Naisten ympärileikkaus
Naisten ympärileikkaus on yleistä Afrikassa varsinkin Atlantin rannikolta Afrikan sarveen ulottuvalla alueella. Sen tekotapa vaihtelee etnisestä ryhmästä ja asuinalueesta toiseen.
Suppeimmassa ympärileikkauksessa poistetaan vain klitoriksen kärki, laajimmassa koko klitoris ja häpyhuulet. Etiopian maaseudulla ympärileikkauksen tekee usein kansanparantaja. Leikattava tyttö on iältään noin 5–14-vuotias. Joskus haava kurotaan umpeen, toisinaan se jätetään arpeutumaan.
Ison leikkaushaavan parantuminen kestää viikkoja, ja saattaa olla, että virtsaaminen, ulostaminen ja kuukautiset ovat kivuliaat koko naisen eliniän. Erityisesti ensimmäiset yhdynnät ovat tuskallisia, kun arvet repeytyvät auki. Jos synnyttäjä ei saa apua, synnytys voi kestää vuorokausia, ja lopulta kudokset repeävät. Samalla saattaa revetä myös virtsarakon tai peräsuolen seinämä, jolloin voi muodostua avanne.
Avanne eli fistula on reikä, joka ei umpeudu ja josta virtsa tai uloste vuotaa ulos koko ajan. Lämpimissä oloissa, huonojen pesumahdollisuuksien tähden tällainen nainen haisee sietämättömästi, ja hänestä tulee yhteisönsä hylkiö. Usein hänet karkotetaan asumaan muista erillään.
Jaa tämä artikkeli: