null Muuttuuko homoseksuaali?

Muuttuuko homoseksuaali?

Olen kuullut väitettävän, että homoseksuaali voi muuttua yksinkertaisesti tekemällä parannuksen samalla tavoin kuin voi tehdä parannuksen muistakin synneistä. Lähtökohtana on silloin näkemys, että varsinaista homoseksuaaliongelmaa ei ole. On vain ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin tahallaan ovat katsoneet hyväksi ”vaihtaa luonnollisen sukuyhteyden luonnonvastaiseen ja ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa”. Jos näin olisi, olisi muuttuminen maailman luonnollisin asia.

Me homoseksuaalit emme kuitenkaan ole itse valinneet seksuaalista suuntautumistamme. Sellaiseen ei meillä olisi uskallustakaan, sillä se paine on hirvittävä, jonka alle homoseksuaali joutuu vieläkin yhteiskunnassamme. Erityisesti kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen piirissä sosiaalinen paine on kova.

Me olemme varhaisimmasta lapsuudestamme asti vähitellen alkaneet tiedostaa oman taipumuksemme, emme ole voineet itse siihen vaikuttaa. Edes ympäristötekijät eivät ole voineet saada rakkauselämäämme suuntautumaan muuhun kuin siihen, johon meillä luonnostaan on taipumus.

Jotkut kuitenkin ajattelevat, että homoseksuaalin voi muuttaa heteroseksuaaliseksi kun hän menee naimisiin tai tulee elävään uskoon. Tunnen useita uskovaisia, naimisin menneitä homoseksuaalimiehiä, jotka yrittävät vastoin taipumustaan elää avioyhteydessä puolisonsa kanssa. Kuitenkin he ovat edelleen homoseksuaaleja. Heidän avioliittonsa on valeavioliitto, jonka tarkoitus on peittää epäluulot, että he ovat poikkeavia.

Olen itse uskossa. Olen solminut avioliiton ja saanut lapsia vaimoni kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole muuttanut minua heteroseksuaaliksi. Ulkonaisesti minua pidetään heterona, mutta avioliittoni on kuitenkin naamiointia, jolla yritän varjella mainettani tai puhdistaa sen.

Homoseksuaalit ovat syvästi onnettomia avioliitossaan, ja heidän vaimonsa kärsivät suunnattomasti. Homoseksuaali aviomies ei pysty antamaan puolisolleen hyväilyä ja rakkautta, jota puolisolla on oikeus saada osakseen.Olen yrittänyt muuttua heteroseksuaaliseksi. Olen rukoillut, itkenyt, käynyt lääkäreiden, psykiatrien ja sielunhoitajien luona. Olen kertonut heille minua ahdistavasta ongelmasta. Kukaan tai mikään ei ole voinut muuttaa minua.

Jos joku luulee löytävänsä parantuneen ja muuttuneen homoseksuaalin, se on silmänlumetta, jolla on yritetty peittää oma taipumus. Oletettuihin muuttumisiin ei kannata uskoa, sillä homoseksuaalin muuttuminen on yhtä mahdotonta kuin ruskeitten silmien muuttuminen sinisiksi.

E.F. (10.6.1981)

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.