksen vakuutus vaihtuu pian toisiin tunnelmiin, kun nuori nainen ( Pirjo Lonka ) ei kestä yhteisen rakkauden piirin painetta. Hänellä on synkkä salaisuus, jonka tuomaa ahdistusta ei poista yhteisön mielikuvaharjoittelu vehmaista rinteistä ja auringon laskussa tuoksuvasta myötämäestä.
Hietala on tutkinut karismaattisen uskonnollisuuden sanankäytön tarkasti ja tuntee kokousten koreografian. Tulipunaisessa hevosessa yleisö kuuleekin monta todistusta ja herätyssaarnaa. Kokonaisuuden taidokkuudesta kertoo se, ettei tähtisilmäisinkään parantumisihmeen julistus ( Eero Ritala ) vaikuta naurettavalta. Pikemminkin suupielet kääntyvät myötätuntoiseen hymyyn, sillä ihmisen hinku kokea henkilökohtainen ihme on suuri.
Näytelmän miehet eivät ole yksinkertaisia olentoja. Kosti ( Jani Volanen ) saarnaa piskuiselle laumalleen rakkauden vallankumousta, mutta käyttää myös häikäilemätöntä valtaa, manipuloi ja pelaa ihmisiä toisiaan vastaan. Hän tietää omasta kokemuksesta, että uudeksi tullakseen on oltava valmis luopumaan siitä, mitä on ollut – siis valehdeltava historiansa. Samalla hän kuitenkin sinkoaa kiihkeässä tsunamipuheessaan osuvaa kritiikkiä: katastrofissa ei auta tarjoilla löysää puhetta Jumalan tarkoituksista.
Kriminaalihuollossa tyttärensä kanssa työskentelevä pastori Toikka ( Tommi Korpela ) on riippuvainen tyttärestään. Siitä ei hyvä seuraa, kun isä julistaa lapselleen: ”Sinä olet minun elämäni valo, minun kaikkeni, minun syyni olla olemassa. Sinä olet minulle alku ja loppu, sinä annat merkityksen, sinä täytät minun sydämeni ilolla.” Lipevän herätyssaarnaajan roolissa Korpela myöntää, ettei hänellä ole vaihtoehtoa. Liike syö lapsensa, mutta hänen on jäätävä, sillä ei ole paikkaa, minne mennä.
Kolmas ristiriitainen mies elämänsä ja uskonsa kanssa on Jeesus ( Jussi Nikkilä ), joka ylösnousemuksen jälkeen piileksii Magdalan Marian ( Lotta Kaihua ) kanssa luolassa ja miettii huolestuneena tulevan elämän edellytyksiä.
Hänen ja Marian kesken nähdään näytelmän vilpittömimmät ja kauneimmat kohtaukset. Maria on vahvuudessaan ja uskollisuudessaan särötön. Ei ole mitään, mitä hän ei tekisi rakkaansa vuoksi. ”Ilman sinua ei olisi ollut minua. Minulle sinä olet rakkaus”.
Ehjä naishahmo on myös Pirjo Lonka uskon sankarin vaimona: kaiken hän kestää ja kaiken kärsii. Elina Knihtilä armoon uskovana terapeuttina vakuuttaa lopussa, että armoa on. Se voi olla näkymätöntä tai piilotettua ja antaa odottaa itseään, mutta armoa on.
Tulipunaisen hevosen siirtymät ajassa sekä musiikki luovat rikkaan kudoksen, joka avautuu laajalle.
Kotimatkalla mielessä pyörivät kysymykset uskon vääristymisestä ja vallanhimosta, rakkauden riskistä ja houkutuksesta paeta totuutta omasta itsestä. Kun uskonnollinen kokemus ja seksuaalisuus liikkuvat samoissa syvyyksissä, ne kietoutuvat helposti yhteen – ja valta viihtyy molempien parissa.
Kiehtova, monitulkintainen esitys.
Tulipunainen hevonen.
Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Hietala.
Kantaesitys Q-teatterissa 13.9.
Jaa tämä artikkeli: