— On lennettävä niillä siivillä jotka saa, sanoo Juha Luodeslampi ja näyttää mallia.
Nouse siiville
Liikuttava hartauskirja laittaa kropan liikkeelle ja saa ajatuksen lentoon.
”Koska olet viimeksi ollut tulessa jostakin? Onko sinua poltellut joku asia niin paljon, ettet ole malttanut olla paikoillasi?”
Liikuttava hartaus -kirja syntyi tekijöidensä Juha Luodeslammen ja Hanna Vaittisen mukaan toiveesta, että ihmiset voisivat löytää uusia luontevia tapoja Jumalan kohtaamiseen ja siitä puhumiseen.
— Tai ainakin haluaisimme ottaa pois turhia esteitä Jumalan kohtaamiselta, toteaa Luodeslampi, joka tunnetaan teologina, kuvataiteilijana, opettajana ja kirjailijana.
Uudenlaisen hartauskirjan jokaisessa rukouksessa on mukana liike, suuri tai pieni. Viimeisiltä sivuilta löytyy rukous, jonka tahdissa voi venytellä vaikkapa treenien jälkeen.
— Yleensä hartaudet ovat puhetta, tekstiä tai hiljaisuutta. Ne eivät kuitenkaan ole kaikkien ihmisten omin kieli. Jumala puhuu myös liikkeessä ja ihmisen vartalossa, sanoo Luodeslampi.
— Olemme yrittäneet tehdä hartauksia, joissa otetaan keho ja liike todesta. Mukana on kehon kieli ja ruumiin moninaisuus, kertoo Vaittinen, joka työskentelee pappina Korson seurakunnassa.
Hänelle ihmiskeho on tuttu oman urheiluharrastuksen nyrkkeilyn kautta.
Hymyilevä vire
”Meidän sisällämme on kätkö. Emme helposti sano lähellä olevalle ihmiselle niitä sanoja, joilla hänen päivänsä muuttuisi antoisammaksi.”
Nimensä mukaisesti Liikuttava hartaus -kirja laittaa ihmisen liikkeelle: hymyilemään, lentämään ja tekemään kaikkea siltä väliltä.
— Hartausmateriaalia, jossa on mukana kehollisuutta ja ruumiillisuutta, on tehty suomeksi vähän. Uskon, että kirja syntyi tarpeeseen, Luodeslampi sanoo.
— Jumalasta puhuminen voi joskus olla vaikeaa ja tuskaista. On tärkeää löytää omalta tuntuvat ja ehkä uudenlaisetkin keinot ilmaista itseään.
Luodeslammen mukaan heidän kirjansa tarkoituksena on ladata lukijaan positiivista kristillisyyttä ja tapaa ajatella.
— Tavoitteenamme on hymyn vire. Jos Jumalasta oppii puhumaan hymyillen, se voi helpottaa koko elämän kokemista.
Tuuleta, tanssi ja näytä haba
”Rinnoilla on merkitys sekä miehille että naisille. Naisten tisseistä vain puhutaan enemmän.”
Myös nämä lauseet ovat Liikuttava hartaus kirjasta. Kun otsikko huutaa kirkkaan punaisella ”tissit”, alkaa lukijaa kiinnostaa, mistä oikein on kyse. Hartauskirja kehottaa tuulettamaan, tanssimaan, kipristelemään varpaita ja näyttämään haba.
— Itse olen muun muassa nyppinyt ihokarvoja. Se on kivaa, kertoo Luodeslampi.
Kirja kertoo, että meillä on yhtä paljon karvoja kuin simpanssilla, mutta se ei oikeuta ihmistä apinointiin.
Kirjoittajien mukaan kehollinen rukoileminen sopii nuorille ja vanhoille.
— Ei kehollisuus ole hartauksissa suinkaan mikään uusi keksintö. Esimerkiksi liturginen tanssi oli jo varhain mukana kristillisissä kuvioissa. Ruumiillisuus on vain ollut kadoksissa.
Kirjan voi kahlata läpi yhdessä illassa ja toteuttaa sen harjoitukset. Tai ne voi tehdä yksi kerrallaan vaikka vuoden aikana. Liikkeet onnistuvat yksin tai porukassa.
Testattu aidoilla ihmisillä
”On asioita, joille luonto asettaa rajat. Niin kuin kyynärpään nuolaiseminen. Älä kuitenkaan anna muiden ihmisten asettaa unelmillesi rajoja.”
Etkö uskonut tätä ja testasit kyynärpään nuolaisua? Et ole ensimmäinen joka kokeilee, sillä Liikuttava hartaus -kirjaa on testattu korsolaisilla nuorilla viime keväänä ja kesänä.
— Laitoin rippikoululaiset tekemään harjoituksia. Kaikki palautteet luettiin ja niiden mukaan säädettiin tekstejä, kertoo Vaittinen.
Valmiista kirjasta on tullut palautetta muiltakin kuin nuorilta.
— Yllättävän monet työikäiset ovat tulleet antamaan palautetta. Ei tämä ole vain nuorten juttu, Luodeslampi toteaa.
— On tietysti myös niitä, jotka eivät pidä sitä, että hartautta instituutiona muutetaan. Jos joku ei pidä tästä tavasta kuulla Jumalaa, niin hänen tapansa kuulla on erilainen, vastaa Luodeslampi epäilijöille.
Miten sinä syöt suklaasi?
”Töki itseäsi etusormella poskeen, olkapäähän ja kylkiin. Kokeile samaa kaveriisi.”
Kirjaa lukiessa tulee tuttu olo. Sitten välähtää: kirjaa on kirjoitettu kuin blogia ja napakat rukoukset ovat kuin sosiaalisessa mediassa ystäville heitettyjä facebook-postauksia. Kirja jopa kehottaa tökkimään, tällä kertaa oikeassa elämässä.
— Monen nykyihmisen on vaikea keskittyä pitkiin ja monipolvisiin ajatuksiin, sillä arki on nopeaa mediamaailmaa. Toisenlaisen kielen todellisuus, jota hartauksissa usein käytetään, vaatii harjoittelua, sanoo Luodeslampi.
— Halusimme tehdä hartauskirjan tähän nopeatempoiseen maailmaan ja sen tarkoituksiin. Kirjassa on sekä läsnäoloon tukevia että toimeen tarttumisen elementtejä.
Luodeslampi vertaa kirjaa suklaalevyyn.
— On kahdenlaisia ihmisiä. Toiset syövät levyn yhdeltä istumalta, toiset pala kerrallaan. Kirja on kuin suklaalevy, täytyy itse ratkaista, kuinka nopeasti ja kuinka suurina paloina sen ottaa. Mutta maistaa kannattaa aina.
Sitaatit ovat Hanna Vaittisen ja Juha Luodeslammen kirjasta Liikuttava hartaus (LK-kirjat 2012).
Katso video aiheesta täältä.
Jaa tämä artikkeli: