Näpit irti puoluepolitiikasta
Millä tavalla kirkon pitäisi vaikuttaa maailmaan ja ihmisten arkeen? Voiko kirkko harjoittaa kansalaistottelemattomuutta?
Teksti Eira Serkkola
Tätä kysyttiin viime perjantain paneelikeskustelussa Kuopion Kirkkopäivillä. Mukana olivat arkkipiispa emeritus John Vikström , filosofi Jukka Relander , Enon kirkkoherra Armi Rautavuori ja Sotkamon kappalainen Antti Lankinen . Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo heitteli keskustelijoille sopivan provosoivia kysymyksiä.
Rautavuori on tullut tunnetuksi uraanikaivoshankkeen aktiivisena vastustajana, Lankinen puolestaan on Stop Talvivaara -kansanliikkeen avustaja.
”Atomi-Armiksi” tituleerattu Rautavuori kuvaa seurakuntansa tilannetta:
– Kun uraanikaivossuunnitelma julkistettiin, meillä tuli vastaan ihmisten hätä siitä, mitä meidän ympäristölle on tapahtumassa. Pelättiin ympäristöongelmia ja kotipaikan menettämistä. Tiedonpuute oli valtava.
– Kysyin luottamushenkilöiltä, mitä mieltä olisitte uraanikaivosaiheesta luomakunnan sunnuntain tapahtumassa.
Seurakuntatalolle koottiin valokuvanäyttely maailman uraanikaivoksista. Kirkossa järjestettiin paneelikeskusteluja, joihin kutsuttiin kaikkien puolueiden edustajat, kaivosyhtiön edustaja sekä teologisia ja tieteellisiä asiantuntijoita.
Arkkipiispa John Vikström komppasi:
– Kun ihmiset hätääntyvät, seurakunnan on katsottava, mistä syystä. Jos heillä ei ole ääntä, seurakunta voi lainata äänensä ja katsoa, onko jotain tehtävissä.
Jukka Relander käänsi kysymyksen toisinpäin: voiko kirkko edes vaieta, jos se tietää katastrofin olevan tulossa?
– Mutta kirkonhan pitäisi olla jokaisen ihmisen kirkko. Entä ne, joiden työpaikka on kaivoksessa? Voidaanko ottaa tällaisia kantoja ilman, että joku ottaa kantaa toisenkin osapuolen puolesta? Teemu Laajasalo haastoi.
Lankisen mukaan työpaikat eivät voi oikeuttaa millaista toimintaa tahansa.
Rautavuori korosti, että Eno-Kontiolahden alueella ihmiset olisivat joutuneet lähtemään kotoaan. Vaarassa olivat sekä kodit että työpaikat.
– Ei seurakunnalla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuulla ihmisen hätä. Itsekin istuin pirtin penkillä kuuntelemassa emännän itkua, ja 50 metriä talon nurkalta alkoi valtausalue.
Relander huomautti, että Jeesus ei miettinyt, pahastuuko joku hänen puheestaan.
Esimerkkitapausten valossa pohdittiin kirkolle sopivan vaikuttamisen rajoja.
– Luterilaiseen teologiaan kuuluu se ajatus, että meillä kristittyinä ei ole mitään erityisviisautta yhteiskunnan kysymyksiin. Tulemme sen elähdyttäminä mukaan työhön, Antti Lankinen linjasi.
– Jokainen toimenpide, joka suuntautuu yhteiskuntaan, on jo poliittinen, sanoi John Vikström muistuttaen sosiologi Heikki Wariksen ohjeesta: kirkon on elettävä puoluepoliittisessa selibaatissa, muuten kirkko ei ole uskottava.
– Papit voivat siis osallistua politiikkaan henkilöinä, mutta jos he äänestävät kirkollisella arvovallalla, on menty vikaan.
”Atomi-Armia” on pyydetty ehdokkaaksi kuntavaaleissa, mutta hän on kieltäytynyt.
– Paikallispolitiikassa joutuu väistämättä olemaan jotakuta vastaan. Pysyäkseni puolueettomana en ole lähtenyt mukaan.
Kirkkopäivien tilaisuuksiin osallistuttiin noin 31 400 kertaa. Tuntuva osa kävijöistä oli kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.
Jaa tämä artikkeli: