Taituri. Mikko Sidoroffin johtamat kuorot ovat saaneet arvostettuja kuoropalkintoja ja hehkuttavia kritiikkejä. Kuva: Sirpa Päivinen
Muusikko sanan palveluksessa
Mikko Sidoroff etsii raikasta sointia ortodoksiseen kirkkomusiikkiin.
Mikko Sidoroff leväyttää kädet ja rintakehän apposen auki. Niin hän on tehnyt lukuisia kertoja opiskelijoiden edessä lyöntitekniikan kurssilla.
– Se on yksittäisenä eleenä hyvin voimakas. Rintakehään patoutuvat kaikki tunteet. Tämä on omien tunteiden paljastamista, hän toteaa
Lyöntitekniikkaan eivät perehdy raskaansarjan nyrkkeilijät vaan nykyiset ja tulevat kuoronjohtajat. Heidän opettamisensa on yksi Mikko Sidoroffin töistä.
Jo varhain Sidoroff oppi, että on kuoronjohtajia ja kuoronjohtajia. Lapsena hän lauloi luterilaisessa nuorisokuorossa, jonka johtajat vaihtuivat tiuhaan. Toisten johdolla laulaminen oli hauskaa ja kiehtovaa, kun taas toisten – no, ei niin kiehtovaa.
Kuoroinnostus sai virallisen sinetin viime keväänä, jolloin Sidoroff valmistui musiikin maisteriksi. Tätä nykyä hän paitsi opettaa kuoronjohtoa myös johtaa itse kahta kuoroa, Kamarikuoro Krysostomosta ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuoroa.
Kuoro on Mikko Sidoroffin lempi-instrumentti.
– Se on vertaansa vailla. Kuoro koostuu erilaisista ihmisistä, jotka tuntevat ja kokevat, hän kuvailee. Soinnin takana on raakaa työtä.
– Täytyy olla tahto tehdä tietyllä tavalla. Tulkinta pitää ajaa sisään kuorolle ja pistää itsensä likoon, Sidoroff toteaa.
Se taas vaatii auktoriteettia. Sidoroff, 26, saa jatkuvasti vastata kysymykseen siitä, miten noin nuori voi johtaa.
– Silloin sanon, että näkemys ratkaisee. Iällä ei ole väliä. Kun kuoron saa hengittämään, sitä ei unohda, hän kuittaa.
Luterilainen nuorisokuoro ei ollut Mikko Sidoroffin lapsuuden ainoa musikaalinen vaikuttaja. Hänen ekumeeninen perheensä osallistui aktiivisesti ortodoksiseen jumalanpalveluselämään. Sidoroff veljineen kastettiin ortodoksisen kirkon jäseniksi.
– Ortodoksinen palvelus on musiikkia alusta loppuun. Olisi ollut poikkeus, jos kirkkomusiikki ei olisi kolahtanut, Sidoroff naurahtaa.
Yksi kolahduksen seurauksista on Panihida eli ortodoksinen vainajien muistopalvelus. Sidoroff sävelsi sen vain parikymppisenä. Eikö silloin ole liian varhaista pohtia kuolemaa?
– Jokaisen ihmisen täytyy ajatella kuolemaa. Me kaikki tulemme kuolemaan joskus, Sidoroff toteaa. – Kuolemassa on paljon surua, kyllä, mutta suru ei ole keskiössä. Se on myös vainajan syntymäpäivä iankaikkiseen elämään.
Sitä paitsi taiteen historia todistaa, että kuolema on ehtymätön innoittaja. Roomalaiskatolisesta requiemista on tuhansia tulkintoja mutta panihida on koskemattomampi tapaus. Sidoroffin mielestä se on monin tavoin sopiva sävellettäväksi, kompakti ja tunteita herättävä kokonaisuus.
Panihidan lisäksi Sidoroff on säveltänyt kolmiäänisen liturgian sekä kirkollista ja ei-kirkollista kuoromusiikkia. Kamarikuoro Krysostomos on hänen sävellystensä itseoikeutettu esittäjä. Sävellystöistä huolimatta Sidoroff pitää itseään ensisijaisesti kuoronjohtajana. Säveltäminen on hänelle ikään kuin sivutuote.
– Ortodoksisen kirkon traditio on hirveän rikas, mutta se voi olla myös taakka, Mikko Sidoroff sanoo.
Esimerkiksi hän nostaa Suomen kirkoissa suositun liturgisen musiikin, jonka juuret ovat pietarilaisessa kirkkomusiikin perinteessä. Perinne korostaa musiikin harmoniaa ja kauneutta.
Sidoroffin mukaan pietarilainen traditio ei palvele tarkoitustaan niin hyvin kuin voisi. Se ei sovi kaikkien kirkkokuorojen kapasiteettiin. Siksi Mikko Sidoroff sävelsi liturgian, joka sopii kroonisesta tenoripulasta kärsiville kirkkokuoroille.
Vaikka ortodoksinen kirkko kunnioittaa perinnettä, Sidoroff ei pidä tiettyjä musiikkityylejä itseisarvoina.
– Kirkkomusiikin tärkein tehtävä on palvella sanaa.
Uudesta ortodoksisesta kirkkomusiikista puhuttaessa on mahdoton ohittaa Einojuhani Rautavaaran Vigiliaa. Ensiesitys oli monelle ortodoksille järkytys. Sidoroff ei arkaile kutsua sitä mestariteokseksi.
– Vigilia on niin kaukana pietarilaisesta perinteestä. Mietin kyllä, palveleeko se liturgisessa kontekstissa, Sidoroff hymähtää.
Mikko Sidoroffin teoksissa on vähemmän shokkiefektejä kuin Rautavaaralla, mutta musiikin ammattilaisena hän haluaa etsiä raikasta sointia ja yllättäviä näkökulmia. Siksi Kamarikuoro Krysostomos tilaa säveltäjiltä uutta liturgista musiikkia ja pyrkii riemukkaaseen tyylilajien sekoittamiseen.
– Nykymusiikissa saattaa joskus olla tendenssinä säveltää vaikeaa musiikkia, jota vain ammattilaiset ymmärtävät.
Mikko Sidoroffin teosten suunta on toinen.
– Musiikkini on tarkoitettu korville, ei aivoille.
Saila Keskiaho
Kamarikuoro Krysostomoksen konsertti ”Riemuitkoon sielusi Herrassa” Munkkivuoren kirkossa 17.9. kello 18. Kuoron levynjulkaisukonsertti ”Rauhaisa Valkeus” Uspenskin katedraalissa 5.11. kello 19.
Jaa tämä artikkeli: