Njassa on musiikin monitoimimies
Kuva: Pasi Rauhala

Njassa on musiikin monitoimimies

Mennäänkö kahvilaan juttelemaan, täällä on paikat vielä vähän sekaisin.

Astumme ulos Radio Helsingin uudesta kodista Kalasataman Teurastamolla yhdessä Jyrki ”Njassa” Jantusen kanssa. Kukapa vähänkään musiikkia kuunteleva ei häntä tuntisi. Tämä musiikin monitoimimies aloitti radiotoimittajan työt jo 1980-luvun puolivälissä. Sen lisäksi hän tekee DJ-keikkaa ja on monelle tuttu festivaalien juontaja. Televisiossakin hän on ollut, esimerkiksi Levyraati-ohjelmassa muutama vuosi sitten.

Tällä hetkellä Njassa, 51, on Radio Helsingin kuuntelijoille läsnä neljästi viikossa. Vuonna 2000 perustetun radioaseman uusi vaihe alkoi vuoden vaihteessa, kun omistaja vaihtui Sanoma-konsernista Pro Radio Helsinkiin.

Tomi Ruotimolla kumppaneineen on meille kauaskantoisia suunnitelmia. Tiedämme, että kaikki on meistä itsestä kiinni, Njassa kertoo huojentuneena.

Njassa syntyi 1960-luvun Töölöön pallokentän kupeeseen. Musiikki on häntä liikuttanut pienestä pitäen.

– Muistan, kuinka viisivuotiaana tanssin balettia television edessä. Spagaattia matkiessa minulta repesi tyrä, Njassa muistelee.

Ensimmäinen kunnolla tajuntaan kolahtanut artisti oli Louis Armstrong pop-hitteineen. Harvan varhaiset nuoruusidolit ovat kuitenkaan yhtä yleviä.

– Onko vain suosittu hyvää? Loppujen lopuksi mikään ei ole minulle hölmöä. Paskakin on hyvää, se saa kukat kukkimaan, Njassa virnistää ja viittaa nykyisen kollegan Ari Peltosen Paskalista-ohjelmaan.

Nuoren Njassan tie vei legendaarisen Lepakon hämyisiin nurkkiin, josta ei enää ollut pitkä matka radioaalloille. Siitä asti radion ystävät ovat saaneet nauttia Njassan omintakeisesta tyylistä. Ajoittain tajunnanvirranomaisia juontoja kuunnellessa vaikuttaa, että hän ei ole aikuistunut vakavaksi.

Haastattelun aikana kuitenkin selviää, että ilottelun takana on vissi filosofia.

– En voi olla jäykistelijä, se ei vain sovi svengaavaan musiikkiin. En juuri häpeä hölmöjä juttujani, mutta samalla mun tehtävä on viedä juonta eteenpäin. Hölötys ei merkitse mitään, jos siellä ei ole mitään taustalla, Njassa avartaa.

Musiikillisesti Njassa on hyvin kaikkiruokainen, vaikkakin mustalla rytmimusiikilla ja punkrockilla taitaa olla erityinen paikka miehen sydämessä. Musiikkimiehen taannoiselta top 50 -albumilistaukselta löytyi vain yksi 2000-luvulla tehty levy, Manu Chaon Esperanza.

– Halusin siinä painottaa sitä, että musiikki on kertautunut. 50 vuotta vanhasta levystä voi varmuudella sanoa, onko se hyvä vai ei. Esimerkiksi Summertime on ehkä maailman paras biisi, josta tullaan tekemään aina vain uusia ja tunnistettavia versioita.

Vuonna 2011 Njassan työ noteerattiin Suomi-palkinnolla. Pysti tuli yllätyksenä ja veti myös vähän mietteliääksi.

– Lopulta ajattelin, että olen osa jatkumoa ja porukkaa, joka on pitänyt yllä Lepakon henkeä. Olin siinä pitkälti äänitorvena. Mulle se tarkoittaa, että en kiellä uusia ilmiöitä vaan yritän ottaa niistä paremmin selvää.

Mitä tuleman pitää, sitä Njassa ei halua lähteä määrittämään. Siellä saattaa odottaa vaikka oma levy, tai sitten jotain ihan muuta. Mitäpä sitä murehtimaan, kun musiikki ja sen tekijät jaksavat yhä kiehtoa.

– Kaikenlaista on vielä toki tekemättä. Pitää edetä vaiston varassa ja omien arvojen mukaan. Silloin jokainen voi elää omaa unelmaa.

Antti Möller

Jaa tämä artikkeli: