null Niina Sinisalo auttaa antamalla aikaa

Nina Sinisalo on toiminut pari vuotta tukihenkilönä yli 10-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Nina Sinisalo on toiminut pari vuotta tukihenkilönä yli 10-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Ajankohtaista

Niina Sinisalo auttaa antamalla aikaa

Yhdessäoloa, leikkimistä, ihan tavallista elämää. Sitä tukihenkilönä toimiminen tarkoittaa Niina Sinisalolle.

Espoon seurakuntien erityisnuorisotyö tarjoaa 10–14-vuotiaille lapsille ja nuorille tehtävään koulutettuja, yli 18-vuotiaita tukihenkilöitä. Niina Sinisalo on ollut mukana pari vuotta.

– Tämä sopii ihmiselle, joka on elämäniloinen ja haluaa auttaa muita.

Tukisuhteen alussa tehdään sopimus lapsen tai nuoren, tämän vanhempien, tukihenkilön ja seurakunnan erityisnuorisotyönohjaajan välillä. Tukipari tapaa esimerkiksi viikoittain jonkin yhteisen tekemisen merkeissä.

– Usein se on ihan tavallista. Leikitään ja vietetään aikaa yhdessä. Kaksi kertaa olemme käyneet elokuvissa, mikä tuntui erityiseltä. Myös seurakunnan järjestämä leiriviikonloppu jäi mieleen, Sinisalo sanoo.

Tukihenkilöt ja tuettavat voivat tulla mistä tahansa Espoosta, miksei kauempaakin. Sopimus tehdään aina vuodeksi kerrallaan.

– Lapset kiintyvät tukihenkilöön, ja siksi on voitava sitoutua.

Seurakunnassa on yhteyshenkilöt, joihin voi ottaa yhteyttä. Lisäksi tukihenkilöt tapaavat toisiaan pari kertaa vuodessa.

– On kiva ja hyödyllistä nähdä muita ja jutella, mitä he ovat tehneet. Toiminta on konkretisoinut minulle, miten pienellä voi auttaa. Se tuo kaikille hyvän mielen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.