Vankien tukena. Leena Korhonen aloitti aikoinaan työnsä Katajanokan vankilassa. Rakennuksesta remontoidussa hotellissa on jäljellä yksi eristysselli.
Muurien sisällä
Jokainen ihminen on arvokas teoistaan huolimatta, sanoo nuoria vankeja viikoittain tapaava erityisnuorisotyönohjaaja Leena Korhonen.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Jani Laukkanen
Kun Leena Korhonen astuu Katajanokan vankilasta uudistetun hotellin aulaan ja portaikkoon, hänen mielensä valtaavat muistot. Päällimmäisenä on se, miten hän jännitti tultuaan 1990-luvun alussa ensimmäisiä kertoja tapaamaan aamutuimaan nuoria tutkintavankeja. Heidät haettiin selleistään vankilan kirkkoon juuri heränneinä, tukat harottaen.
Korhonen oli 26-vuotias aloittaessaan työt seurakuntien erityisnuorisotyötä tekevässä Snellussa. Diakoniatyö vankien parissa vaati kokemattomalta nuorelta naiselta uskottavuutta. Sitä testattiin varsinkin alussa, kun hän joutui hoitamaan ryhmätapaamiset yksin työparinsa loman aikana.
– Tutkintavankila siirtyi Vantaalle yli kymmenen vuotta sitten. Käyn siellä tapaamassa 15–20-vuotiaita nuoria kerran viikossa Vantaankosken seurakunnasta olevan työparini kanssa. Kerran kuussa tapaan vankeja myös Sörkassa. Vankilasta on tullut niin tuttu paikka, ettei sinne meneminen enää herätä samanlaisia tunteita kuin nuorena, Korhonen selittää.
Tutkintavankilassa nuori joutuu istumaan yleensä niin kauan kuin saa tuomion. Nuorilla, jotka joutuvat odottamaan tutkintavankeudessa hovioikeuden käsittelyä, voi mennä jopa kaksi vuotta.
Leena Korhonen vetää työparinsa kanssa vankilassa keskusteluryhmää, jonka lisäksi on henkilökohtaisia tapaamisia.
– Pyrimme kohtaamaan vangit tavallisina poikina. Tämä tarjoaa heille rankassa tilanteessa hengähdystauon, varsinkin kun tutkintavankilassa ei voi opiskella tai tehdä työtä.
– Keskustelemme ryhmässä vankilassaolosta, perheestä ja siviiliasioiden järjestämisestä sekä aivan päivänkohtaisista tapahtumista. Käsittelemme myös uskonasioita, mutta emme tyrkytä uskoa kenellekään.
Korhosen mukaan melko monella vangilla on laitostaustaa, elämään on liittynyt päihderiippuvuutta ja rikollisuutta. Vanhoista kuvioista on vaikea päästä eroon, ja osa vapautuneista joutuu uudestaan vankilaan. Keskusteluryhmässä korostetaan sitä, että on aina mahdollista muuttaa elämäänsä.
Kaikilla ei ole aiempaa rikostaustaa. Nuoren tekemä yksittäinen äärimmäinen teko voi tulla perheelle kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja koko perheen elämä menee sekaisin.
Vankila-aika vaatii nuorelta sopeutumista suljettuun tilaan. Leena Korhonen toteaa olosuhteiden Vantaalla olevan paremmat kuin Katajanokalla, mutta ei niitä silti voi verrata hotellioloihin.
– Jokainen voi miettiä, miltä tuntuisi, jos joutuisi suljetuksi omaan makuuhuoneeseensa, jossa kyllä on televisio mutta ei kännykkää ja tietokonetta. Varmasti se alkaisi pian ahdistaa.
Sörkan vankilassa Korhonen käy tapaamassa vankeja, joille ollaan tekemässä rangaistusajan suunnitelmia. Sörkassa sijoituspaikan odottelu tuntuu monesta rankemmalta kuin tutkintavankeus, koska silloin on vielä suljetumpaa.
Korhosen mukaan vankien kipukohtiin kuuluu yhteydenpito perheeseen ja ystäviin. Vanhempiaan ja sisaruksiaan he voivat nähdä noin viiden viikon välein muutaman tunnin perhetapaamisissa. Seurustelukumppania ne koskevat vain, jos pariskunnalla on yhteinen lapsi tai he ovat asuneet ennen vankeutta virallisesti puoli vuotta samassa osoitteessa.
– Muussa tapauksessa vanki voi tavata kumppaniaan vain sunnuntaisin pleksin takaa kaikille yhteisessä tapaamishuoneessa.
Omaisille ja ystäville läheisen ihmisen vankilaan joutuminen on raskasta. Snellussa onkin alettu järjestää maksuttomia iltoja vankien omaisille ja läheisille. Seuraavassa illassa parin viikon kuluttua keskustellaan siitä, miten jaksaa vangin kumppanina, vanhempana, lapsena, sisaruksena, isovanhempana ja ystävänä.
Kriminaalityö kuormittaa ajoittain henkisesti, ja sitä Leena Korhonen purkaa keskusteluissa työparinsa kanssa. Kokemukset vankien parissa ovat vaikuttaneet vahvasti hänen näkemyksiinsä. Niitä hän myös nosti keskusteluun ollessaan 16 vuotta mukana kunnallispolitiikassa.
– Olen nähnyt, miten vaikeaa on heikoimmassa asemassa olevilla, tietyissä lähiöissä asuvilla tai oleilevilla nuorilla. Alueellinen eriarvoistuminen on tosiasia, mikä tuli ilmi myös opiskellessani kaupunkimaantiedettä.
Korhonen kokee olevansa työssään ihmisyyden ytimessä, jossa armo ja toivo nousevat tärkeiksi käsitteiksi. Raamatussa työtä kuvaa hänestä osuvasti Jeesuksen lause viimeisellä tuomiolla Matteuksen evankeliumissa: ”Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”
– Pyrin suhtautumaan arvostavasti kaikkiin ihmisiin. Jokaisella on arvonsa riippumatta teoistaan. Näillä nuorilla on selvästi tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Pieni keskusteluhetki, jossa tulee tunne, että joku haluaa kuunnella minua, voi olla heille ainutlaatuinen kokemus.
Omaisten ilta Koko perhe lusii?
to 7.11. klo 18–20.30 Snellussa, Toinen linja 8.
Jaa tämä artikkeli: