Kuva: Jani Laukkanen
Muumimukeista mokkakuppeihin
Kultareunaisia, syvänsinisiä mokkakuppeja, retrona räiskyviä kahvikannuja ja käsinmaalattuja aarteita. Töölöläisestä Astialiisasta voi löytää jopa satavuotiaan keräilyharvinaisuuden. Omistaja Tiina Westerlund viehättyi astioista jo varhain. Kun perheen viisi tytärtä kattoivat äidin kanssa ruokapöytää, juhlapäivinä esille loihdittiin parhaimmat astiat.
– Se tarttui, sillä koristelu ja kauniit astiat tuovat iloa elämään. Ne kertovat välittämisestä, Westerlund kertoo.
Keräilijät etsivät liikkeestä astioita, joita ei muualta löydy. Yksi on tykästynyt maitokannuihin, toinen kahvikuppeihin, kolmas kermakkoihin, jotkut metsästävät kokonaisia astiasarjoja. Monet tulevat ostoksille myös silloin, kun osa kalustosta menee rikki tai poistuu tuotannosta. Usein vanhemmat ostavat lapselleen astiaston häälahjaksi.
Arabian astiat kulkevat sukupolvelta toiselle, äidiltä tyttärelle ja mummolta lapsenlapselle. Tietyn astian näkeminen tuo mieleen elämän varhaisimmat muistot, mummolan pullantuoksun ja telttaretket.
Vanhat astiat käytetään loppuun asti.
– Hieman halkeillut posliini saatetaan viedä kesämökille, ja kun se on jo pieninä palasina, siitä voi tulla vielä vaikka ulkovessan kalkkiastian kuppi, Westerlund tietää.
Välillä tarvitaan salapoliisinkin taitoja. Joskus jotain astiaa haetaan ”kissojen ja koirien” kanssa.
– Joku saattaa sanoa, että siinä oli sellainen kukka ja se oli vihreä. Sitten mietitään, mikä se voisi olla. Kahvikuppisarjoilla on usein omat nimensä, ja joskus ihminen toteaa ihan pokerina, että etsin Johannaa. Joskus huomataan, että väri oli toinen, ja nimikin Jaana.
Astialiisa tunnetaan myös ulkomailla. Eityisesti japanilaiset rakastavat suomalaista muotoilua.
–He ovat usein jo käyneet Arabian tehtaassa ja museossa ennen tänne tuloaan. Mukavinta on nähdä, kun pidättyvät pukumiehet innostuvat ja unohtavat jäykän roolinsa.
Muumiastiat kiehtovat niin lapsia kuin aikuisia, pitkälti muumitarinoiden vuoksi. Kun Westerlund piti liikkeessään muumiaiheisen näyttelyn, töölöläislapset olivat haltioissaan. Päiväkotiin mennessään he liimasivat pienet nenänsä näyteikkunaan. Aikoinaan hän piti myös Norsu posliinikaupassa -näyttelyn, sillä ihmiset pelkäävät usein turhaankin rikkovansa astioita.
Vanhat Arabian astiat maksavat suunnilleen sen, mitä ne maksaisivat nykyään uutena.
– Käsinmaalatut, kuten Ulla Procopén suunnittelemat Valencia-astiat ovat arvokkaita, sillä niiden tarjontakin on pientä. Mutta niinhän se on autokaupassakin, on Ladat ja Mersut.
Kahdeksan vuotta Astialiisaa pitänyt Westerlund harrastaa argentiinalaista tangoa ja lindy hop -tanssia. Perheeseen kuuluu myös kermanvaalea minipystykorva Late, joka on omistajansa mukaan pitelemätön.
– Se ei pysy nahoissaan, vaan menee häntä huiskien ihmisten perässä. Olen joskus ajatellut ottaa Laten kauppaan, mutta vielä se ei tunnu realistiselta ajatukselta.
Aiemminkin kaupallisella alalla työskennellyt nainen ei ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä. Työ on valtavan kivaa. Jokainen astia kertoo oman aikakautensa tarinan.
P.S. Asun Herttoniemessä, 1950-luvun rivitalossa, luonnonsuojelualueen ja viljelypalstojen lähellä.
Nautin niin luonnon kauneudesta kuin ihmisen rakentamasta esteettisyydestä. Syksyllä valo taittuu upeasti ja tuo esiin värien hehkun.
En ole koskaan käyttänyt huumeita.
Marjo Hentunen
www.astialiisa.fi
Jaa tämä artikkeli: