Akse Pettersson ohjaa Jukka Ruotsalaista ja Ella Lahdenmäkeä tiivistä yhteisöä kuvaavan Noitavaino-näytelmän harjoituksissa. Kuva: Sirpa Päivinen

Noitavaino-näytelmä iskee vastakkainasettelun ytimeen

Ohjaaja Akse Petterssonin mielestä tämä aika vaatii teatterintekijöiltä kannanottoja.

• 03.10.2016 15:50
• Raisa Rauhamaa

Istutko vai seisotko, yksilö vai yhteisö, teetä vai kahvia? Kun yksi Akse Petterssonin Noitavaino-näytelmän hahmoista ei osaa valita, tenttaajien sävy kiristyy. Harjoituksissa kohtaus päätyy uhkaaviin Koita nyt päättää! -huutoihin. Näin nopeasti viattomasti alkanut kysely liukuu väkivaltaiseksi painostukseksi.

Petterssonin mukaan Noitavaino kertoo yhteisöstä, joka pyrkii hyvään ulkoistamalla pahan, mutta päätyy samaan kuin se, mitä se syyttää pahuudesta.

– Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että toiset ovat pahoja ja yksinkertaisia ja me muut moraalisempia.

– Noitavainossa on arvojen sijasta kyse mekanismeista, jotka ajavat ihmiset ja yhteisöt vastakkain. Nyt varsinkin, kun on paljon kahtiajakautumista ja leiriytymistä, tuntuu tärkeältä tarkastella myös omaa toimintaa kriittisesti. Oma turvallinen ja mielestään oikeassa oleva yhteisö syyllistyy ihan samoihin mekanismeihin kuin oletettu vastapuoli, sanoo Pettersson, joka on myös Takomon taiteellinen johtaja.

Takomo sijaitsee Punavuoren hipsterialueen ytimessä.

– Kyllä, meidän katsojakunta ja me itse elämme pitkälti punavihreässä kuplassa. Hurskasteluun ei ole varaa, koska kaikki jakavat jo valmiiksi yhteisiä arvoja ja mielipiteitä, hän pohtii.

– Sen sijaan näytelmän yksi kärki on niin päin, että jokaisella meistä saattaa olla aika lyhyt matka siihen, että voisimme syyllistyä pahuuteen.

Noitavainossa yksilöt muodostavat tiiviin yhteisön, jonka alaisuudessa yksilöiden käytös yhdenmukaistuu.

– Toisaalta elämme kiistatta yksilökeskeistä aikaa ja toisaalta kaipaamme kovasti yhteisöllisyyttä. Se on ristiriitainen asetelma, jossa koetellaan vierauden sietokykyä. Pysyäkö lujana omille arvoille vai lähteäkö tuuliviirinä muiden mukaan?

Teatteri avaa yhteiskunnallista keskustelua

Viime keväänä Akse Pettersson halusi perua koko Noitavainon.

– Kesä oli tulossa ja ideat olivat vähissä. Tuntui, etten jaksa näin synkkää aihetta. En ole halunnut ottaa kantaa tai provosoida vaan näyttää ilmiöitä. Nyt aika vaatii kannanottoja, ja teatterin tehtävä on avata omilla keinoillaan yhteiskunnallista keskustelua.

Hän on tyytyväinen, ettei luopunut näytelmästä, sillä se iskee suoraan kiristyvän vastakkainasettelun ilmapiirin ytimeen.

– Nythän melkein jo odotetaan, että jotain pahaa tapahtuu, valitettavasti, hän toteaa.

Pettersson itse tunnustautuu keskitien kulkijaksi.

– En suostu ajattelemaan, että olisimme aivan perustavalla tavalla erilaisia. Arvot eivät ole niinkään ongelma, vaan umpimielisyys suhteessa toisenlaisiin. On tutkittu, että mikäli ihmisellä on valmiiksi negatiivinen mielikuva toisesta, hän pyrkii kaikin keinoin ylläpitämään sitä. Mikä vain vastapuolen ajatus käännetään vahvistamaan omaa ennakkoasennetta, jolloin kohtaaminen avoimin mielin on mahdotonta.

Näytelmän nimi viittaa noitavainojen historiaan. Aihe on kiinnostanut Petterssonia jo pitkään, ja hän on kerännyt siitä hyllymetreittäin kirjallisuutta.

– Meidän on helppo suhtautua historiallisiin tapahtumiin kauhistellen, että oltiinpa ennen pahoja. Noitavainojen aikaisessa maailmankuvassa noitien metsästäminen oli täysin loogista. Jumala oli konkreettinen, samoin Saatana. Noitien oletettu salaliitto Saatanan kanssa hyvien ihmisten päänmenoksi synnytti hysteriaa. Kyse oli konkreettisista peloista.

– Ja tämä on kiinnostavaa: uskomisen näkökulmasta oltiin sokeita uskomuksille. Minulle, joka en ole uskovainen, uskonnoissakin on pohjimmiltaan kyse arvoista ja eettisistä valinnoista. Myös uskontoihin liittyy tarve kuulua yhteisöön.

Nykyinen meno pelottaa

Tänä syksynä Akse Pettersson osallistui rasisminvastaiseen Peli poikki -suurmielenosoitukseen.

– Inhottaa liehuvat liput. On hankalaa, kun ihmisoikeuskysymyksiä käytetään puoluepoliittisiin tarkoituksiin ja niillä käydään kauppaa, oli aate mikä tahansa.

Toisaalta hän lähtiessään marssimaan pohti, onko meillä varaa olla neutraaleja.

– On pelottavaa, jos on pakko valita puolensa. Juuri nyt ympäröivä todellisuus tuntuu painostavalta. Joku tekee valinnan puolestani, jos en itse tee sitä.

Nykyteatterin kärkinimiin kuuluva Pettersson valmistui vuonna 2011 Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalta. Hänen Q-teatteriin ohjaamansa sukupolvinäytelmä Kaspar Hauser kohautti kaksi vuotta sitten. Viime keväänä taas Svenska Teaternin Titanic sai kriitikot ja yleisön polvilleen.

Hän käsikirjoittaa ja ohjaa Teatteri Takomon ohessa muillekin teattereille.

– Nyt töitä on. Kalenteri on täynnä 2018 loppuun asti.

Seuraavaksi Pettersson tekee teatteria lapsille Viiruksessa.

– Sitä eivät pääse aikuiset katsomaan. Näytelmän nimi on Hirviöt, ja se käsittelee pelkoja, hän paljastaa.