Nokian ex-lakiasiainjohtaja: Emme saa jättää ihmisiä ulkopuolelle
Nokian matkapuhelinyksikön ex-lakiasiainjohtaja Anne-Liisa Palmu alusti toukokuussa pienyrittäjien Tea tasting -illassa Herttoniemenrannan kappelissa teemalla Mitä Nokian menestys ja menetys opetti.
– Emme saa jättää ihmisiä yhteisen elämän ulkopuolelle samalla tavalla kuin 1990-luvulla, Palmu painotti.
Nokia-uran jälkeen Palmu julkaisi Nokia vuodet – mitä johtamisesta voi oppia -kirjan, minkä jälkeen hän perusti kurssikeskuksen. Palmulla on takanaan vaativa työura ja oman yrityksen konkurssi.
Rankkojen kokemustensa myötä hän toivoo koko Suomelle uutta asennetta Nokian jälkeisestä krapulasta selviämiseen. Jos epäonnistumisia ja virheitä ei käsitellä, niistä ei päästä irti eikä opita.
– Näistä asioista pitäisi aika ajoin puhua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi tuomita itseä tai toisia.
Suomen teknologiastrategiaa Anne-Liisa Palmu epäillee luovuuden kannalta yksinapaiseksi. Viime vuosina kokemaamme talouskasvua ei enää tule.
– Olemme hurahtaneet ajatukseen, että ihminen on vasta sitten jotain, kun kasassa on kauheat mammonat. Ihmiskuva on aivan epärealistinen. Olemiseen täytyy palauttaa täyspäisyys.
Palmun mukaan maata pitäisi rakentaa yhdessä. On keskityttävä siihen, mihin itse voi vaikuttaa.
– Kaikkien pitäisi tutustua paremmin itseensä. Suomi on mahtava maa. Iso muutos voi lähteä liikkeelle meistä.
Mikroyrittäjien pitäisi Anne-Liisa Palmun mukaan voida toimia tasa-arvoisissa verkostoissa ilman suuryritysten sanelua. Asennemuutoksessa on tärkeää totuudellisuus.
– Jos ihminen ei ole totuudellinen, seuraa itsepetos ja vääristyneitä toimintatapoja. Jos jotakin asiaa käsitellään kriittisesti, siihen vedetään yhtäläisyysmerkit negatiivisuuteen.
Tämä liittyy Palmun mukaan heikkoon suomalaiseen vuorovaikutuskulttuuriin.
– Ihmisen pitää tutustua omaan tiedostamattomaan häpeäänsä, joka vie meiltä kyvyn rakastaa itseämme ja toisiamme. Epäonnistumisista voi vahvistua ja päästä eteenpäin.
Suomi on Palmun mukaan samassa tilanteessa kuin Nokia pari vuotta sitten. Palmu ei pidä hyvänä kaipuuta takaisin Kekkosen aikaan tai yhden yrityksen hallitsevaan asemaan.
Nokialla oli vahva yhdessä tekemisen henki, kunnes se muuttui amerikkalaistuneeksi, globaaliksi yritykseksi.
– Suomalainen yhteishenki voidaan saada aikaan missä työpaikassa tahansa. Se edellyttää, että jokaisen työntekijän merkitystä korostetaan.
Jaa tämä artikkeli: