Niinistö vai Haavisto
Aion äänestää sunnuntaina Sauli Niinistöä. Tai ehkä sittenkin Pekka Haavistoa. Ratkaisuni teen siksi, että ehdokkaallani on mielestäni paremmat edellytykset johtaa maan ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tai siksi, että hänen arvonsa ovat lähempänä omiani kuin toisen ehdokkaan. Painoa annan myös hänen henkilökohtaisille ominaisuuksilleen ja esiintymiskyvylleen.
Ei sekään ole merkityksetöntä, miten uskon hänen selviävän edustustehtävistä kotimaassa ja millainen viesti hänestä välittyy ulkomaille. Onko hänen esiintymisestään hyötyä Suomelle tai voiko hän viedä pohjoismaisesta elämäntavasta ja arvomaailmasta maailmalle jotain sellaista, joka tekee tästä pallosta hitusen paremman paikan kaikille ihmisille. Loppujen lopuksi on kysymys myös ihan puhtaasta tunteesta; tykkään enemmän tästä kuin tuosta toisesta.
Hallitsijan suhde kristilliseen uskoon ei ole perinteisen luterilaisen käsityksen mukaan hänen keskeinen ominaisuutensa. ”Parempi viisas ja jumalaton hallitsija, kuin hurskas ja tyhmä.” Selvyyden vuoksi lienee paras sanoa, ettei kumpikaan ehdokas tällä kertaa sovi kumpaankaan noista kuvauksista. Joillekin äänestäjille ehdokkaan suhde uskoon on kuitenkin ainakin tunnepuolella tärkeä.
Demokratiaan kuuluu se, että kaikki saavat tehdä oman valintansa ihan sillä perusteella kuin itse parhaaksi näkevät. Äänestyskopissa jokainen voi ilmaista tahtonsa kenenkään painostamatta järkensä, tunteensa ja omantuntonsa mukaisesti.
Suora presidentinvaali saa myös villit tunteet liikkeelle. Innokkaimmat kannattajat yrittävät tukea ehdokastaan sekä sopivin että ikävin tavoin. Ylenmääräinen oman suosikin hehkutus ja etenkin vastustajan mollaaminen tympivät. Moni normaalisti ihan järkevä ihminen munaa itsensä vaalin tiimellyksessä sortuessaan esimerkiksi tahallisesti vääristelemään vastaehdokkaan sanomisia ja tekemisiä.
Joka tapauksessa suora presidentinvaali on kansanvallan ja demokratian juhlaa. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus takaa, että jokaisen sana painaa lopputuloksessa yhtä paljon. Ensi sunnuntaina joidenkin juhlat jatkuvat vielä vaalituloksen julkitulon jälkeen. Toiset joutuvat nielemään katkeran kalkin, kun oma ehdokas ei sittenkään kelvannut enemmistölle. Sekin kuuluu demokratiaan.
Seppo Simola
päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: