null Nuorena hukkuneen reggaemuusikon laulut saatiin julki

In memoriam. Jaakko Markkanen, Topias Jerkku ja edesmennyt Ville Nissinen (oik.) muodostivat Polkuharmonixin. Yhtye ehti otattaa itsestään vain muutaman promokuvan ennen kuin Nissinen tapaturmaisesti menehtyi syyskuussa 2014.

In memoriam. Jaakko Markkanen, Topias Jerkku ja edesmennyt Ville Nissinen (oik.) muodostivat Polkuharmonixin. Yhtye ehti otattaa itsestään vain muutaman promokuvan ennen kuin Nissinen tapaturmaisesti menehtyi syyskuussa 2014.

Nuorena hukkuneen reggaemuusikon laulut saatiin julki

Polkuharmonix-yhtyeen edesmenneen Ville Nissisen lauluosuudet napattiin säilyneistä treeniäänityksistä.

Takkupötköt pomppivat mustan miehen olkapäillä. Sambialaislähtöinen reggaekonkari Papa Zai esiintyy tottunein ottein, ja orkesteri myötäilee. Tämä näky on toistunut lukemattomia kertoja keikkalavoilla viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Mutta tänä iltana kaikki on eri tavalla kuin milloinkaan ennen. Zain vierellä laulaa stemmoja kaksikko Jaakko Markkanen ja Topias Jerkku. Miehet liikkuvat hillitysti. Seinällä on iso muotokuva osoittamassa, kenen muistoa nämä muusikot lavalla kunnioittavat. On maaliskuun viimeinen ilta ja In Memoriam Ville Nissinen -konsertti Tavastialla.
 

Seinällä on iso muotokuva osoittamassa, kenen muistoa nämä muusikot lavalla kunnioittavat.


Täällä Markkanen, Jerkku ja heidän läheinen ystävänsä Ville Nissinen esiintyivät ensi kerran yhdessä helmikuussa 2013 Reggae Snowsplash -tapahtumassa.

– Papa Zailla oli Snowsplashissa keikka Punky Reggae Bandin kanssa, ja Ville oli sen vuoksi harjoituksissa soittamassa pasuunaa. Kun puheeksi tulivat Villen uudet biisit, Zai antoi omasta keikka-ajastaan tilaa meille, Markkanen kertoo.

Nissinen oli muutamaa viikkoa aiemmin kirjoittanut uuden kappaleen Hullaannun ja pyytänyt Jerkkua ja Markkasta laulamaan stemmat. Syntyi Polkuharmonix. Sosiaalisessa mediassa heti Tavastian jälkeen suomalaisella reggaeyleisöllä oli yksi yhteinen puheenaihe: suomeksi laulava klassinen jamaikalaistyylinen harmoniatrio.
 

Ensin piti kaataa seinä. Jaakko Markkanen oli 2000-luvulla rakentanut kotitalonsa ulkorakennukseen studion, joka nyt sai nimekseen Harmony Ranch. Kun Polkuharmonix heti keväällä 2013 alkoi työstää levyä, piti raivata neliöitä rumpusetille. Sen vuoksi muusikoiden käsissä lauloi moottorisaha.

– Ja kun halusimme aidon rock steady -soundin, studioon piti hankkia oikea piano kaikkine epävireyksineen, Markkanen kertoo.

Topias Jerkku oli kolmikosta ainoa, jolla oli laulajatausta.
 

Eiväthän jamaikalaisetkaan lauluryhmät olleet aina lauluteknisesti hiottuja


– Villen alaa olivat puhaltimet ja minun kielisoittimet. Mutta oikeastaan juuri kouluttamaton äänenmuodostus teki Polkuharmonixin soinnista niin aidon. Eiväthän jamaikalaisetkaan lauluryhmät olleet aina lauluteknisesti hiottuja, vaikka harmoniamelodiat olikin tehty taitavasti, Markkanen sanoo.

– Treeneissä oli usein hämmentynyt tunnelma, onko kaikki todellakin näin helppoa. Meillä oli yhteinen visio, millaista musiikkia haluamme. Polkuharmonix oli leikkikenttä, jossa jokaisen ideoita kokeiltiin ennakkoluulottomasti.

Kesän 2014 lopulla albumin rytmipohjat olivat valmiit. Oli aika paneutua lauluosuuksien äänittämiseen.
 

Ville Nissinen syntyi keväällä 1983 Ruotsissa Tukholman läänin lounaispuolella Botkyrkanissa.

– Villellä oli tapana sanoa, että hän muutti Ruotsin Korsosta Suomen Korsoon, Jaakko Markkanen sanoo.

Kaverukset oppivat kävelemään samassa pihapiirissä, ja heistä tuli elinikäiset ystävät. Kun Markkasen esikoinen syntyi, Nissisestä tuli kummi.

– Ville syntyi kulttuuriperheeseen, ja jo varhain hän rakasti musiikkia klassisesta punkkiin ja mustaan rytmimusiikkiin, Markkanen sanoo.

Nissisen isä Jarmo Nissinen on kitaristi, jonka Barbeque Jazz Orchestra esiintyi myös Tavastian muistokonsertissa.

– Luonteeltaan Ville oli hieman eristäytyvä, mutta ystävänä aito, puhdasmielinen ja avoin. Hän halusi antaa itsestään, muttei pyrkinyt porukassa muita enemmän esille. Siinä mielessä hän ei ollut johtajatyyppi, Markkanen kuvailee.

Ville Nissinen soitti yli kahdessakymmenessä orkesterissa. Näitä olivat muun muassa Electric Monk, UMO Jazz Orchestra, Ayiekooto & Afrobeat International, Cape Nape & Foundation, Waltari ja Plutonium ’74, jossa hän pasuunan lisäksi soitti mandoliinia.
 

Kun hän ei vielä sunnuntaiaamunakaan vastannut viesteihin, jotkut arvelivat, että vanha rokkari oli vain iskenyt keikalta naisen.


Oman tuotannon julkaiseminen oli siis Nissiselle uusi aluevaltaus, mutta työ jäi kesken. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2014 Nissinen oli folkpunkyhtye Tundramatiksin konserttimatkalla Raahessa. Kun hän ei vielä sunnuntaiaamunakaan vastannut viesteihin, jotkut arvelivat, että vanha rokkari oli vain iskenyt keikalta naisen.

Vähitellen tiedonmuruset kiteytyivät suru-uutiseksi. 31-vuotias ammattilainen multi-instrumentalisti oli yöllä joutunut tapaturmaisesti veden varaan ja hukkunut.
 

Polkuharmonixilla oli tapana äänittää treenit. Ville Nissisen laulua on siten kovalevyllä useiden tuntien verran.

– Villen kuoleman jälkeen päätimme, että koska tämä oli hänen rakkain projektinsa, viemme sen loppuun, Jaakko Markkanen sanoo.

Yksissä treeneissä Nissisen laulu kuulosti tavallista paremmalta, ja niistä Markkanen poimi lauluraidat levylle. Surutyö oli pantava sivuun, kun hän syksyn 2014 marras–joulukuun pimeydessä koosti levyn.
 

Ville Nissisen tarina saattaa saada vielä jatko-osan.


– Jos olisin antanut tunteille tilan, en olisi kyennyt enää kääntämään nappeja.

Tavallisesti bändin kannattaisi levyn ilmestyttyä myydä keikkoja, tehdä ehkä kiertue. Nyt niin ei käy, mutta Ville Nissisen tarina saattaa saada vielä jatko-osan.

– Villen muisto elää siten, että hänellä on vielä tämän esikoisalbumin jälkeenkin paljon julkaisematonta musiikkia.

https://www.youtube.com/watch?v=7ko7S3hKSX8

Jaa tämä artikkeli: