– Nuoria aikuisia kannattaa herätellä henkilökohtaisesti vapaaehtoistyöhön. Auttamishalua heillä kyllä riittää, sanoo Henrietta Grönlund.
Nuoret hyväntahtoiset
Vapaaehtoistyö on nuorille aikuisille turvavyöhyke kilpailuyhteiskunnassa.
Nuoria ikäryhmiä kutsutaan toisinaan alentuvasti pullamössösukupolveksi. Liian helpolla päässeet, itsekeskeiset ja laiskat Playstationin ja tosi-tv:n orjat ovat ikään kuin vastakohta pyyteettömille, sitkeille ja kovaa työtä tehneille vanhemmille.
Henrietta Grönlund on toista mieltä nuorten itsekkyydestä. Teologian maisteri väitteli Helsingin yliopistossa aiheenaan vapaaehtoistoiminta yksilön ja yhteiskunnan peilinä. Englanninkielinen väitöskirja perustuu pääkaupunkiseudun nuorilta aikuisilta ja 13 maan yliopisto-opiskelijoilta kerättyyn aineistoon.
— Suomalaiset opiskelijat pitivät auttamishaluun liittyviä motiiveja tärkeämpinä vapaaehtoistoiminnalleen kuin minkään muun tutkimukseen osallistuneen maan opiskelijat.
— Voidaankin kysyä, onko vapaaehtoissektorista tulossa tasa-arvon, huolenpidon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvavyöhyke kilpailukyvyn ja tuottavuuden tavoitteiden kyllästämässä yhteiskunnassa, Grönlund sanoo.
Uraputken vaihtoehdot
Kun perinteisten auktoriteettien vaikutus nuorten elämänvalintoihin on vähentynyt, vapaaehtoistoiminta on yksi väline omien arvojen, minäkuvan ja uskonnollisuuden pohdintaan, etsimiseen ja toteuttamiseen. Suomalaisopiskelijoiden vapaaehtoistoimintaan liittämissä arvoissa korostuvat hyväntahtoisuus ja solidaarisuus.
— Nuoret eivät ole vielä ehtineet muuttua kyynisiksi. Siksi nuoruuden idealismi kannattaisi käyttää hyväksi, Grönlund korostaa.
Monen nykynuoren arvot ovat jälkimaterialistisia.
— Nuoremmalle sukupolvelle omakotitalon, auton ja television hankkiminen ei ole ylin tavoite. He ovat saaneet elää turvallista elämää ja ovat kyllästyneitä suorittamisen, kiireen ja kulutuksen kulttuuriin.
— Materialistisen uraputken vasta-arvoina kannatetaan ihmisten yhdessäoloa, luonnonsuojelua ja vastuuta myös kaukana olevista lähimmäisistä. Nuoret ovat nähneet, että vanhemmat ovat burnoutin partaalla, eikä kiireyhteiskunta tee heitä onnellisiksi.
Projekteja pätkäihmisille
Vapaaehtoistyö on Henrietta Grönlundin mukaan parhaimmillaan dynaamista toimintaa, joka edesauttaa henkistä kasvua ja palkitsee tekijöitään syvällä tasolla. Sen kautta saa sosiaalisia kontakteja ja työkokemuksia. Tärkeäksi koetaan myös tunne, että ”me olemme saaneet jotakin yhdessä aikaiseksi”.
— Auttamistyö tuottaa tekijälleenkin tyydytystä. Se voi olla hauskaa ja hyödyllistä. Kun ihminen tekee hyvää muille, hän saa siitä itsekin iloa.
Yhä harvempi vapaaehtoinen pysyy enää pelkästä velvollisuudentunnosta tietyssä organisaatiossa. Rekrytoinnissa voittajia ovatkin ne tahot, jotka ottavat vapaaehtoiset vastaan lämpimästi ja tarjoavat miellyttävän ilmapiirin.
Grönlund on vakuuttunut siitä, että suurella osalla nuorista aikuisista on voimakas auttamisen ja hyvän tekemisen halu. Pätkä- ja projektiluonteiseen elämänmuotoon mahtuvat parhaiten säännöllisiin kellonaikoihin sitoutumattomat keikat.
— Nuorelle aikuiselle on tarjottava juuri hänelle sopivaa tapaa tehdä hyvää, saada merkitystä elämään ja toteuttaa arvojaan. Toiminta on tuotettava heidän kielellään ja heidän elämäntilanteeseensa sopivasti.
Nuorten hedonismi on myytti
Joidenkin nuorten aikuisten passiivisuuteen vapaaehtoistyössä vaikuttaa elämänvaiheen kiireisyys. Ruuhkavuosia elävien energia suuntautuu opiskeluista selviämiseen sekä työ- ja perhe-elämän pyrintöihin.
Henrietta Grönlund sanoo, että vaikka puhutaan arvotyhjiöstä, enemmistön arvot ovat kohtuullisen kohdallaan. Lähes 70 prosenttia pääkaupunkiseudun nuorista aikuisista vakuuttaa, että voisi tehdä vapaaehtoistyötä vaikkapa vanhusten tai nuorten auttamiseksi, jos siihen tarjoutuisi mielekäs mahdollisuus.
— Käsitys lattea litkivästä, vain lomamatkoja ja nautintoja ajattelevasta nuoresta hedonistista, joka ei halua sitoutua minkäänlaiseen vapaaehtoistyöhön, on pelkkä myytti. Valtavaa auttamishalua ei ole vain osattu valjastaa kunnolla käyttöön.
Tämä ongelma on kirkossakin.
Yhteen hiileen puhaltamisen taito
HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtajana työskentelevä Henrietta Grönlund on kouluttanut kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Hän on pyrkinyt luomaan sellaisia seurakuntatyön malleja, joissa kaikki toimijat ja työmuodot puhaltavat yhteen hiileen.
— Monessa seurakunnassa tilanne on se, että toisessa huoneessa kysellään, minne sijoitettaisiin kaikki ne isoset, jotka eivät mahdu rippileireille, ja toisessa tuskaillaan, mistä löydettäisiin Yhteisvastuu-kerääjiä, joista on huutava pula.
Tutkiessaan Yhteisvastuu-kerääjiä Henrietta Grönlund havaitsi, että heidän taustansa ja motiivinsa ovat monenkirjavia. Tämä herätti hänen kiinnostuksensa piilouskonnollisuuteen, joka ei näy jumalanpalvelusten osallistujamäärissä.
— Ihmiset toteuttavat uskonnollisuuttaan ja arvojaan paljon monipuolisemmin kuin me teologit osaamme kuvitellakaan.
Myös nuorten aikuisten uskonnollisuus, joka sitoutuu usein kirkkoon heikosti, motivoi auttamiseen ja muuttuu teoiksi.
Profeetallisen kirkon ihanne
Helsinkiläinen Henrietta Grönlund on sukupolvensa johtavia kirkollisia vaikuttajia. Hän on toiminut seurakuntaneuvostossa, hiippakuntavaltuutettuna ja kirkolliskokousedustajana. Tällä kaudella Grönlund on kirkolliskokouksen ensimmäinen varajäsen uudistusmielisen Tulkaa kaikki -liikkeen listoilta.
Grönlund on ajanut kirkossa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta erilaisille vähemmistöryhmille. Diakonian aate on hänelle läheinen.
— Meidän on autettava niitä, joiden hätä on suurin, ja niitäkin, jotka eivät osaa pyytää apua. Minulla on vahvana ihanteena kirkko, joka toimii yhteiskunnassa profeetallisena äänenä ja tekee niin kuin itse opettaa. Konkreettisen arjen diakonian ohella tarvitaan myös yhteiskunnan omatuntona toimimista.
Jaa tämä artikkeli: