null Naisenergiaa Vatikaanissa

Vuonna 35 jKr. kirjoitettu Seitsemän naisen evankeliumi saa paavin uusiin ajatuksiin.

Vuonna 35 jKr. kirjoitettu Seitsemän naisen evankeliumi saa paavin uusiin ajatuksiin.

Naisenergiaa Vatikaanissa

Professori Anni Isotalon seikkailut jatkuvat, tällä kertaa Vatikaanissa.

Akatemiatutkijan ja yleisen kirkkohistorian dosentin Mikko Ketolan ja sarjakuvapiirtäjä Anssi Rauhalan Vatikaanin vanki on suoraa jatkoa edelliselle Bosporin helmi -kirjalle, mikä vähentää hiukan tapahtumien selkeyttä. Jos mahdollista, kannattaa kerrata ensin entinen seikkailu.

Anni Isotalo ja paavi suuntaavat kirjassa Vatikaanin maanalaisiin holveihin. Edellisessä kirjassa löydetty helmi on osoittautunut suuren arvoituksen avaimeksi. Se avaa salalokeron, josta löytyy piilossa pidetty Seitsemän naisen evankeliumi, kirjoitettu vuonna 35 jKr. Sen mukaan naiset johtivat Jeesuksen ympärille syntynyttä kansanliikettä, mutta halusivat itse olla ”hiljaisia yhtiökumppaneita”, koska aika ei ollut vielä kypsä naisten näkyvälle johtajuudelle. Niinpä neljä Uuteen testamenttiin päätynyttä evankeliumia katsovatkin tapahtumia miesten näkökulmasta.

Selviää myös, mikä on se ”syvä kirkko”, josta jo aikaisemmin on saatu vihjeitä. Kovasti nykyisen paavin näköinen kirkonjohtaja on tullut myös henkilökohtaisesti uusiin ajatuksiin ja päättänyt erota, jotta ”Vatikaanin vankina” ollut totuus pääsisi vapaaksi. Kaaoshan siitä tulee, ja uudistuksen vastaiset voimat käyvät hyökkäykseen.

Ketola ja Rauhala irvailevat hauskasti skandaaleja metsästävälle medialle ja muuttumattomuutta kannattaville kardinaaleille.

Kirjan loppu lupaa jatkoa Annin seikkailuille. Salaperäinen Globus Dei -järjestö on yhä voimissaan, joten eiköhän professori Isotalo palaa jälleen mukanaan aimo annos suomalaista todellisuudentajua ja uskallusta.

Mikko Ketola ja Anssi Rauhala: Vatikaanin vanki. Minerva 2009. 62 s., 16,90 e.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.