null Näin pääset eroon typeristä tavoista

Kuva: Thinkstock.

Kuva: Thinkstock.

Hyvä elämä

Näin pääset eroon typeristä tavoista

Tapojen muuttaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Yleisin syy epäonnistumiselle on se, ettei yritä tarpeeksi pitkään.

Ihmisillä on typeriä tapoja, mutta niistä voi päästä eroon. Tätä mieltä on tietokirjailija, valmentaja, bloggari, filosofian tohtori Sampo Sammalisto.

Sammalisto puhui aiheesta Työvakuutusyhtiö Elon Hulluna hyvinvointiin -seminaarissa Helsingissä.

”Olemme sitä, mitä teemme. Tutkimusten mukaan suurimman osan valveillaoloajasta toistamme asioita, joita olemme tottuneet tekemään. Tämä on yksi tapa estää itseään ylikuormittumasta jatkuvien ärsykkeiden keskellä”, Sammalisto kertoo.

Hän on itse huomannut, että yllättävän pienillä arjen tapojen muutoksilla voi kuitenkin olla suuri merkitys ihmisen tuottavuudelle ja onnellisuudelle.
 

Jokainen voi oppia uusia asioita

”On hölmö sanonta, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Jokainen voi oppia uusia asioita ihan missä tahansa vaiheessa elämäänsä”, Sammalisto kannustaa.

Totuttuja tapoja voi olla hankala murtaa, koska olemme saattaneet toistaa niitä kauan.

”Emme kuitenkaan ole tapojemme orjia, vaan muutos on mahdollista. Aivojemme plastisuus mahdollistaa sen”, Sammalisto rohkaisee.
 

Aamuisin ollessamme virkeitä tahdonvoima on huipussaan, mutta itsekuri heikkenee päivän mittaan."
 

Tapoihimme saattaa liittyä niin sanottuja piileviä motiiveita. Saamme tavasta esimerkiksi mielihyvää tai sen tekeminen katkaisee vaikkapa tylsän hetken.

Huonoja tapoja karsiessa onkin hyvä selvittää, miksi ylläpidämme niitä. Kannattaa myös selvittää, mitkä ovat ne ärsykkeet, jotka laukaisevat tavan toistamisen. Onko laukaiseva tekijä vaikkapa tylsä hetki, tietty tilanne, aika päivästä tai mieliala?
 

Aamuisin virkeänä itsekuri huipussaan

Tapojen muuttamiseen tarvitaan usein tahdonvoimaa ja itsekuria. Tahdonvoima on Sammaliston mukaan kuitenkin rajallista. Se on kuin lihas, joka tarvitsee harjoittamisen jälkeen palautumisaikaa.

”Aamuisin ollessamme virkeitä tahdonvoima on huipussaan, mutta itsekuri heikkenee päivän mittaan. Pelkästään hammasta purren montakaan asiaa ei saa muutettua pysyväksi.”

Motivaatio on tärkeää, jotta ihminen pitää muutoksen käynnissä niin kauan, että siitä tulee tapa.

Monet tekevät hyviä uudenvuodenlupauksia, mutta parin viikon päästä muutos on jäänyt kesken. Tämä johtuu siitä, että alkuinnostus ei muuttunut kestäväksi tavaksi.
 

Neljä vinkkiä muutoksen helpottamiseen

Sammalisto opettaa neljä keinoa helpottamaan uusien tapojen iskostamista.

Helpoin tapa muuttua on kehittää uusi tapa, joka korvaa vanhan.

Ympäristöä muuttamalla helpotetaan muutosta. Sammalisto poisti sähköpostikuvakkeen kännykkänsä aloitusnäytöltä, jotta hän ei jatkuvasti näkisi ilmoituksia saapuneista sähköposteista. Sähköpostien lukeminen väheni.

Toinen tapa muutoksen edistämiseksi on madaltaa kynnystä hyvän tavan aloittamiseksi. Jos haluaa vaikkapa juoda enemmän vettä päivän mittaan, vesipullo kannattaa pitää lähellä.
 

Suurin syy siihen, että jostain ei muodostu meille tapaa, on se, ettemme toista asiaa riittävän kauan."
 

Myös pahan tavan noudattamisesta voi tehdä hankalampaa. Jos on esimerkiksi tapana napostella pitkin päivää, herkut kannattaa viedä kauas paikasta jossa työskentelee.

Kolmas tapa on ketjuttaminen. Uusi tapa yhdistetään osaksi päivittäistä rutiinia. Jos esimerkiksi haluaa lisätä päivittäistä liikuntaa, työmatkan voi kulkea jalan tai pyörällä.

”Suurin syy siihen, että jostain ei muodostu meille tapaa, on se, ettemme toista asiaa riittävän kauan. Ala käyttää kalenteriasi siihen, että muistat toistaa tiettyä toimintoa”, Sammalisto ehdottaa.

Sammaliston neljäs vinkki on, että muistiin merkitseminen helpottaa uuden tavan omaksumista. Kannattaa käyttää kalenterihälytyksiä ja ajastuksia, jotta muistaa tehdä asian. Edistyksestä voi myös tehdä muistiinpanoja.
 

Työelämässä huonot tavat liittyvät usein ajankäyttöön. Monet ovat vaikkapa sähköpostiaddikteja. Kuva: Thinkstock

Tavan omaksuminen vie 66 päivää

Uusia tapoja pitää toistaa riittävän kauan, että niistä tulisi pysyviä. Se vaatii kärsivällisyyttä. Tutkimusten mukaan päivittäisen tavan iskostaminen kestää keskimäärin 66 päivää.

”Kahta kuukautta lyhyemmässä ajassa on turha odottaa ihmeitä, oli kyse isommasta tai pienemmästä tavasta.”

Toki omaksumisen tahti on yksilöllinen. Toistoja tarvitaan kuitenkin yleensä enemmän kuin luulisi.
 

Keskity yhteen muutokseen kerrallaan

Sammalisto kehottaa keskittymään yhteen muutokseen kerrallaan. Tutkitusti yhden tavan muuttaneista on onnistunut 80 prosenttia, kun tavan aloittamisesta on kulunut vuosi. Kahta tapaa samanaikaisesti muuttaneista onnistui vain 35 prosenttia ja kolmea tapaansa muuttaneista onnistujia oli vain viisi prosenttia.

Elefanttikin syödään pala kerrallaan. Kannattaa myös aloittaa mieluummin pienestä kuin isosta. Yhdestä ääripäästä toiseen meneminen kerralla on fantasiaa, joka ei onnistu tosielämässä.”

Alkuinnostus auttaa matkaan. Sammalisto kehottaakin aloittamaan tänään.

”Muutos on mahdollinen, jos haluaa. Aloita heti! Valitse yksi asia, jonka haluatte muuttaa ja kokeile sitä vähintään kaksi kuukautta!”

Tämän jälkeen voikin kokeilla jonkun toisen asian muuttamista.

Onnistuneen muutoksen eväät:

1. Muuta visuaalista ympäristöä.

2. Säätele kynnystä: tee hyvän tavan aloittamisesta helppoa ja vaikeuta huonon tavan tekemistä.

3. Ketjuta: hyödynnä nykyistä vahvaa tapaa toisen tekemiseen.

4. Ajasta kalenteri.

Muista myös menestyksen avaimet: 

1. Kärsivällisyys ja toisto, alle kahteen kuukauteen ei kannata odottaa ihmeitä. 

2. Aloita mieluummin pienestä kuin suuresta. 

3. Keskity yhteen asiaan kerrallaan.

Lisätietoa:

www.viisaampaatyota.com, Twitter: @viisaampaatyota, Facebook: www.facebook.com/viisaampaatyota

Kirjallisuutta:

Sampo Sammalisto: Viisas pääsee vähemmällä, Kauppakamari, 2016

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.