Anu Valonen (kesk.) esitelmöi henkistymisestä Mika Räinälle ja Irina Pulkalle. Kuva: Johanna Tirronen
Niin hallitusti kuolemasta
Jos joku alkaa puhua kuolemasta konkreettisesti tai peräti suunnitella hautajaisiaan, seuraa siitä helposti hiljaisuutta, viistoja katseita ja vaivautuneita ilmeitä.
Ei ihme, sillä kuolema lopettaa ihmisen minuuden ja tekee hänestä muiston. Onhan se ikävä small talkin aihe. Kuolemisen tunnetason käsitteleminen on vielä vaikeampaa.
Q-teatterin Puoli-Q-näyttämöllä vierailee parhaillaan Kati Kaartisen käsikirjoittama ja ohjaama Ilossa! – hautaharjoituksia. Esitys tarttuu kuolemasta puhumisen vaikeuteen hilpein ottein. Ryhmä ihmisiä on kokoontunut harjoittelemaan kunkin toiveitten mukaisia hautajaisia. Hallitut harjoitukset leviävät kuitenkin yhä uudelleen ryhmän käsiin, sillä puhe karkaa pieneen ja arkiseen, heittojen ja ilkeyksien ruotimiseen. Yritetään olla aiheen vaatimusten mukaisesti vakavia, mutta tavallinen pikkusieluisuus tunkee läpi – toki herkkiäkin hetkiä koetaan.
Irina Pulkan Iiris on suunnitellut tarkkaan, miten kaiken pitää mennä, mutta ryhmä takeltelee. Iiris on panssaroinut itsensä tiukasti: Jos muilla on ongelmia hänen asenteensa tai sanomistensa kanssa, se on heidän huolensa.
Henkistyminen tulee ennen kuolemaa, uskoo Annu Valosen Jutta. Hänen ratkaisunsa ovat rituaalit, jotka alkavat gurun johdolla tositeholla kolme päivää ennen kuolemaa. Ikävä vain, että ajankohta saattaa olla vaikeasti ennakoitavissa. Jutan henkistyminen tuntuu olevan itse asiassa kuoleman tosiasian kiertämistä.
Olka Horilan Ruusu ja Mika Räivän Matti liikkuvat perinteisimmissä toiveissa: Kun elämisen tehtävä on suoritettu, voi poistua siististi, pappi puhuu jotain, ja ihmiset muistelevat.
Kaikille tulee hirmuinen kiire, kun Jiri Kuronen aloittaa laulun Luvatusta maasta. Puhe Jumalan kirkkaudesta on ehdottomasti liikaa?
Ilossa! – hautaharjoituksia Q-teatterissa 14.2. saakka.
Jaa tämä artikkeli: