Näkymätön muuttuu näkyväksi
Valoa ja kauneutta. Marjatta Welling-Salosen kodista ja sen emännästä huokuu elämänilo.

Valoa ja kauneutta. Marjatta Welling-Salosen kodista ja sen emännästä huokuu elämänilo.

Näkymätön muuttuu näkyväksi

Lähimmäisen kohtelu kuten toivoisi itseään kohdeltavan kuulostaa juhlalliselta. Oikeasti se on arkisia, pieniä tekoja.

Valo ja kauneus tulvivat Marjatta Welling-Salosen kodista vastaan jo ovella. Oven avaa 74:ää ikävuottaan paljon nuoremman oloinen rouva, ei lainkaan näkymätön.
”Sellaisia me eläkeläiset kuitenkin yhteiskunnassa olemme, näkymättömiä”, hän sanoo, toteavasti, vailla katkeruutta.
”Kun ihminen jää työelämästä pois, hän katoaa. Arkiset kohtaamiset harvenevat ja yhteiset puheenaiheet muiden kanssa rajoittuvat.”
Marjatta Welling-Salonen teki jo työvuosinaan sananmukaisesti näkymätöntä näkyväksi. Hän kävi vapaa-ajallaan Näkövammaisten Keskusliitossa lukemassa kaseteille kirjoja ja arkisia tekstejä, kuten pesukoneiden käyttöohjeita.
”Vapaaehtoistyö on aina ollut minulle itsestään selvää. Asenne, että tietenkin toisia autetaan, tulee lapsuuskodin perintönä. Minä ja sisarukseni opimme, että on otettava muutkin huomioon, emme ole täällä maailmassa yksin.”

Vanhusten yksinäisyyttä Welling-Salonen lievensi käymällä tervehtimässä ikäihmisiä SPR:n Ystäväpalvelun kautta. Kun hän muutti eläkepäiviksi miehensä kanssa Mankkaalle, hän etsi uutta vapaaehtoistyötä. Seurakunnan Lähimmäispalvelukurssia hän suosittelee lämpimästi.
”Kurssilta saa hyviä neuvoja ja itsevarmuutta, ja siellä selviää, miten monenlaista vapaaehtoistyötä onkaan tarjolla.”
Welling-Salosen mielestä vapaaehtoistyön muotoa miettiessä on erityisen tärkeää pohtia, mikä itseä aidosti kiinnostaa ja omaan arkeen käytännössä sopii.
”Kannattaa selvittää niinkin yksinkertaiset asiat kuin kotia lähinnä olevat paikat, joissa voisi olla avuksi. Jos vapaaehtoistyö vaatii monella bussilla kulkemista tai muuta hankalaa, se käy liian raskaaksi, eikä se ole tarkoitus.”
Welling-Salonen oli tottunut käyttämään kaunista, selkeää ääntään harrastajateatterissa ja runonlausunnassa. Lähimmäispalvelukurssin jälkeen hän on mielellään avustanut messussa lukemalla lukukappaleita. Hän kävi myös monta vuotta Westendin Kanervakodissa ja Villa Tapiolassa juttelemassa vanhusten kanssa ja lukemassa heille.

Akuutti leukemia iski pian sen jälkeen, kun Welling-Salosen äiti, veli ja aviomies olivat kuolleet puolen vuoden välein.
”Olen miettinyt, veikö raskas elämänvaihe minulta vastustuskyvyn, niin että sairaus pääsi valloilleen. Ihminen on kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen.”
Hän joutui viettämään sairaalassa useita kuukausia. Verisyöpä ja siihen annetut voimakkaat solusalpaajahoidot veivät hänen voimansa täysin.
”Ystävät kertoivat jälkeenpäin, että olin saattanut nukahtaa kesken sanan. Onhan siinäkin oma jännityksensä vierailijalle – arvata montako sanaa ennätän sanoa, tai kauanko silmäni pysyvät auki!”

Hilpeä, lempeän itseironinen sävy vaihtuu vakavaksi, kun Welling-Salonen kertoo läheisten merkityksestä.
”Oli sanoinkuvaamattoman arvokasta, että sisarukseni ja ystäväni jaksoivat käydä minua katsomassa sairaalassa. Se että minun kanssani oltiin, minulle soiteltiin ja puolestani rukoiltiin, kantoi minua valtavasti.”
Hän pääsi hoitojen välillä kotiin, mutta ei voinut käydä kodin ulkopuolella. Sytostaattihoidot olivat vieneet kehon vastustuskyvyn. Tavallisen flunssatartunnan saaminen olisi voinut olla kohtalokasta.
”Avun pyytämisen ja vastaanottamisen vaikeus konkretisoitui minulle kirkkaasti. Tuntui äärimmäisen nololta ja hankalalta pyytää jotakuta käymään puolestani kaupassa.”

Malja elämälle oli nimeltään juhla, jonka Marjatta Welling-Salonen järjesti toivuttuaan leukemiasta. Hän kotiutui sairaalasta toukokuussa ja juhlat olivat jo heinäkuussa.
”Kutsuin neljäkymmentä ihmistä luokseni juhlimaan elämää, terveyttä ja ystävyyttä. Tilasin ruoat pitopalvelusta, sillä siinä vaiheessa en vielä olisi jaksanut valmistaa ruokia itse. Koti ja piha olivat täynnä ystäviäni ja sisaruksiani. Heidän lapsiaan ja koiriaan vilisti ympäriinsä. Se oli ihanaa!”
Welling-Salonen toivoo, että hänen esimerkkinsä rohkaisee muita pyytämään apua sitä tarvitessaan.
”Avun antaminen on niin vaivatonta ja helppoa, sen vastaanottaminen vaikeaa. Tiedän, että molemmista tulee hyvä ja kiitollinen mieli.”
Welling-Salosen leukemia on nyt remissiossa eli elpymisvaiheessa. Hän on palannut arkeen itselleen luontaisella tavalla: ryhtymällä vapaaehtoistyöhön kirjapiirin vetäjänä.

Jatan Kirjapiiri kokoontuu Tapiolan kirkolla joka torstai kello 13. Luotsaamassaan kerhossa hän lukee yhdessä sovittua kirjaa ääneen.
”Aloitimme iki-ihanalla Pikku Prinssillä, sitten olemme lukeneet Pessi ja Illusian sekä Kolmen kuninkaan kumarruksen. Seuraavaksi otamme novellikokoelman. Novellien avulla hekin, jotka eivät pääse tulemaan joka kerta, pysyvät juonessa mukana.”
Jatan Kirjapiiriin mahtuu mukaan, ja Welling-Salonen kannustaa sen sopivan toimintatapansa vuoksi erityisen hyvin myös näkövammaisille, sillä piiriläisten ei edellytetä lukevan kirjaa ennen kokoontumista. Kokoontumisissa Welling-Salonen lukee ensin kirjaa ääneen noin tunnin ajan. Sen jälkeen siitä keskustellaan, mutta halutessaan keskusteluakin saa kuunnella hiljaa.
”Ne keskustelut ovat ihania! Ne avaavat kirjaa aivan uusilla upeilla tavoilla”, Welling-Salonen innostuu.
”Oma kuuntelemisen taitonikin on kehittynyt. Ennen luulin, että keskustelu rikastuu, kun minä lauon viisauksia. Nyt nautin siitä, että keskustelijoita on paljon. Enää en luule, että maailma pyörii vain minun ympärilläni”, hän hymyilee.

Jaa tämä artikkeli: