Kuin ennen vanhaan. Väki kokoontuu illalla yhteiseen olohuoneeseen puhdetöineen, ja samalla luetaan kirjaa ääneen. Kuva on Vuosaaren kirjastosta.
Neule ja novelli
Novellikoukku on esimerkki kirjaston muuttuvasta roolista.
Teksti Eira Serkkola
Kuva Sirpa Päivinen
Kirjaston kulmahuoneessa vallitsee meditatiivinen hiljaisuus. Toistakymmentä naista istuu pöytien ääressä ja neuloo. Nojatuolissa istuvan näyttelijä Mikko Laurosen rauhallinen, ilmeikäs ääni putoilee hiljaisuuteen. Hän lukee Pentti Haanpään novelleja.
Meneillään on Novellikoukku-iltapäivä Oulunkylän kirjastossa. Puikot kilisevät. Yksi naisista virkkaa orvokinkukkia ohuesta langasta. Tapahtumakoordinaattori Minna Rimpilä on keittänyt teevettä ja kahvia termokseen. Välillä joku nousee hakemaan kupin kuumaa. Kun lukija vetää henkeä, saatetaan jutella hetki, mutta varsinainen lukupiiri tämä ei ole.
Kaikkea on ajateltu: Jos ei ole omaa kudinta, voi kutoa vaikka tilkkuja Äiti Teresan peittoihin. Sivupöydällä on kaksi korillista läheisen Lankamaailma-liikkeen lahjoittamia lankoja.
Lukemista ja käsitöitä harrastava Riitta Kumpulasta tuli ensimmäistä kertaa Novellikoukkuun.
– Lukeminen on aika yksinäistä puuhaa, mutta tässä tulee yhteisöllisyys mukaan.
Seurassa on kiva neuloa sukkia siirtolapuutarhayhdistyksen myyjäisiin. Riitta pitää myös siitä, että lukija on valinnut tekstit valmiiksi.
– Lapsena kävin äidin kanssa ompeluseurassa. Ne pidettiin kansakoululuokassa, ja sielläkin joku luki ääneen, Riitta kertoo.
Myös Tuija Paaso on mukana ensimmäistä kertaa. Livelukijaa kuunnellessaan hän kutoo saippuapussia.
– Käsityöt ja ääneen lukeminen ovat tosi miellyttävä yhdistelmä! Äänikirjoja en tulisi kuuntelemaan, sillä sitä voin tehdä kotonakin. Toisaalta tuntuisi hölmöltä istua vain kuuntelemassa kädet vapaina.
Novellikoukku aloitettiin Viikin kirjastossa helmikuussa 2013. Suosittuja iltoja järjestetään jo kuudessa Helsingin kirjastossa.
Novellikoukku on Anki Möllärin oivallus. Käsitöitä harrastava Mölläri työskentelee Pasilan kirjastossa pedagogisena informaatikkona Helsingin kaupunginkirjaston ESR-rahoitteisessa Osaavat verkostot -hankkeessa. Hän on siis yksi niistä, jotka kehittelevät uusia toimintamuotoja kirjastoihin.
– Toissa vuonna Nuoren Voiman liitto nosti vähän luettuja novelleja esiin Novelli palaa! -kampanjallaan. Olimme myös miettineet jonkinlaista käsityöpiiriä.
– Tästä yhdistelmästä syntyi Novellikoukku. Se on kuin aikuisten satutunti, jonne mahtuu helposti erilaisia ihmisiä. Novellit sopivat kahden tunnin rupeamaan.
Mölläri pitää tärkeänä sitä, että Novellikoukun paketti on samanlainen joka kirjastossa. Silloin sinne on helppo tulla. Kuuntelemaan pääsee myös ilman käsityötä, eikä ole pakko viipyä täyttä kahta tuntia.
Vuosaaren kirjaston galleriatila alkaa täyttyä hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Yli 30 naista ja yksi nuori mies kaivavat kasseista ja repuista käsitöitä. Maria Aho ja Tuula Kaukoranta olivat molemmat käyneet Viikissä Novellikoukussa.
– Jos tykkää lukemisesta ja neulomisesta, tämä on loistava yhdistelmä. Kotona ei tule luettua novelleja, sanoo Tuula Kaukoranta.
– Tarinankerrontaa on mukava kuunnella. Viimeksi tiesin, mitä luetaan, mutta nyt en tiedä yhtään, mitä on tulossa, Maria Aho sanoi.
He poimivat hyväntekeväisyyskorista langat ja puikot ja alkavat tehdä peittotilkkuja. Lukijat, kirjaston työntekijä Päivi Jussila ja hänen tyttärensä Kajsa Jussila asettuvat porukan eteen kirjapinon kanssa. Luvassa on ainakin Anna-Leena Härköstä ja Jari Järvelää.
Kirjastojen palvelukirjo on laajentunut huimasti viime vuosina. Kirjojen, lehtien, musiikin ja elokuvien lisäksi pelit ovat kuuluneet jo kauan kirjastojen valikoimiin. Lautapelien lainaus yleistyi vasta tietokonepelien jälkeen.
Mutta myös ”ei-kielellistä aineistoa” lainataan. Pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-palvelusta löytyy 214 erilaista tavaraa. Asiakas voi lainata mölkkypelin, kompassin, kävelysauvat, lasten rooliasuja tai lukulasit. Jopa roskapihdit ja kasvikuivuri löytyvät listalta. Miksi ihmeessä?
– Kirjasto on vanhastaan ollut lainaamo. Mutta tavaralainaus muodostaa häviävän pienen osan, ehkä promillen tai kaksi, lainattavasta aineistosta, tarkentaa Anki Mölläri.
– Laajemmin ajatellen kirjasto ei ole vain paikka, josta haetaan aineistoja. Kirjaston rooli koko kansan olohuoneena on vahvistunut. Toisaalta tietoa saa internetistä mielin määrin eikä kirjasto säilytä monopolia tietoon.
Kun kirjastosta tulee yhä enemmän tapahtumatori ja tekemisen paikka, viriää huoli kirjastojen perinteinen luonnonvaran katoamisesta. Säilyykö hiljaisuus?
Anki Mölläri ei näe hiljaisuutta ja tekemistä ehdottomina vaihtoehtoina.
– Rauha kirjastossa on kansalaisille rakas. Tämä otetaan huomioon uuden keskustakirjastonkin suunnittelussa. Paljolti kysymys on kirjaston rakenteesta: salliiko pohjakaava erilaiset toiminnot ja tilat? Nykypäivän kirjasto ei ole kokonaan hiljaista tilaa, mutta myös sitä on tarjottava.
Mediakasvatus ja kansalaisten varustaminen tietoyhteiskuntaan ovat kirjaston uusia tehtäviä. Enter ry:n kirjastoissa järjestämä ikäihmisten tietokoneopastus on osa sitä, samoin Lasipalatsin Kaupunkiverstas, jossa voi käyttää 3D-tulostinta ja diaskanneria.
Oulunkylän kirjastossa yksi uusi palvelu on hyvän olon iltapäivä kerran kuussa. Monitoimitila muuttuu meditaatiohuoneeksi, jossa nautitaan ohjattua rentoutusta, kuunnellaan rauhoittumismusiikkia ja – ollaan hiljaa. Yhdessä.
Seuraava Novellikoukku Itäkeskuksen kirjastossa
6.3. klo 18. Lisää Novellikoukkuja: www.helmet.fi
Jaa tämä artikkeli: