Namipaloja ja rangaistuksia

• 19.10.2011 08:50
• Kimmo Saares pappi ja toimittaja-tuottaja

Kotiini on muuttanut villieläin. Verhoja on kiskottu alas, kaiuttimien johdot pätkitty, huonekalujen jalat jyrsitty ja yksi puhelin tuhottu ja seinästä löytyi hetki sitten reikä. Puhumattakaan pissalätäköistä puulattialla.

Kun tuhoeläimen vie iltakävelylle, joka toinen vastaantulija lankeaa loveen: ”Miten ihana pentu!”, ”Aivan suloinen koiravauva!” ja ”Saahan sitä silittää?”

Teini-ikäisen nuoren jälkeen haastavin luontokappale on ilmeisesti vahvaluonteinen koiranpentu. Ihmisvauvaan verrattuna pennulla on naskalinterävät hampaat, joita se testaa myös isäntäperheeseen raivovaihteen iskiessä päälle. Ja hetken kuluttua se on taas rapsuteltava lellivauva.

Aristoteles kirjoitti aikoinaan, että lapsilla on hyvä olla jotain tekemistä, etteivät he riko kodin kalustoa. Arkhytaan helistin oli hänen mielestään tuohon tarkoitukseen oiva keksintö. Meillä lattialla pyörii kepakkoa ja koiranluuta, mutta koirien helistin on ilmeisesti vielä löytämättä.

Lapsen ja koiran kasvatusta ei voi suoraan verrata, mutta yhteisenä tavoitteena on oppiminen lauman tavoille, osaksi yhteisöä. Rajoja on pidettävä eikä ristiriitoja voi aina välttää, mutta luonnetta ei pidä hävittää.

Aristoteles huomasi, että hänen aikansa nuoret eivät osaa olla hiljaa: ”Helistin sopii kuitenkin vain pikkulapsille, kun taas varttuneemmille nuorille kasvatus on heidän helistimensä.”

Joskus ajatellaan että ihmisen moraali syntyy koirankasvatusmetodeilla: tarjoamalla palkintoja tai uhkaamalla rangaistuksella. Laumanjohtaja saa koiran tottelemaan, mutta koira ei olekaan moraalinen olento.

Eikä ihmisen tule toimia pelkän rangaistuksen ja palkkion motivoimana, ei edes silloin rangaistus on Jumalan kosto tai namipalana taivaspaikka. Ihminen on itse vastuussa omista ratkaisuistaan ja niiden seurauksista.

Kristinuskolla ei ole moraalin monopolia eikä Raamattu ei ole moraalin oppikirja. Raamattu on uskon ohje, ei elämän.

Moraalia ei noudateta Jumalaa varten, vaan toisia ihmisiä varten. Lisäksi moraali auttaa meitä pysymään edes jotenkin nahoissamme. Luterilaisuuden ytimessä on raju totuus: Jumala ei tarvitse ihmiseltä mitään, mutta lähimmäinen tarvitsee kaiken.