Edelleen käytössä. Urnesin kirkko on yksi Norjan kiehtovimmista ja vanhimmista säilyneistä sauvakirkoista. Kirkko sai nykyisen ulkoasunsa noin vuonna 1130. Sen rakensi todennäköisesti rikas ja vaikutusvaltainen Ornesin perhe. Osa kirkosta on kuitenkin rakennettu jo vuonna 1050. Kirkko on edelleen käytössä. Pastori Vegard Bondevik Lie odottaa Pyhän Olavin päivän jumalanpalveluksen aloittamista.
Norjan sauvakirkot kuiskivat historiaa
Viikinkirituaalit saivat väistyä, kun Pyhä Olavi käännytti Norjan kristinuskoon.
Teksti Satu Hotakainen Kuvat Trond H. Trosdahl
Hiljainen puheensorina täyttää kirkkopihan. On Pyhän Olavin päivä vuonna 2013. Ihmiset tervehtivät pastori Vegard Bondevik Lietä ja tungeksivat sisään Urnesin sauvakirkon kapeasta oviaukosta.
Nojaan kiviaitaan ja suljen silmäni. Matkaan vuoteen 1070.
Kymmenenvuotias Eirik nousee varpailleen ja kurkistaa kiviaidan yli. Hän on käynyt jo monta kertaa salaa katsomassa, miten miehet kasaavat männyn rungoista suurta rakennusta.
Kirveet ja puukot ovat heiluneet useita viikkoja ja muovanneet puusta pyhättöä uudelle jumalalle. Rakentajamestari on tuonut mukanaan joukon vieraspaikkakuntalaisia käsityöläisiä. Miehet ovat rakentaneet vastaavanlaisia kirkkoja muuallekin Norjaan ja näyttävät olevan hyvin tottuneita käsittelemään puuta.
Erilaiset uskomukset ja taiat olivat liittyneet tiiviisti Eirikin vanhempien arkielämään. Rituaalit auttoivat satoa kypsymään ja saivat sateen tulemaan silloin, kun sitä kipeimmin tarvittiin. Kirkon uusi jumala tuntuu ulkopuoliselta ja kaukaiselta.
Mitähän vanhat jumalat pitävät uudesta jumalasta, jolle rakennetaan oma talo? Voikohan tältäkin jumalalta pyytää hyvää satoa, Eirik miettii.
Sisämaassa asuva torpparin poika Eirik ei ole kuullut kristinuskosta yhtä varhain kuin rannikolla asuvat ikätoverinsa, joiden vanhemmat ovat jo ehkä vuosia luoneet palvovat silmänsä pyhäpäivinä kirkon kattoon. Vanhat viikinkirituaalit olivat joutuneet väistymään.
Eirik hiipii lähemmäksi kirkkoa. Sen pohjoisseinällä on pieni oviaukko ja merkillisen näköisiä kaiverruksia.
Käärmemäiset lonkerot kipuavat Urnesin sauvakirkon pohjoisseinää ylös. Kun Eirik katsoo oikein tarkkaan, hän löytää kuviosta lohikäärmeitä, leijonan, käärmeitä ja liljoja.
Kuviot ovat tuttuja Eirikille viikinkitaruista. Niihin on kuitenkin sekoitettu myös jotain uutta. Eirik oppii vasta myöhemmin, että oudommat kuviot kirkossa ovat kristillisiä symboleita.
Vähitellen myös Eirikin perhe lopettaa vanhojen rituaalien toteuttamisen, ja Urnesin suvun tiluksille rakennetusta kirkosta tulee heidän pyhättönsä.
Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla vuosina 800–1000, kun Harald Kaunotukka kokosi eri päällikkökunnat yhteen. Hän hallitsi Norjaa noin vuodet 872–930. Harald Kaunotukan pojat ja pojanpoika puolestaan hallitsivat maata vuoteen 970 saakka.
Valta vaihtui tiuhaan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Elettiin aikaa, jolloin kristinusko alkoi vakiinnuttaa asemaansa Norjassa ja sauvakirkkoja rakennettiin ympäri maata.
Yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki Norjan kuninkaat ovat olleet kristittyjä Haakon Hyvästä eteenpäin. Hän hallitsi maata 935–961.
Väkivaltaisimmin norjalaisia käännytti Olavi Haraldsson eli Pyhä Olavi . Hän hallitsi maata vuosina 1015–1028. Olavi Haraldssonin katsotaan käännyttäneen Norjan lopullisesti kristinuskoon edeltäjänsä Olavi Tryggvasonin kanssa.
Kristinusko oli tosin vaikuttanut Norjan rannikkoseutuihin jo ennen Pyhän Olavin aikaa. Kristinuskoon kääntyneen Britannian ja Norjan välillä oli vahva yhteys viikinkiretkien ja kaupankäynnin ansiosta.
Pohjoiseurooppalaiset normannit, viikingit ja muut skandinaaviset kansat olivat tunnettuja elinvoimastaan, laajenemishalustaan ja sotaisuudestaan.
Vaellukset ja valloitusretket johtivat siihen, että kansat tulivat kosketuksiin myös kristinuskon kanssa. Pakanauskomusten ja kristinuskon törmääminen aiheutti väistämättä ristiriitoja.
Kauppias- ja soturiluokka omaksuivat kristinuskon nopeammin, kun taas tavallinen maalaisrahvas kääntyi uuteen uskontoon hitaammin.
Pyhä Olavi vahvisti kristinuskon virallisen aseman Norjassa lailla. Lait kielsivät rukoilemasta vanhoja jumalia, määräsivät ihmiset maksamaan palkkioita papeille, kielsivät avioliiton sukulaisten kesken ja kielsivät hylkäämästä vastasyntynyttä metsään. Lakeja vastustettiin, sillä ne poikkesivat vanhoista käytännöistä.
Pyhä Olavi yritti myös vakiinnuttaa kirkon asemaa kauempana rannikosta, jonne kristinusko ei ollut vielä kauppayhteyksien kautta levinnyt.
Pyhän Olavin oikeuskäytäntö oli tasa-arvoinen. Karkoitus, kuolema tai kidutus uhkasi lainrikkojaa säätyyn katsomatta.
Käännyttäminen aiheutti vihaa ja katkeruutta. Siksi Knuut Suuren olikin kohtalaisen helppo valloittaa Norja vuonna 1028.
Kaksi vuotta myöhemmin Pyhä Olavi yritti saada kruunua takaisin, mutta hän kaatui Stiklestadin taistelussa 29. heinäkuuta 1030. Taistelu käytiin vallasta eikä uskonnosta, sillä uskonasioissa Knuut Suuri ja Olavi Haraldsson olivat samalla puolella, koska kumpikin oli kristittyjä.
Urnesin vuonna 1070 rakennettu sauvakirkko kohosi paikalleen Olav Kyrren hallintokaudella. Hän oli Norjan kuningas 1067–1093. Olav Kyrren aikana Norja jaettiin pysyviksi hiippakunniksi. Hiippakuntien ympärille Bergeniin, Osloon ja Nidarosiin, nykyiseen Trondheimiin, alkoi kasvaa kaupunkeja.
Puheensorina täyttää kirkkopihan. On Pyhän Olavin päivä vuonna 1113.
Jo aikuistunut Eirik ottaa hatun kouraansa ja nostaa katseensa kohti kirkon kattoa. Valo siivilöityy sisään pienistä ikkunoista.
Alttarilla oleva kynttilänjalka on viikinkiveneen muotoinen. Siihen on kiinnitetty yhdeksän kynttilää. Eirik oli kuullut, että ne symboloivat yhdeksää erilaista enkeliä, jotka liittävät yhteen taivaan ja maan.
Urnesin mahtisuvulle, kirkon rakennuttajalle, on oma seisoma-alueensa, mutta muuten miehet ja naiset ovat jakautuneet seisomaan omilla puolillaan, miehet oikealla ja naiset vasemmalla.
Pappi alkaa resitoida liturgiaa latinaksi. Gregoriaaninen musiikki kohoaa suitsukkeen mukana kohti taivaita.
Eirikin usko Jumalaan on vahvaa. Hän tietää olevansa matkalla pyhimysten jalanjäljissä luvattuun maahan.
Avaan silmäni. On vuosi 2013 ja Urnesin tervattu sauvakirkko on täyttynyt seurakuntalaisista.
Enää kirkossa ei seistä, ja puupenkeille on lupa istuutua mieluiselle paikalle, sukupuolesta riippumatta.
Kirkon nykyiset puurakenteet ovat noin vuodelta 1130, mutta pohjoisseinän kaunis puukaiverrus on säilynyt vuonna 1070 rakennetusta sauvakirkosta.
Eirik-niminen pikkupoika on saattanut olla salaa ihmettelemässä pyhää rakennusta. Yhtä hyvin voi olla, että keskiajalla uskonasiat eivät kuuluneet lapsille eikä poika ole uskaltanut uhmata vanhempiensa käskyjä.
Urnesin sauvakirkko seisoo ilmavalla kivijalallaan Sognin ja Fjordanen läänissä. Samalla paikalla uskotaan olleen jo kaksi sauvakirkkoa 1000-luvulla. Ensimmäisten sauvakirkkojen perustukset iskettiin suoraan maahan, mikä aiheutti sen, että ne lahosivat nopeasti.
Sauvakirkkoja rakennettiin Norjassa noin 200 vuoden ajan aina vuoteen 1349 saakka, jolloin musta surma halvaannutti koko maan. Siihen aikaan yli tuhannella kylällä oli oma sauvakirkkonsa. Vain 28 niistä on säilynyt.
Suurin osa kirkoista on rakennettu vanhojen rakenteiden päälle ja niihin on lisätty uusia osia. Ainoastaan pieni osa sauvakirkoista on lähellä alkuperäistä ulkomuotoaan.
Lähteet: Andrea Dué: Kristinusko 2 000 vuotta (Kirjapaja 1998), kirkkohistorian professori Kaarlo Arffmanin haastattelu ja Urnesin sauvakirkko, Borgundin sauvakirkon museo.
Jaa tämä artikkeli: