Modernia kansanuskoa. Yksilön hyvinvointiin keskittyvä new age -hengellisyys muistuttaa kansanuskoa, jossa erilaiset uskomukset ovat perinteisesti liittyneet erityisesti terveyteen ja parantamiseen.
New age vaietaan kirkossa kuoliaaksi
New age ja kristillisyys kiinnostavat samoja ihmisiä, mutta kirkossa uushenkisyyden etsijöille on heikosti tilaa.
Teksti Tuija Pyhäranta
Kuva Hans Eiskonen
Kun Helsingin seurakuntayhtymä osallistui uushenkisyyden Minä Olen -messuille ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten, osa messukävijöistä suuttui. Ei siksi, että kirkko oli paikalla, vaan siksi, että kirkko tuli vasta silloin.
– Moni kertoi aloittaneensa aikoinaan hengellisen etsintänsä kirkosta, mutta tulleensa torjutuksi, kertoo messuilla mukana ollut pastori Henri Järvinen .
Kirkon tutkimuskeskuksen teettämä kysely Kustannus Oy Rajatiedon julkaiseman Ultra -lehden lukijoille kertoo, että samat ihmiset ovat kiinnostuneita niin kristinuskosta kuin uushenkisyydestä. Siinä missä kaikista suomalaisista 41 prosenttia pitää vähintään todennäköisenä, että Jeesus on Jumalan poika, Ultran lukijoista niin ajattelee 71 prosenttia. Taivaan olemassaoloon uskoo kaikista suomalaisista 42 prosenttia, mutta Ultran lukijoista 73 prosenttia.
Brittiläisen uskontotieteilijä Paul Heelasin hypoteesin mukaan kristinusko ja vaihtoehtoisen henkisyyden kulttuuri edustavat kilpailevia maailmankatsomuksia, ja uushenkisyys on vähitellen syrjäyttämässä kristinuskon länsimaissa. Suomessa tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa, vaan kristinusko ja new age elävät rinnakkain ja limittäin.
Ainakin ihmisten mielissä. Virallisen kirkon suhde new ageen on ollut perinteisesti kielteinen.
– Siihen porukkaan, joka menee mukaan uushenkisiin virtauksiin, on suhtauduttu vähätellen ja jopa halventavasti, vaikka he olisivat lähtökohtaisesti kiinnostuneita siitä, mistä me kirkossa puhumme. On ajateltu, että se porukka on kaukana kirkollisesta hengellisyydestä, Henri Järvinen sanoo.
– Olemme arvostaneet arkisen ahertajan uskonnollisuutta, mutta se onkin sitä porukkaa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa tämä kirkon touhu.
Tutkija Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta kertoo, että new agen saapuessa Suomeen 1980-luvulla uutta henkisyyttä pidettiin kirkon piirissä vakavana uhkana kristinuskolle. Toisaalta samaan aikaan kirkossa kiinnostuttiin kristillisestä mystiikasta, hiljaisuudesta ja mietiskelystä.
– On luontevaa, että uskonnollisuuden muuttuessa laajemmin yhteiskunnassa myös kirkossa haluttiin katsoa, mitä sellaista meiltä löytyy omasta perinteestä, joka vastaisi hengellisen kokemuksen tarpeeseen, Sohlberg sanoo.
Henri Järvinen kertoo, että osa uushenkisistä etsijöistä onkin löytänyt paikkansa kirkon sisältä esimerkiksi Hiljaisuuden ystävistä tai Tuomas-yhteisöstä. Nykyään osa seurakunnista järjestää joogatunteja, papin kanssa voi kokeilla mindfulnessia ja retriitit kuuluvat vakituiseen ohjelmaan.
Useimpien työntekijöiden asenne uushenkisyyteen on silti kielteinen.
– Moni ajattelee että se on pahaa ja pimeää tai ei yhtään tiedä, mistä on kysymys, Järvinen sanoo.
Suhde kirkkoon katkeaa joillakin uushenkisyyden etsijöillä kokonaan, ja jotkut joutuvat piilottamaan osan hengellisyydestään. Henri Järvinen kertoo papeista, jotka ovat kiinnostuneita new agesta, mutta eivät uskalla puhua siitä työpaikallaan, sekä seurakunta-aktiiveista, jotka elävät eräänlaista kaksoiselämää.
– He voivat olla samaan aikaan tunnettuja new age -piireissä esimerkiksi ennustajina ja samaan aikaan tunnettuja ja aktiivisia seurakunnan luottamushenkilöitä.
Molemmat puolet pidetään tiukasti erillään ja salassa.
– Ihmisen oman hengellisyyden kannalta se on järjetön tilanne.
– Jos kirkko ei ota henkisyyden etsijöitä vakavasti, se ajaa itsensä marginaaliin, Henri Järvinen sanoo.
Uuden henkisyyden ilmiöt ovat valtakulttuuria. Jussi Sohlberg sanoo new agen olevan nykyaikaista kansanuskoa.
Uushenkisyyden etsijän pitäisi Järvisen mielestä löytää kirkosta vastinetta tai ainakin keskusteluyhteys. Se ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Uushenkisiin virtauksiin saa suhtautua myös kriittisesti, mikäli ne eivät kestä teologista tarkastelua. Mutta ensin pitäisi keskustella.
– Yletön vastustaminen tai varsinkaan ihmisen uskonkokemuksen demonisoiminen ei ole järkevää. Ihmisten hyviä hengellisiä kokemuksia ei voida lähtökohtaisesti kategorisoida johonkin b-luokkaan.
Järvinen puhuu erilaisista teistä Jumalan luo. Vahvalla uskonvahvuuden tiellä tarvitaan selkeitä rajoja ja tiukkoja vastauksia. Vahvan epäuskon tietä kulkeva etsii loogisia vastauksia ja pohtii järjen ja uskon suhdetta. Esoteerisellä kokemuksen tiellä kristillistä ydintä etsitään erilaisista hengellisistä virtauksista.
– Kysymys on, miten kirkko voi kulkea sen ihmisen mukana, joka kulkee näitä eri teitä. Vai olemmeko vain sen yhden porukan matkakumppaneita, Järvinen kysyy.
Jaa tämä artikkeli: