Muutoksen kivinen tie
Läskillä lukutaitoa -kampanjan lahjoitusvaroilla koulutetaan Nepalin köyhiä. Toivelistalla on rauhaa, ruokaa ja lukutaitoa.
Olemme kiivenneet autolla ylös ja alas. Tällainen on Nepal: vuori, mäki, tasanko, mäki. Rinteillä kasvaa riisiä ja okraa, pienten kylien yllä liitävät ihmeellisen suurisiipiset kotkat. Laaksossa virtaa joki, ja sen viertä kulkee päällystetty tie.
Balefin tienvarsikylällä Sindhupalchokissa menee sekä hyvin että huonosti. Tie tuo asiakkaita kauppoihin ja helpottaa sadon myyntiä, mutta toisaalta se tuo myös alkoholia, rikollisuutta ja väkeä epämääräisin lupauksin. Samaa tietä pitkin itä-Nepalin alueelta lähtee tuhansia tyttöjä ja poikia Intiaan ja Saudi-Arabiaan ilman kielitaitoa ja ammattia.
Kylän laella on koulu, jossa on kolme huonetta. Seinät ovat kiveä ja sementtiä, lattia betonia. Pienet istuvat maassa, isommille on saatu pari vuotta sitten penkit ja pöydät. Katoksen alla seinään nojailee koululaisten ryhmä. 9-vuotias Soru ja 14-vuotias Anis unelmoivat tulevasta.
– Aiomme opiskella kunnon ammatin ja muuttaa Katmanduun. Kylään en jää, sillä haluan edetä elämässä, Anis kertoo.
Hieman yli 70 kylän kolmestasadasta lapsesta ei käy koulua. Suurin osa näistä koulun keskeyttäneistä on maseja, jokivarren alakastisia.
– Heillä ei ole varaa. Jos he saavat valtiolta pienen avustuksen koulunkäyntiin, sekin menee suolaan tai öljyyn; hengissä säilymiseen. Koemaksut, koulupuku ja kirjat pitäisi pystyä maksamaan, sanoo koulun johtaja Hari Sharan arasti.
Rehtorin selän takana seinällä roikkuu haalistunut maailmankartta. Maailman muutoksia on täydennetty piirtämällä kynällä uusia rajoja vanhentuneiden päälle.
Helmikuun lopussa vuonna 2010 oli Tuomiokirkon kryptassa pieni jono. Ihmiset vilkuilivat hyväntuulisina toisiaan. He olivat tulleet paikalle astuakseen puntarille. Eräs suomalainen yksityishenkilö halusi lahjoittaa Suomessa laihdutettujen läskien verran rahaa nepalilaisten lasten koulutukseen. Seurakuntien punnituksiin riitti osallistujia. Yhden kilon hinnaksi oli luvattu 15 euroa.
Keräyksen aikana laihdutettiin kaiken kaikkiaan 48 100 kiloa. Kun lahjoittaja päätti tuplata kilohinnan, tuli lahjoituksen kokonaissummaksi lopulta noin 1,4 miljoonaa euroa. Rahat lahjoitettiin Nepalin opetussektorin budjettiin. Näillä rahoilla pyritään lisäämään opetuksen laatua erityisesti Nepalin köyhimmillä alueilla.
23-miljoonainen Nepal kuuluu maailman kuuden köyhimmän maan joukkoon. Vuosia kestänyt sota ja sisäiset levottomuudet ovat kurjistaneet maata entisestään. Maa elää vielä pitkälti omavaraistalouksissa ja työttömyys, lukutaidottomuus sekä krooninen anemia ovat hyvin yleisiä. Uutta perustuslakia hiotaan ja ilmassa on ristiriitoja ja jännitteitä, jotka hidastavat uudistusten täytäntöönpanoa. Sisällissodan osapuolten välillä on katkeruutta, eikä kysymystä entisten sissi- ja lapsisotilaiden asemasta ole vieläkään ratkaistu. Maantieteellinen asema kahden isonveljen, Kiinan ja Intian välissä, luo oman mausteensa poliittiseen soppaan. Pikaparannusta ei ole luvassa.
– Järjestöt ovat vuosikymmeniä tehneet Nepalissa sellaista työtä, jota valtion pitäisi tehdä itse, mutta se ei pysty, sanoo Satu Pehu-Voima Suomen Katmandun-suurlähetystöstä.
Pelkkä ulkomainen apu ei yksin riitä, vaan muutoksen pitää syntyä myös sisältäpäin. Mutta rauhanomaisen muutoksen tiellä maa kuitenkin tarvitsee tukea.
Koulutus nähdään yhtenä erityisen tärkeänä osana sekä rauhan- että kehitystyötä. Nepalissa perusopetuksen taso on hyvin vaihtelevaa. On kouluja, jotka yhä kokoontuvat taivasalla ja opettajia, jotka eivät vaivaudu tulemaan säännöllisesti kouluun. Jos sattuu syntymään järjestöjen kanssa yhteistyötä tekevään kylään, on onnekas.
Thumpakharin koululaiset ovat näitä onnekkaita. Saapuessamme on myöhäinen iltapäivä, salamoi ja myrskyää. Koko kylä natisee tuulen voimasta. Yläkoulun tytöt ovat istuutuneet kostean ja viileän luokkahuoneen lattialle. Jokainen haluaa painottaa, miten tärkeää on käydä koulussa.
– Koulutus antaa enemmän vaihtoehtoja. Voi itse päättää, mitä haluaa tehdä elämässä, sanoo 16-vuotias Kalyani Thapa.
Kaikki nyökkäilevät innokkaasti mukana.
Kylässä on toiminut jo useita vuosia koulutusta, kylätoimintaa ja kansanvalistusta toteuttava Tuki-järjestö. Kylällä on siisti koulurakennus vessoineen ja luokkahuoneineen. Järjestön iltapäiväkerhossa puhutaan ihmisoikeuksista, lainsäädännöstä ja koulutuksesta sekä opetellaan keskustelun taitoja ryhmissä.
– Koulussa on kivaa. Meillä opettajat eivät edes lyö, Kalyani jatkaa.
Ukkonen jyrähtää ja peittää hetkeksi aggregaatin tasaisen louskutuksen alleen. Joukko tyttöjen vanhempia istuu piirin reunalla kuuntelemassa keskustelua. Monet heistä ovat luku- ja kirjoitustaidottomia. He ovat viljelijöitä, jotka saavat pienestä maatilkustaan satoa juuri ja juuri omaan pöytään, myyntiin tuskin mitään. Lisätienestiä saadaan sekalaisista kausitöistä. Maaseudulla vaihtoehdot ovat vähissä.
– Kun on käynyt koulun, on vähemmän riippuvainen muista. Saa arvokkuutta, eikä tarvitse pelätä, huokaa yhden koululaisen äiti.
Hemanta Dangal tuntee hyvin koulujen ongelmat. Hän toimii Tuki-järjestön kouluprojektien johtajana.
– Isoimpia ongelmia ovat kehnot opetusmenetelmät, runsas luokalle jääminen ja koulun keskeyttäminen. Varsinkin köyhien keskuudessa lukutaidottomuus on yhä yleistä.
Tuki on yksi monista ulkomaisten avunantajien tukemista järjestöistä, jotka pyrkivät kehittämään järjestelmää sisältä päin kouluttamalla opettajia, rakentamalla luokkatiloja, ylläpitämällä kerhoja ja jakamalla tietoa koulutuksen tärkeydestä. Työtä tehdään ruohonjuuritasolla: koulun ja opetuksen asioista päättämään koulutetaan kylän omaa väkeä. Näin kaikki saadaan sitoutettua toimintaan.
Nepalilaisissa kouluissa opetus on tavallisesti jo ensimmäisellä luokalla luennoivaa. Syksyn ja kevään tasokokeissa pudotetaan luokalleen kaikki, jotka eivät pärjää. Runsas reputtaminen johtaa siihen, että ikähaitari luokassa saattaa olla seitsemästä neljääntoista. Tämän lisäksi luokkahuoneen laidoilla torkkuvat ne pikkusisarukset, joista isompien täytyy päivittäin pitää huolta.
– Opetuksen taso nousee opettajia kouluttamalla. Tarvitaan lapsilähtöisiä opetusmenetelmiä, ymmärrystä jatkuvan arvioinnin hyödyistä ja tietoa siitä, ettei lasten ruumiillisesta kurituksesta ole oikeasti hyötyä, Hemanta Dangal kertoo.
Järjestöt saavat kylissä vaikuttavia tuloksia aikaan, mutta niiden tuottama hyöty on projekti- ja aluekohtaista. Siksi Suomikin antaa osan lahjoituksistaan aina budjetin kautta: näin varat kehittävät koko järjestelmää ja pitkällä tähtäimellä koko maata.
Nepalin hallinto pyrkii uudistamaan koulujärjestelmäänsä, mutta koulujen pulmat ovat vain yksi maan lukuisista muista ongelmista. Maanomistuksesta käydään kiistaa, työttömyys piinaa, sähkön jakelu pätkii, teollisuutta ja tuotantoa ei ole saatu käynnistymään edes nimeksikään ja tiettömien taipaleiden takana oleviin kyliin pitäisi saada ruoka-apua. Työsarkaa on riittämiin.
Ohi ajavan linja-auton katto on täynnä poikia ja nuoria miehiä. Heitä tuntuu olevan liikkeellä kaikkialla. Sindhupalchokin kunnasta Kiinan rajalle on vain 15 kilometriä. Eikä Intia ole kaukana sekään. Toiveet paremmasta elämästä ja avarammista mahdollisuuksista ajavat maaseudulla asuvia nuoria ensin kaupunkiin ja sieltä ulkomaille.
Vaikeinta on olla kastiton, maaton, kouluttamaton ja lukutaidoton. Musertavasta köyhyydestä kertoo myös vuosi vuodelta kiihtyvä naiskauppa: viime vuonna yli 12 000 nepalilaista tyttöä kaupattiin ulkomaille. Tytön hinnalla saa taloonsa uuden katon.
Tyttöjen koulu jää usein kesken myös avioliiton myötä. Niin kävi Sangan kylässä asuvalle Maiya Bharatille.
– Olin 14, kun minut naitettiin. Mieheni ja tämän vanhemmat eivät nähneet koulua tarpeellisena. Tein päivät koti- ja maatöitä. Se tuntui ankealta.
Tuki-järjestön avulla Sangan kylän kouluun rakennettiin esikoulu ja lastentarha, jonne värvättiin Maiyan kaltaisia koulunsa keskeyttäneitä naisia töihin. Työn ohella Maiya on pystynyt jatkamaan koulua ja on nyt loppukokeita vailla valmis.
– Sitten voin käydä opettajakurssin ja päästä opettajaksi. Oma raha ja ammatti tuovat minulle arvostusta perheessäni. Sain uuden mahdollisuuden, ja olen iloinen ja ylpeä itsestäni.
Sari Saaristo
Jaa tämä artikkeli: