Nunnan päivä
Kaipaus. Jos en työtehtävieni vuoksi pääse osallistumaan jumalanpalvelukseen, tunnen, miten sieluni kaipaa kirkkoon, nunna Nektaria sanoo.

Kaipaus. Jos en työtehtävieni vuoksi pääse osallistumaan jumalanpalvelukseen, tunnen, miten sieluni kaipaa kirkkoon, nunna Nektaria sanoo.

Nunnan päivä

Arki on arkea Lintulan luostarissakin. Pyykit on pestävä, huoneet siivottava ja lumityöt tehtävä. Arjen ihanuutta ovat jumalanpalvelukset kahdesti päivässä.

Työtä riittää joka päivälle. Lintulan luostarin ruokahuoltokin hoidetaan oman väen voimin. Elämä luostarissa on silti pyhitetty rukoukselle sekä kuuliaisuudelle Jumalan tahtoa ja luostarin johtajaa kohtaan.

Aamuyhdeksältä nunna Nektaria on maalannut jo tunnin verran Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta kuvaavaa ikonia. Ennen työpäivän aloittamista hän on osallistunut muiden Lintulan sisarten kanssa aamun jumalanpalvelukseen.

Lintulan luostari herää uuteen päivään varhain: herätyskello soi joka päivä kaksikymmentä yli viisi. Kuudelta kokoonnutaan yhteiseen noin tunnin tai puolitoista kestävään jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen nautitaan aamupala. Ateriointi ei luostarissa ole seurustelun aikaa vaan esimerkiksi lounaalla kuullaan pyhien isien opetuksia, joita kukin sisarista vuorollaan lukee.

–Merkittävintä luostarielämässä ovat jokapäiväiset jumalanpalvelukset ja yhteinen rukous, nunna Nektaria kertoo. 

Luostarin päivittäiset työt eli kuuliaisuustehtävät katkaisee lounastauko ja iltapäivän kahvihetki. Työtä tehdään noin neljään asti. Viideltä kokoonnutaan ehtoopalvelukseen, jonka jälkeen nautitaan päivällinen.

Ilta-aika on vapaata omaa aikaa, jolloin voi vaikkapa lukea sanomalehtiä tai kirjoja. Kirjasto-auto vierailee luostarin portilla joka toinen viikko. Yöunille luostari hiljenee iltakymmeneen mennessä.

 

Talvikuukausina Heinävedellä sijaitseva luostari elää hieman verkkaisempaa arkea kuin kesäisin, jolloin luostarissa vierailee toukokuusta syyskuuhun noin 24 000 matkailijaa.

–Kesä on todella työntäyteistä aikaa, eikä vapaahetkiä juurikaan ole. Kesäkuukausina en ehdi lainkaan maalata ikoneja, sanoo nunna Nektaria, jonka kuuliaisuustehtävänä on ikonimaalaus ja luostarin matkamuistomyymälästä sekä yrttituotannosta huolehtiminen.

Maalauksen lomassa nunna Nektaria tyhjentää pesukoneesta henkilökohtaiset pyykkinsä. Kerran viikossa nunna Nektaria toimii keittäjänä, koska keittiötyöt kuuluvat sisarten kesken kiertäviin kuuliaisuustehtäviin.

Lintulan luostari on kymmenen nunnan, kahden viitankantajasisaren ja kolmen uudemman tulokkaan koti. Jälkimmäiset ovat tutustumassa luostarielämään. Jokaisen kuuliaisuustehtävä määräytyy luostarin tarpeiden ja toisaalta henkilökohtaisten ominaisuuksien ja kykyjen perusteella. –Luostarissa on paljon tärkeitä tehtäviä, jotka eivät välttämättä näy ulospäin vieraille. Kirkolla ja kirkkotekstiileillä on oma hoitajansa, papilla apulaisensa, kirkkoleivillä leipojansa. Myös kanslia ja kirjanpito hoidetaan omin voimin. Kuuliaisuustehtävänä voi yhtä hyvin olla hengellisen kirjallisuuden kääntäminen kuin kynttilöiden sammuttaminen kirkossa, nunna Nektaria selostaa.

 

Kelja on luostarin yksityisintä aluetta, jossa edes toiset luostarin asukkaat eivät yleensä vieraile. Lintulan nunnat asuvat noin 11 neliömetrin keljoissa, joissa on oma suihku ja WC. Yhteentoista neliöön mahtuu kaikki tarpeellinen: ikoninurkkaus, lampukka, rukouspulpetti, sänky, kirjoituspöytä ja kirjahylly. 

–Omaa minäänsä ei luostarissa pääse pakoon. Yksinäisyys luostarissa on periaatteessa samanlaista kuin yksinäisyys maailmassa, mutta luostarissa ollaan Jumalan edessä ja turvana ovat monien pyhien esirukoukset, nunna Nektaria sanoo.

 

Yhteisöllisyydellä on luostarissa suuri merkitys. Luostarielämä vaatii paitsi kykyä olla yksin, myös kykyä tulla toimeen muiden kanssa. Elämä luostarissa ja elämä maailmassa poikkeavat silti suuresti toisistaan.

–Iso ero on se, että luostarissa yhteisö tukee ja auttaa. Nyt runsaan kymmenen luostarivuoden jälkeen tunnen olevani yhteisön jäsen – jäyhältä länsisuomalaiselta vaadittiin monta vuotta opettelua, nunna Nektaria sanoo pilke silmäkulmassa.

 

Luostarielämä vaatii paitsi kykyä olla yksin, myös kykyä tulla toimeen muiden kanssa.

Huumorin viljelykään ei ole luostarissa kiellettyä. Luostarin arjessa tärkeintä on kuitenkin rukous yksin ja yhdessä yhteisön kanssa jumalanpalveluksessa.

–Jos en työtehtävieni vuoksi pääse osallistumaan jumalanpalvelukseen, tunnen, miten sieluni kaipaa kirkkoon, nunna Nektaria sanoo.

Ikonien maalaaminen on hänelle mieluinen kuuliaisuustehtävä. Ison Kristusta kuvaavan ikonin edessä hänen silmänsä syttyvät säteilemään.

–Tätä ikonia maalatessani olen järisyttävällä tavalla kokenut todeksi opettajani Alexander Wikströmin sanat: ”Ikonin kautta ikuisuus murtautuu aikaan ja ikonimaalarin tehtävänä on visualisoida tämä tapahtuma.” Näin ikonimaalari joutuu tai saa käydä läpi voimakkaita tunteisiin vetoavia asioita, nunna Nektaria pohtii talviauringossa sädehtivän Kristus-ikonin äärellä.

 

Lintulan luostari saa jatkuvasti yhteydenottoja henkilöiltä, jotka haluaisivat tulla luostariin asumaan. Osa on luostarille tuttuja talkoolaisia, osa tuntemattomia, jotka lähestyvät kirjallisella toiveella.

–Elämä luostarissa on vaativa tehtävä. Luostariin sopeutuminen on pitkällinen prosessi, jossa ihmisen sisin luonteenlaatu tulee usein esille hitaasti. Tarvitaan sekä kykyä elää yksin että yhdessä toisten kanssa, sanoo Lintulan luostaria vuodesta 1998 johtanut igumenia Marina.

Luostari ei myöskään ole pakopaikka maailman ongelmista.

–Monesti ihmisillä on utopistisia käsityksiä. He kuvittelevat, että luostariin tulo ratkaisisi elämän ongelmia. Mutta asia onkin aivan päinvastoin: maailman ongelmat kärjistyvät täällä, kun ihmisen sisin paljastuu.

 

Luostari ei ole pakopaikka maailman ongelmista.

Igumenia Marina korostaa luostarielämän merkitsevän myös kovaa työntekoa. Luostari toimii taloudellisesti omavaraisesti. Sen tärkeimmät tulonlähteet ovat kesäkuukausina matkailu ja talvisin kynttilätehdas. Koneistettu kynttilätehdas tuottaa lähes kaikki ortodoksisen kirkon tarvitsemat tuohukset ja noin puolet luostarin käyttöbudjetista. Maatalouselinkeinosta Lintulan luostarissa luovuttiin kokonaan jo vuonna 2004, jolloin eläimet myytiin ja pellot vuokrattiin.

–Kesäkuukausien ulkopuolella meillä käy ryhmiä ja usein vastaanotamme ulkomaalaisia vieraita. Myös sisaristo vierailee luostareissa ulkomailla, muun muassa Kreikassa, Kreetalla, Virossa ja Pietarissa, igumenia Marina kertoo.

 

Äiti Marina on asunut Lintulan luostarissa lähes kolme vuosikymmentä, eikä hän koe matkailijavirtojen häiritsevän luostarin arkielämää.

–Luostariin tulijoista aistii usein kunnioituksen tätä paikkaa kohtaan. Moni kertoo, että portista sisään astuessaan jo tuntee rauhan. Moni etsii tietoa ja rauhaa täältä, ja on hyvin tärkeää, että täällä vierailevat ihmiset puhuvat meille, jotta voimme vastata heidän kysymyksiinsä ja kertoa elämästä luostarissa sekä ortodoksisesta uskosta.

Igumenia Marina toivoo luostarin väkiluvun vahvistuvan.

–Uskon, että menneiden nunnasukupolvien rukoukset kantavat meitä. Tarvitsemme myös maailmassa elävien esirukousta aivan samoin kuin mekin täällä luostarissa rukoilemme joka päivä maailman ihmisten puolesta. Maailman elämän puolesta rukoileminen on yksi luostarin päätehtävistä, igumenia Marina sanoo.

Teksti ja kuvat: Päivi Arvonen

Jaa tämä artikkeli: