null Nainen, joka rakastui nettiin

Nainen, joka rakastui nettiin

Päivi Eerola haluaa jakaa taiteen tekemisen hyvää mieltä tuovaa voimaa. Pääkohderyhmä löytyi amerikkalaisista naisista.

Pöydän ympärillä istuu puolisen tusinaa naista. Pöytä tulvii värikyniä, vesivärejä, akryylivärejä, siveltimiä… Innostuneet kurssilaiset malttavat vain vaivoin hörpätä kahvikupistaan, kurssin opettaja Päivi Eerola ei ehdi moista edes ajatella. Menossa on neljän tunnin kurssi Inspiroidu maalaustaiteesta.
”Vuosi sitten tajusin, että se, mitä oikeasti haluan tehdä elämässäni, on opettaminen, mutta tie siihen oivallukseen on ollut pitkä”, kertoo Eerola.


Outokummussa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Päivi Eerola on aina ollut innostunut matematiikasta ja taiteesta.
”Ja tuotekehittämisestä, vaikka eihän sitä lapsena sillä tavalla osannut ajatella.”
Opiskelualaa valitessa matemaattinen puoli vei voiton ja Eerola lähti Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan tietotekniikkaa.
”Halusin varmistaa taloudellisen toimeentulon ja lisäksi minua ärsytti, että naiset lähtevät aina naisvaltaisille aloille. Halusin olla rikkana rokassa muuttamassa maailmaa ja osoittamassa, että naiset pärjäävät miesvaltaisillakin aloilla.”
Opiskeluaika oli rankka. Eerolan isä oli kuollut, kun hän oli lukiossa, äiti kuoli opiskelun alkuvaiheessa.
”Vaikka oli vaikeaa, taloudellisen tilanteen vuoksi minulla oli motivaatiota viedä opinnot loppuun.”


Diplomi-insinööriksi valmistuttuaan Päivi Eerola päätyi kouluttamaan tietotekniikan ammattilaisille tietojärjestelmien kehittämistä ja innostui aiheesta niin, että halusi opetella kehitystyötä itsekin.
”Innostuin tietojärjestelmäprojekteista ja olin muun muassa kehittämässä Suomi.fi-palvelua. Olen saanut paljon yhteiskunnalta ja pidän tärkeänä sitä, että tarjolla on palveluita, jossa varallisuuden määrällä ei ole merkitystä. Verkkopalveluprojekteissa pääsin osallistumaan tällaiseen työhön.”
Niin siinä kävi, että internet imaisi Eerolan mukaansa.
”Rakastuin internetiin! Näen sen eriarvoisuuden tasoittajana, mutta myös paikkana, jossa löytää samankaltaisista asioista kiinnostuneita ihmisiä: Suomi on pieni maa, mutta kun skaalana on koko maailma, hengenheimolaisia löytyy ihan varmasti, oli harrastus kuinka erikoinen tahansa.”


Työ oli kiinnostavaa ja palkitsevaa, mutta säästöliekille painettu taidepuoli alkoi vaatia osaansa.
”Luovuuden ja taiteen taustalla pitäminen alkoi onnistua yhä huonommin ja huonommin. Sitten löysin muuntokoulutuksen insinööristä muotoilijaksi, se sysäsi monta asiaa liikkeelle”, kertoo Eerola.
Koulutus toi uusia näkökulmia myös taideharrastukseen. Sekä suomen- että englanninkielistä blogia pitäessään Eerola huomasi, että valtaosa kommenteista tuli Atlantin takaa. Sitä kautta alkoi itää idea uudesta työstä.
”Tajusin, että Amerikassa ovat massat. Sinne halusin mukaan netin avulla. Minun ei tarvitsisi tavoittaa kaikkia amerikkalaisia, riittäisi se, jos vaikka tavoittaisin yhden miljoonasosan ja voisin vaikuttaa positiivisesti heidän elämäänsä.”


Luonnoltaan tuotekehittäjä kun on, Eerola keksi idean alkaa tuottaa luovaan ilmaisuun liittyviä sähköisiä tuotteita.
”Ihmiselle on hyvä tehdä muille asioita, joissa pystyy käyttämään parhaimpia ominaisuuksiaan. Minulle taide on tärkeää ja ajattelen niin, että sillä voi olla parantavaa voimaa. Haluan johdatella ihmisiä näkemään ja varsinkin tekemään itse – löytämään iloa ja voimaa ilman että ajattelee koko ajan, ettei osaa piirtää ja siksi ei kannata edes yrittää.”
Peony and Parakeet -blogissa hehkuvat värit. Selvittämällä kuvien, sanojen ja videoiden avulla omaa luomisprosessiaan Päivi Eerola tarjoaa välineitä niille, joita piirtäminen ja maalaaminen kutkuttaa, mutta jotka eivät oikein tiedä, mitä ja miten kannattaisi tehdä.
”Osa ihmisistä ajattelee, että kun ei osaa piirtää, ei osaa luoda. Osa taas kertoo, että on niin paljon ideoita, ettei voi luoda. Vaikka opiskelu on tärkeää, on myös tärkeä ryhtyä tekemään. Jos tulos ei vastaa sitä, mitä haluaisi, se on se kohta, jossa voin auttaa.”


Eerolan mielestä luovuus alkaa lopulta näyttäytyä tuhoavana ja kaaosta aiheuttavana, jos kaikki pitää ajatella vain järjellä.
”Ei elämä voi olla liian puhkipohdittua. Ihminen tarvitsee aikaa olla itsensä ja omien ajatustensa parissa eikä vain kulutusyhteiskunnan osa.”
Päivi Eerola heittäytyi pari kuukautta sitten yrittäjäksi, joka ei myy tavaraa vaan henkistä pääomaa: keskeistä ei ole omien töiden esittely tai mahtavat välinevarastot, vaan tekemisen ihanuus, jota hän haluaa jakaa muillekin
”Pääprojektini on tällä hetkellä e-kirja, joka käsittelee piirtämään oppimista uudella tavalla. Lisäksi teen videoita ja muutakin on vireillä lähinnä amerikkalaisten kanssa.”
Sekä netin käyttäminen että amerikkalaisten naisten valitseminen pääkohderyhmäksi on skaalakysymys: netissä tavoittaa helposti ison joukon opinhaluisia ja amerikkalaisia on paljon.
”Tykkään esiintymisestä ja tykkään opettamisesta ihan livenä. Jonkin verran pidänkin kursseja, sillä opetustilanteissa näkee heti, minkälaisten asioiden kanssa ihmiset kipuilevat. Jos voisin skaalata läsnäoloni, niin voisin pitää kurssejakin enemmän”, nauraa Eerola.
Yksinään yrittävän työtä hän ei silti pidä yksinäisenä.
”Kuinka voisin tuntea itseni yksinäiseksi, kun videota tehdessäni koko ajan ajattelen niitä ihmisiä, joille videota teen?”


www.peonyandparakeet.com

Kuka?
Päivi Eerola, 45
Mikä?
Tuotekehittäjä.
Missä?
Enimmäkseen kotona, internetissä ja kirjastossa.
Motto?
Niin kuin Andy McCoy sanoo: ”Sun täytyy varoo mitä sä haluut, sillä sä saat sen!”

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.