null Noin 316 000 juhli joulua pääkaupunkiseudun kirkoissa

Espoon tuomiokirkko oli yksi suosituista paikoista jouluaattona. Kuva: Mikko T. Helminen.

Espoon tuomiokirkko oli yksi suosituista paikoista jouluaattona. Kuva: Mikko T. Helminen.

Ajankohtaista

Noin 316 000 juhli joulua pääkaupunkiseudun kirkoissa

Suosituin kirkossakäyntipäivä on yhä jouluaatto.

Joulunaika täytti jälleen kirkot pääkaupunkiseudulla. Espoon, Helsingin ja Vantaan evankelis-luterilaisten seurakuntien joulutapahtumissa kuten hartauksissa, Kauneimmissa joululauluissa ja kirkkokonserteissa kävi yhteensä noin 316 000 henkeä.

Kasvua oli ainakin Espoon kävijämäärissä peräti 16 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Helsingin seurakuntien tilaisuuksissa joulunpyhinä oli liki 14 prosenttia enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.

Joulunajan kolme suosituinta kirkkoreissua ovat perinteisesti olleet ensimmäisen adventin Hoosianna-kirkot, kolmannen adventtisunnuntain Kauneimmat joululaulut sekä ykkösenä tietysti jouluaaton hartaudet. Näin oli tänäkin vuonna.

Pelkästään jouluaattona pääkaupunkiseudun seurakunnat järjestivät lähes 200 jouluhartautta ja jouluyön jumalanpalvelusta. Kotikaupunginosan tutun kirkon lisäksi hautausmaiden hartaushetket vetivät väkeä.

"Monessa perheessä joulun juhlinta alkaa juuri aaton alkuiltapäivän hartaudesta. Kirkkoreissulle lähdetään usean sukupolven voimin", sanoo Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen.

316 000 kävijän lisäksi tuhannet hiljentyivät joulutunnelmaan seurakuntien työntekijöiden kanssa koulujen ja palvelutalojen hartauksissa tai ravintoloiden ja ostareiden lauluhetkissä. Tilastoissa eivät ole mukana myöskään kirkoilla järjestetyt joulumyyjäiset, adventinajan pihatapahtumat tai normaalin viikkotoiminnan kuten kerhojen omat juhlat.

Kävijätiedot kerättiin alkaen ensimmäisestä adventista eli tänä vuonna 29.11. ja päättyen tapaninpäivään 26.12. Kirkoissa joulua vietetään loppiaiseen 6. tammikuuta saakka, jolloin ehtii vielä laulamaan esimerkiksi Kauneimpia joululauluja.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Helsingissä ja Vantaalla suosituimpia joulunajan tilaisuuksia olivat konsertit

Ajankohtaista

Seurakuntien joulunajan tilaisuuksiin osallistui tänä vuonna vajaat 240 000 kävijää.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.