Elämän valintatilanteissa ja tienhaaroissa tarvitaan viisautta. Joskus päätöksen viisaus selviää vasta jälkikäteen. Kuva: Thinkstockphotos
Näin viisastut ja teet parempia päätöksiä
Viisaus on eri asia kuin älykkyys. Viisaaksi tullakseen kannattaa harjoittaa esimerkiksi suhteellisuudentajua ja kärsivällisyyttä.
Viisauden voi määritellä harjaantuneeksi asiantuntemukseksi siitä, miten elämää kannattaa elää. Näin sen kiteyttää filosofi, Päätä viisaasti -kirjan kirjoittaja Markus Neuvonen.
Neuvonen näkee viisaudessa kaksi puolta. Yhtäältä tarvitaan syvää, monipuolista ymmärrystä, tietoa, teorioita ja ajattelutaitoja, toisaalta omakohtaista elämänkokemusta, sen reflektointia ja jalostamista käytännön tunnetaidoiksi ja toiminnaksi.
”Aina kun nämä kaksi kohtaavat ja tuottavat parempaa päätöksentekoa ja kauaskantoisempia valintoja, voidaan sitä nimittää viisaudeksi. Ja yksilön viisaus on tavallaan sitä, kuinka usein nämä kaksi kohtaavat keskenään”, Neuvonen kuvaa.
Kaikilla on viisautta
Viisauteen ei ole patenttiratkaisuja, mutta kärsivällisyyden, uteliaisuuden ja suhteellisuudentajun määrätietoinen viljely ja harjoittelu voivat auttaa.
”Kyky sietää epävarmuuden tuomaa ahdistusta, kyky kysyä ja kyseenalaistaa omaa ajatteluaan, kyky katsoa isompaa kuvaa ja nähdä muiden silmien läpi – näiden määrätietoinen harjoittelu ei ole hukkaan heitettyä.”
Sen sijaan että ajattelisimme viisautta myyttisenä, juhlavana ja harvinaisena ihmeenä, Neuvosesta olisi parempi ajatella viisautta arkisena ja jokapäiväisenä ominaisuutena, jota kaikilla on vaihtelevassa määrin.
Se on ominaisuus tai taito, joka auttaa meitä selviämään paremmin elämässämme vastaantulevissa tilanteissa ja tekemään valintoja, jotka auttavat kaikkia muitakin ympärillämme.
Elämässä pitää uskaltaa arvailla
Viisaampia päätöksiä on mahdollista oppia tekemään.
”Mutta asiassa on yksi mutta: emme voi tietää etukäteen, mikä on lopulta viisasta ja mikä ei. Siksi olemme aina arvailujen varassa, emmekä voi luottaa pelkkään sääntöjen noudattamiseen”, Markus Neuvonen sanoo.
Toisin sanoen viisaampien päätösten tekemisen oppiminen tarkoittaa käytännössä paremman arvailun oppimista sekä sitä, että myös aiemmista virheistä opitaan.
Jotta voisi oppia arvailemaan paremmin, täytyy ensin tiedostaa lukemattomat ajattelun vinoumat, hölmöt päähänpistot ja sudenkuopat, ja hitaasti opetella kiertämään ne. Koska kiertäminen on mahdotonta, pitää opetella pääsemään niistä ylös mahdollisimman nopeasti.
”Viisaamman päätöksenteon oppiminen vaatii aitoa halua ja paljon raskasta työtä. Harrastus ei sovi henkisille laiskureille, ja tulee sisältämään karvaita pettymyksiä.”
Olemme luutumien summia
Ajattelun luutumat hankaloittavat viisasta päätöksen tekoa. Neuvosen mukaan osa ajatteluamme ohjaavista ”luutumista” ovat koko lajillemme ominaisia, osa synnynnäisiä eroja, osa varhaislapsuudesta periytyviä. Osa on myös helposti muutettavissa vain ajattelemalla.
Koko persoonallisuutemme kaikkine vivahteineen on näiden luutumien monimutkainen summa ja lopputulos. Mutta jostain on tietysti aloitettava.
”Käsitykset siitä, että tietää varmasti miten asiat ovat tai ainakin paremmin kuin muut, lukitsevat meidät jo valmiiksi oppimaamme, varaamatta tilaa uudelle. Ylipäänsä ajatus siitä, että sitä on jo ihmisenä maalissa ja valmis sekä itsevarmuus siitä, että tietää jo totuuden asioista, ovat merkkejä suljetusta mielestä.”
Kyseenalaista se, mistä pidät kiinni
Viisaus ei tutkimusten mukaan korreloi kovin hyvin iän eikä korkean älykkyysosamäärän kanssa.
”Kumpikin näistä, ikä ja älykkyys, tarjoaa tekosyyn laiminlyödä oma viisastumisensa ja kuvitella, että sitä on jo tarpeeksi viisas – koska onhan jo vanha tai älykäskin. Tai koulutettu tai vaihtoehtoisesti kouluttamaton, mutta käytännön elämää tunteva. Tai mitä tahansa muuta, mikä kelpaa verukkeeksi. Haluamme olla viisaita, mutta emme tulla viisaiksi”, Markus Neuvonen kertoo.
On opeteltava olemaan pelkäämättä epävarmuutta ja hyväksymään se, että voimme erehtyä kaikessa.
Kyse on loppujen lopuksi tunnetaidosta: emotionaalisen irti päästämisen opettelusta. Aina kun huomaa pitävänsä kynsin ja hampain kiinni siitä, miten asioiden – maailman, muiden ihmisten, itsen – pitäisi olla, löysää hieman otetta. Kannattaa kysyä itseltään: ”Miten niin pitäisi?”, ”Kuka keksi tällaisen säännön, ja millä perusteella?”
Markus Neuvosen mielestä silloin, kun saa höllättyä jostakin "tyhmästä säännöstä", on mahdollista kasvaa.
Omaa ajatteluaan voi parantaa monella muullakin tavalla. Kannattaa opiskella uutta, ajatella ja lukea vanhoja filosofeja. Neuvonen mainitsee esimerkiksi myöhäisroomalaiset stoalaisfilosofit kuten Epiktetos, Seneca ja Marcus Aurelius.
”Voi toki myös pysäyttää pahimmat vahingot omalle ajattelulleen. Esimerkiksi aina voi vähentää tosi-tv:n seuraamista, Facebookin yhteisöpalveluiden viharyhmiin osallistumista sekä lehtien kommenttipalstoilla väijymistä.”
Kuva: Thinkstockphotos
Viisautta on nousta itsekeskeisyyden yläpuolelle
Myötätuntoa pidetään Neuvosen mukaan yhtenä viisauden kulmakivistä. Myötätunto koostuu niin sanotusti kognitiivisesta ja affektiivisesta empatiasta, eli kyvystä kuvitella itsensä toisen asemaan sekä kyvystä tuntea näiden tunteet, sekä näiden motivoimasta halusta auttaa. Viisaus ilman myötätuntoa on vain rationaalista laskelmointia.
”Hyvin vaikeaa on kuvitella viisautta ilman syvää myötätuntoa ja huolta muista. Viisautta leimaa pyrkimys katsoa laajemmasta näkökulmasta ja halu nousta oman, itsekeskeisen näkökulmansa yläpuolelle.”
Neuvosen mukaan viisaita päätöksiä on vaikea niputtaa säännöiksi tai luonnehdinnoiksi, koska ne riippuvat aina tilanteesta. Hänen mielestään niitä kuitenkin yhdistää pyrkimys huomioida eri näkökulmat ja seuraukset. Samoin pitkänäköisyys, oikeudenmukaisuus, luovuus sekä se, että päätöksellä saadaan aikaan enemmän toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa kuin niitä suljetaan pois.
Merkityksellisyyttä tavoitellessa saavuttaa onnen
Onnellinen voi olla ilman viisauttakin, mutta jos oppii tekemään viisaampia päätöksiä ja on myötätuntoinen toisia kohtaan, niin se voi lisätä onnellisuutta.
Entä jos haluaa elämältä muutakin kuin hyvää meininkiä ja näkee ”onnellisuuden” abstraktimpana, monisyisempänä juttuna? Silloin ”onnellisuus” voi sisältää huomattaviakin kärsimyksiä ja uhrauksia vaikkapa merkityksellisten päämäärien ja suuremman hyvän saavuttamiseksi.
”Jos ajattelee näin, niin tällöin myötätunnon ja suuremman viisauden tavoittelun tie on paras arpa ”onnellisuudelle”. Syy on siinä, että tällöin painottaa kokemustensa ja toimintansa merkityksellisyyttä näiden tuottaman mielihyvän sijaan", Markus Neuvonen selittää.
Viisas luopuu järjettömistä vaatimuksista
Viisaus on taipumusta myös suhteuttaa asioita ja katsoa niitä laajemmasta perspektiivistä. Tällöin kärsimykset eivät paina eivätkä koetut vääryydet satuta, ainakaan aivan samalla tavalla.
”Viisautta fiksusti tavoitteleva ihminen oppii ehkä vähitellen päästämään irti omista, usein järjettömistä vaatimuksistaan maailmankaikkeudelle."
Viisas on oppinut vaikuttamaan niihin asioihin, joihin hän ylipäätään voi vaikuttaa. Tämän takia ehkä viisauden jalostama myötätuntokin on väsymättömämpää: ihminen ei uuvu ajatuksen edessä, ettei aina voi auttaa toista hädässä.
Markus Neuvonen muistuttaa, ettei viisaus takaa onnea, kuten ei mikään muukaan. Se antaa kuitenkin eväitä selvitä vaikeuksista.
”Ehkä viisaus auttaa myös olemaan erikseen tavoittelematta onnellisuutta, joka tunnetusti pakenee sitä kauemmas, mitä kovempaa sitä yrittää juosta kiinni. Viisauteen voi liittyä tällainen irtipäästämisen paradoksi – tai toinenkin.”
Jaa tämä artikkeli: