Negatiivinen positiivisuus
Esimerkiksi kelpaa Tukholman piispa Eva Brunnen kommentti tutkimustietoon, jonka mukaan ainoastaan 15 prosenttia kirkon jäsenistä uskoo Jeesukseen ja 35 prosenttia kertoo olevansa joko ateisteja tai agnostikkoja. Brunne toteaa, että näiden pysyminen kirkossa ”osoittaa suurta luottamusta kirkkoon”.
Pitäisikö kuitenkin kysyä, mitä positiivista siinä on, että ihmiset, jotka eivät usko Jumalaan, Jeesukseen tai pelastussanomaan, luottavat kirkkoon? Tai minkälaiseen kirkkoon ateistit ja agnostikot oikein luottavat, ja mitä luottamus loppujen lopuksi kertoo kirkosta?
Kirkon jäsenyys on positiivinen asia myös silloin, kun jäsen ei kaikilta osin yhdy kirkon opetukseen. Antaahan jäsenyys kirkolle edellytykset kohdata ihmisiä erilaisissa toimituksissa ja perinteisissä kirkkokäynneissä. Mutta jos kirkolle riittää pelkkä jäsenyys, taitavat kohtaamiset julistus- ja opetusmielessä jäädä hyödyntämättä.
Vaikka esimerkki negatiivisesta positiivisuudesta on otettu Ruotsista, meillä Suomessa ei ole syytä kritiikittömyyteen oman ajattelutapamme ja toimintamme suhteen. Myös meidän kansankirkossamme jäsenyys usein toimii kehitysmittarina ja jäsenmäärästä tulee toiminnan lähtökohta ja päämäärä.
Myös minä haluan huolehtia kirkon jäsenistä ja myös minä olen huolissani kansankirkon jäsenkadosta. En vain usko, että haasteisiin parhaiten vastataan yrittämällä sopeuttaa kirkon sanomaa niin, että se sopii ihmisille.
Kasvavat, hyvin voivat kirkot ovat tänäkin päivänä ne, jotka pysyvät Jumalan sanassa myös silloin kun se ei hivele ihmisten korvia.
Stig Kankkonen
Kirjoittaja on Espoon kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, kirkolliskokousedustaja ja kaupunginvaltuutettu.
stig@kankkonen.net
Jaa tämä artikkeli: