Modernia kansanuskoa. New age -hengellisyys keskittyy usein yksilön terveyteen.
New agen lumosta vaietaan kirkossa
New age ja kristillisyys kiinnostavat samoja ihmisiä, mutta kirkossa uushenkisyyden etsijöille on niukasti tilaa.
Kun Helsingin seurakuntayhtymä osallistui uushenkisille Minä Olen -messuille ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten, osa messukävijöistä suuttui. Ei siksi, että kirkko oli paikalla, vaan siksi, että kirkko tuli vasta silloin.
"Moni kertoi aloittaneensa aikoinaan hengellisen etsintänsä kirkosta, mutta tulleensa torjutuksi", useana vuonna messuilla mukana ollut pastori Henri Järvinen kertoo. Järvinen kohtaa erilaista uushenkisyyttä myös työssään Taideyliopiston oppilaitospappina.
Kirkon tutkimuskeskuksen teettämä kysely Kustannus Oy Rajatiedon julkaiseman Ultra-lehden lukijoille kertoo, että samat ihmiset ovat kiinnostuneita niin kristinuskosta kuin uushenkisyydestä.
Siinä missä kaikista suomalaisista 41 prosenttia pitää vähintään todennäköisenä, että Jeesus on Jumalan poika, Ultran lukijoista niin ajattelee 71 prosenttia. Taivaan olemassaoloon uskoo kaikista suomalaisista 42 prosenttia, mutta Ultran lukijoista 73 prosenttia.
Brittiläisen uskontotieteilijä Paul Heelasin hypoteesin mukaan kristinusko ja vaihtoehtoisen henkisyyden kulttuuri edustavat kilpailevia maailmankatsomuksia, ja uushenkisyys on länsimaissa vähitellen syrjäyttämässä kristinuskon. Suomessa tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkansa, vaan kristinusko ja new age elävät rinnakkain ja limittäin.
Ainakin ihmisten mielissä. Virallisen kirkon suhde new ageen on ollut perinteisesti kielteinen.
”Siihen porukkaan, joka menee mukaan uushenkisiin virtauksiin, on suhtauduttu vähätellen ja jopa halventavasti, vaikka he olisivat lähtökohtaisesti kiinnostuneita siitä, mistä me kirkossa puhumme. On ajateltu, että se porukka on kaukana kirkollisesta hengellisyydestä”, Henri Järvinen sanoo.
Järvinen arvioi, että kirkossa on arvostettu arkisen ahertajan uskonnollisuutta, mutta siinä kohderyhmässä kirkon touhu ”ei voisi vähempää kiinnostaa”.
Uuden henkisyyden saapuessa Suomeen 1980-luvulla new agea pidettiin kirkon piirissä vakavana uhkana kristinuskolle. Tutkija Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että kirkossa kiinnostuttiin samaan aikaan kristillisestä mystiikasta, hiljaisuudesta ja mietiskelystä.
”Uskonnollisuuden muuttuessa laajemmin yhteiskunnassa myös kirkossa haluttiin katsoa, mitä sellaista omasta perinteestämme löytyy, joka vastaisi hengellisen kokemuksen tarpeeseen”, Sohlberg sanoo.
Osa uushenkisistä etsijöistä onkin löytänyt paikkansa kirkon sisältä esimerkiksi Hiljaisuuden ystävistä tai Tuomasyhteisöstä. Nykyään osa seurakunnista järjestää myös joogatunteja, papin kanssa voi kokeilla mindfullnessia ja retriitit kuuluvat vakituiseen ohjelmaan.
Useimpien kirkon työntekijöiden asenne uushenkisyyteen on silti Järvisen mukaan kielteinen.
”Moni ajattelee, että se on pahaa ja pimeää tai ei yhtään tiedä, mistä on kysymys”, Järvinen sanoo.
Joillakin uushenkisyyden etsijöillä suhde kirkkoon katkeaa kokonaan, ja jotkut joutuvat piilottamaan osan hengellisyydestään. Järvinen kertoo papeista, jotka ovat kiinnostuneita new agesta, mutta eivät uskalla puhua siitä työpaikallaan, sekä seurakunta-aktiiveista, jotka elävät eräänlaista kaksoiselämää.
”Ihminen voi olla tunnettu new age -piireissä esimerkiksi ennustajana ja samaan aikaan aktiivinen seurakunnan luottamushenkilö.”
Molemmat puolet pidetään tiukasti erillään ja salassa.
”Ihmisen oman hengellisyyden kannalta se on järjetön tilanne”, Järvinen sanoo.
Yksilön hyvinvointiin keskittyvä new age -hengellisyys muistuttaa Sohlbergin mukaan kansanuskoa, jossa erilaiset uskomukset ovat perinteisesti liittyneet terveyteen ja parantamiseen.
Järvinen puhuu erilaisista teistä Jumalan luo. Vahvan uskon tiellä tarvitaan selkeitä rajoja ja tiukkoja vastauksia. Vahvan epäuskon tietä kulkeva puolestaan etsii loogisia vastauksia ja pohtii järjen ja uskon suhdetta.
Esoteerisellä kokemuksen tiellä kristillistä ydintä etsitään erilaisista hengellisistä virtauksista.
”Kysymys on, miten kirkko voi kulkea sen ihmisen mukana, joka kulkee näitä eri teitä. Vai olemmeko vain sen yhden porukan matkakumppaneita”, Järvinen pohtii.
Uushenkisyyden etsijän pitäisi Henri Järvisen mielestä löytää kirkosta vastinetta tai ainakin keskusteluyhteys. Se ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Uushenkisiin virtauksiin saa suhtautua myös kriittisesti, mikäli ne eivät kestä teologista tarkastelua.
”Kaikessa hengellisyydessä, ihan tässä meidän omassakin, on asioita, joihin pitää suhtautua torjuvasti. Jos pidetään kiinni kristillisistä perusarvoista ja perusopista, se sulkee tiettyjä vastakkaisia näkemyksiä pois. Mutta emme saisi ajatella, ettemme keskustele näiden muiden tulkintojen kanssa.”
Järvinen varoittaa, että kirkko ajaa itsensä marginaaliin, jos se ei ota henkisyyden etsijöitä ja heidän hengellisiä kokemuksiaan vakavasti.
”New age ei ole yhden erityisryhmän juttu, vaan uuden henkisyyden ilmiöt ovat yhä enemmän valtakulttuuria. Naistenlehdet ovat täynnä joogaa ja mindfullnessia”, Järvinen muistuttaa.
Jaa tämä artikkeli: